Slider
Kuulumisia
18. toukokuuta 2021
6. helmikuuta 2021
Olen ajatellut, että otan tämän vuoden tavoitteeksi sen, että yritän opetella ottamaan parempia sisustuskuvia. Lähdinkin siis pohtimaan sitä, että miten saisin valokuvista entistä parempia ja ennen kaikkea mielenkiintoisempia.
Kamerana minulla on 10 vuotta vanha Canon. Haaveilen siis kovasti tällä hetkellä uudesta kamerasta. Isompi kääntyvä näyttö helpottaisi valtavasti valokuvaamista, varsinkin ahtaissa tiloissa valokuvatessa. Kuvien siirtäminen langattomasti tietokoneelle tai puhelimeen olisi myös mukava lisä. Tällä hetkellä joudun käyttämään kuvien siirtämiseen kortinlukijaa, joten kuvien siirtäminen vaatii koneen ääressä istumista ja se vie paljon enemmän aikaa. Uskon, että jos kuvaaminen ja kuvien siirtäminen olisi langatonta ja helpompaa, niin kameraan tulisi tartuttua entistä useammin. Ja mitä enemmän kuvaa, niin sitä paremmaksi varmasti myös kehittyy.
18. tammikuuta 2018

22. maaliskuuta 2017


12. syyskuuta 2016




*Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille! :)





