Makuuhuoneen valkoinen päiväpeitto ja Tempur Millenium-tyyny

12. syyskuuta 2016

Vanha päiväpeitteemme oli alkanut kyllästyttämään ja se oli myös liian pieni nykyiseen sänkyymme. Olinkin jo pitkään harkinnut uuden ostamista ja onneksi huomasin Elloksella 260x260 cm kokoisen päiväpeitteen varsin edulliseen hintaan. Päätin pistää sen saman tien tilaukseen. Kyseessä on 100% puuvillaa oleva Ellos Home:n Roselynn-päiväpeite* jota löytyy valkoisen lisäksi myös neljässä muussa värissä.


Suuret päiväpeitot ovat yleensä hurjan hintaisia ja meillä kun on kolme pientä lasta ja kaksi koiraa, niin en ihan hirveästi viitsi pistää rahaa kiinni (varsinkaan valkoiseen) päiväpeittoon. Peite on ohuehko ja kevyt ja elättelenkin toiveita että se mahtuu  pesukoneeseen. Tilasin peiton pariksi myös valkoiset Roselynn-tyynynpäälliset.*


Makuuhuoneestamme löytyy nyt myös nuorimmaisen kehto jonka mies kiinnitti kattoon roikkumaan. Kehto on siitä kiva että se keinuu herkästi jo siitä kun vauva touhuaa sängyssä ja tarvittaessa vanhempien antamat pienetkin "lisävauhdit" kestävät pitkään. Poika viihtyy siis hyvin pedissään ja hänet saa helposti myös rauhoitettua sänkyyn. Kehdon suhteen kävi todellinen tuuri, sillä ennen kun ehdimme ostaa vauvalle uuden pinnasängyn löysimme tämän kehdon uutena kirppikseltä eikä se maksanut muutamaa kymppiä enempää.


Päivitimme muuten muutama kuukausi sitten vanhat tyynymme Tempurin Millenium-tyynyihin ja ne ovat kyllä olleet ihan jokaisen pennin arvoiset. Olen tosi herkkä saamaan niskat ja hartiat jumiin ja siitä seuraa tietenkin päänsärky ja välillä jopa migreeni. Tempur-tyynyn jälkeen olen päässyt suureksi yllätykseksi kokonaan eroon niska- ja hartijakivuista. Tyynyyn totuttelu vie muutaman viikon, mutta kun siihen tottuu niin ei osaa kyllä enää kuvitellakkaan nukkuvansa millään muulla tyynyllä. Voin siis enemmän kuin lämpimästi suositella Millenium-tyynyä kaikille niska-, hartija-, ja päänsäryistä kärsiville. :)

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille! :)


15 kommenttia:

  1. Teillä on kaunis makuuhuone, juuri sellainen raikas ja rauhallinen jollaisesta itsekin pidän. Mistä pienet yöpöydät ovat peräisin? Samanmmoiset olisi hankintalistalla vierashuoneeseen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna! :) Yöpöydät ovat Iittalan Aitio laatikot: https://store.iittala.fi/Brandit/Iittala/Aitio/Aitio-Laatikko-360x180x95-mm-valkoinen/p/K365058

      Poista
  2. Kaunista, Seesteistä, Rauhallista mutta kotoisaa <3 Jäämpäs seurailemaan ;) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti!
      Mukava kuulla. Tervetuloa seurailemaan. :)

      Poista
  3. Tempur on kyllä rakkautta <3 Omani taitaa olla jo viisi vuotta vanha mutta yhä kuin uusi ja pelastanut kyllä monelta niska- ja selkäjumilta, todellakin hintansa väärti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan huippu! Vaikuttaa kyllä hyvin kestävältä tyynyltä joten voin uskoa että on edelleen kuin uusi. :)

      Poista
  4. Kaunis päiväpeitto ja rauhallinen tunnelma makuuhuoneessa. Tuollainen kehto on niin ihana!

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä! Ja tuo tempur-vinkki tuli kuin tilauksesta, juuri tänään kävin kyselemässä tempur-tyynyjen hintoja koska en enää saa nukutuksi juuri lainkaan jatkuvien niskavaivojen takia, ja yöt menee tyynyä mytätessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! :)
      Voi vitsit. Toivotaan että Tempur-tyynystä on myös sinulle apua. Tuo Millenum malli on ollut siitäkin hyvä kun sen kanssa voi nukkua kyljellään ja selällään. Jotkin mallit kävivät muistaakseni vain tietyille nukkumisasennoille. Ainakin Vepsäläinen ja Hemtex myyvät Tempuria.

      Poista
  6. Kauniilta näyttää! Täällä mennään toistaiseksi ilman päiväpeittoa edelleen. Saa nähdä missä vaiheessa taas tulee pakko saada päiväpeitto- tilanne :)

    VastaaPoista
  7. Päiväpeitot ovat varsinkin nuo isot aina haastavia löytää sopuhinnalla. Mä testailin myös viikolla Tempurin tyynyjä. Niskat kun on usein jumissa. Pitäisi vain löytää oikea malli noista Tempurin tyynyistä. Täällä saa lainaksi ja testata kaksi viikkoa tyynyä.

    VastaaPoista
  8. Niin kauniin rauhallinen makuuhuone. Tyyny on tärkeä tuki niskalle. Itse hankin 1,5 vuotta sitten miehelleni ja itselleni vesitynyt ja ollaan oltu tyytyväisiä. Veden määrää säätelemällä saa tyynyyn tarvittavaa tukea.
    Käyhän kurkistamassa blogiani, siellä on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! :)
      Vesityyny onkin minulle ihan uusi juttu. Täytyypä ottaa selvää. :)

      Kiitos, käyn kurkkaamassa. :)

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)