Pääsin lauantaina tapaamaan esimmäisen kerran tulevan kummipoikani.
Kummius on suuri kunnia ja se otetaan innolla ja ilolla vastaan, ja teen tietenkin parhaani täyttääkseni kummin saappaat.
Kummius on suuri kunnia ja se otetaan innolla ja ilolla vastaan, ja teen tietenkin parhaani täyttääkseni kummin saappaat.
Mutta miten pieniä ja suloisia vastasyntyneet voivatkaan olla! Oma vauvakuumekin vain kasvoi entisestään. Onneksi ei ole enää kovin montaa viikkoa kun meilläkin pitäisi olla oma pieni nyytti sylissä.
Kyseessä on hyvän ystäväni lapsi, josta tulee tulevaisuudessa varmasti myös vatsassa asustelevan pojan ystävä sillä myös tyttömme ovat hyviä ystäviä keskenään. Ilo on tyttöjen tavatessa aina ylimmillään ja leikkejä ei maltettaisi millään lopettaa. On mukavaa kun lapsilla on samanikäistä seuraa sillä aikaa kun aikuiset vaihtavat kuulumiset teekupposten ääressä. On tietenkin myös ihanaa, että ympärillä on ihmisiä joille elämä pienten lasten kanssa on samalla tavalla arkipäivää kuin itselle. Ystäviltä ja läheisiltä saatu vertaistuki, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja jutun aiheet, sekä yhdessä jaetut ilot ja surut ovat korvaamattomia asioita ja ne auttavat jaksamaan arjessa.
Ystäväni pyysi minua ottamaan pojasta samalla myös jokusen valokuvan, joten valkoisesta lakanasta syntyi valokuvausstudio makuuhuoneen sängyn päälle. Jos meillä olisi enemmän tilaa niin olisin hankkinut jo aikoja sitten kunnollisen taustakankaan ja jonkinnäköisen lisävalaistuksen, mutta ihan hyvään lopputulokseen päästiin onneksi näinkin. :)
Olisi mukava kuulla millaisia lahjoja olette ostaneet kummipojillenne?
Oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille! :)
Ihana kuva, voi pikkuista! Ja onnea kummitädille!
VastaaPoistaKiitos oikein paljon! :)
PoistaVoi ihanuus tuota pikkuista♥♥
VastaaPoistaHän on niin suloinen. :)
PoistaVoi ei miten ihana kuva :) Mun kummipoika on jo nyt täysi-ikäinen, mutta oon tainnu itse aina vain antaa rahaa.
VastaaPoista