Slider

Millainen on toimiva lapsiperheen sisustus?

29. tammikuuta 2021


Nuorin lapsistamme kasvaa kovaa vauhtia ja kohta hän on siinä iässä, että hän yltää, pääsee ja kiipeilee vähän joka paikkaan. Aloin sen seurauksena pohtimaan, että millainen on oikeastaan toimiva lapsiperheen koti?

Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on tietenkin lapsen turvallisuus. Liikkumaan opetteleva lapsi ehtii yllättävän nopeasti paikasta toiseen. Tukevat huonekalut, hyllyt ja lipastot kunnolla seinään kiinni, johdot ja vaaralliset kemikaalit piiloon, rappusten eteen turvaportti ja mahdollisten terävien kulmien sujaus. Näillä pääsee jo pitkälle.

On paljon kiinni myös lapsen luonteesta, että miten paljon kodin turvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Omat lapsemme ovat olleet melko helppoja tapauksia. He ovat myös tottuneet pienestä pitäen siihen, että meillä esimerkiksi palaa usein kynttilät ja esillä on koriste-esineitä. Nämä esineet on aluksi korvattu sellaisilla mitkä eivät rikkoudu pudotessaan tai aiheuta vaaraa lapselle. Melko nopeasti se kiinnostus niihin onkin sitten lopahtanut, kun niitä on saanut muutaman kerran käydä hipelöimässä ja tilalle on voinut vaihtaa lopulta vaikka sen lasisen maljakon. Ja totta kai lapsille kuuluu myös kertoa, että mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Kun on selvät pelissäännöt niin kaikilla on mukavampaa, eikä sääntöjen puuttuminen tai jatkuva muuttuminen aiheuta turhaa kiukkua ja hämmennystä.


Toinen asia mikä tulee toimivasta kodista mieleen, on tilojen muunneltavuus ja toimiva pohjaratkaisu. Ihanteellinen koti on sellainen, että kodin pohja on suunniteltu niin, että kodin tilat ovat helposti muunneltavissa lapsien kasvaessa ja elämäntilanteiden muuttuessa. Myös kaikkien asukkaiden tarpeet tulisi ottaa mahdollisimman hyvin huomioon ja kodin asukkaiden pitää tietenkin myös viihtyä omassa kodissaan.

Kodinhoitohuone on lapsiperheessä myös monesti hyvin tarpeellinen tila, sillä pyykkiä riittää. Kodinhoitohuoneeseen on hyvä olla myös kulku ulkoa pihalta, jolloin likaiset kengät ja vaatteet voi viedä sinne suoraan. Myös tilava eteinen helpottaa paljon arkea. Muunneltavuus on myös huonekaluissa hyvä ja tärkeä ominaisuus. Esimerkkinä vaikkapa lastensänky, joka voi muokata lapsen kasvaessa tai jatkettava ruokapöytä.

Kolmantena tulee mieleen kodin pinnat. Pinnoilta vaaditaan kestävyyttä, niitä pitää pystyä pyyhkimään ja pesemään huoletta. Helppohoitoiset ja laadukkaat pintamateriaalit helpottavat paljon elämää. Ei tarvitse niin paljon varoa ja sotkut on helppo ja nopea korjata pois. Esimerkiksi sohvaa valitessa päällisten irrotettavuus, materiaali ja kankaan kulutuksen kestävyys kannattaa miettiä tarkkaan.

Neljäntenä mieleen tulee tavaroiden ja vaatteiden säilytys. Veikkaan, että aika monen vanhemman mielessä käy välillä ajatus, että mihin kaikki lelut ja lastenvaatteet oikein saa järkevästi mahtumaan. Kaappitilaa ei taida lapsiperheessä olla koskaan liikaa, joten kunnolliseen ja riittävään säilytystilaan kannattaa panostaa. Tavarat ja vaatteet kannattaa myös aika ajoin käydä läpi ja pistää turhat kiertoon. Näin kaappeihin saa taas lisää tilaa.


Tiivistettynä sanoisin, että kaikki mikä helpottaa arkea lapsiperheessä on plussaa. Myös käytännöllisyys on suuressa roolissa. Olen myös huomannut itse suureksi avuksi sen, että kun joka päivä käyttää edes pienen hetken kodin siivoamiseen, niin kotiin ei ehdi kasaantua hirveää kaaosta ja kodin siistinä pitäminen ei ole niin stressaavaa.

Millaiset ratkaisut ovat omassa kodissasi olleet toimivia?

Huomasitteko muuten, että olohuoneesta löytyy muutama uusi juttu? Takaseinällä näkyy miehen isovanhempien vanha renginkaappi. Kulutin sen pintaa hieman hiekkapaperilla. Valkoisen simpukanmuotoisen maljakon löysin kirpputorilta ja sen vieressä oleva pöytävalaisin on Sessakin Addie. Kävin hakemassa valaisimeen vaan hieman isomman varjostimen, sillä valaisimen mukana tullut varjostin näytti hieman liian pieneltä tuon kaapin päällä ollessaan.

-Minttu-

2 kommenttia:

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan