Slider

Olohuoneen syksyisempi ilme

8. syyskuuta 2013

Minun piti jo eilen kirjoittaa olohuoneen uusista pikuhankinnoista, mutta koko päivä kului koiranäytelyssä ja olo oli ihan rättiväsynyt, kotiin päästyäni. Laskettuun aikaan on muuten enää 9 viikkoa aikaa! Aika muuten tuntuu kuluvan nyt paljon nopeammin, kun esikoista odottaessa. Se johtuu varmasti osin siitä, että pikkuneiti osaa pitää mamman kiireisenä ja raskausaika on nyt jo tutumpaa.

Löysin Sokokselta kivat valkoiset Sirius-pallovalot, jotka saivat paikan olohuoneen ikkunan ympäriltä. Näissä on kaksikymmentä palloa ja saatavilla oli ainakin muutamaa eri väriä. Valosarjalla ja kynttilöillä saa kyllä helposti luotua pehmeää ja tunnelmallista valoa olkkariin, juuri sellaista, mitä nyt iltojen pimentyessä kotiin kaipasinkin :)

Hemtexistä mukaan lähti valkoinen keraaminen jääkarhu, joka mahtui juuri sopivasti, näihin Ikean Ribba-tauluhyllyihin :) Saatavilla oli myös neljää pienempää eläinhahmoa.

Sohvalle löysin kaksi Pentikin Vaaleanharmaata tyynynpäällistä. Päälliset ovat ihanat ja juuri tällaisia, oikean värisiä harmaita päällisiä olin jo kauan aikaa metsästänyt! :) Pentikin päälliset ovat minusta aina olleet tosi laadukkaita, ja hintansa arvoisia.

Viime viikonlopun kirppiskierrokselta tarttui muuten mukaan, puinen vanha keinuhevonen. Neiti on siihen ihan ihastunut ja keinuu sillä monta kertaa päivässä :) Keinuminen on muutenkin yksi neidin lempipuuhista ja ulkonakin hän voisi keinua loputtomiin :)

Kyllä se vaan niin on, että syksyiseen kotiin kuuluu, kynttilät ja tunnelmallinen valaistus, jotka tuovat pimeneviin iltoihin lämpöä ja valoa.

Oikein ihanaa sunnuntaita! :)

30 kommenttia:

  1. Täytyykin mennä katsastamaan nuo valkoiset pallovalot Sokokselta, Prismassa oli vain värillisiä. Kivan näköiset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Nämäkin olivat paikallisen Sokoksen viimeiset valkoiset, muita värejä oli reilusti jäljellä.

      Poista
  2. Kaunista on! Kynttilät ja valosarjat on kyllä syksyn parhaimpia juttuja. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista!!! Tekisi mieli käpertyä tuonne sohvalle vastaanottamaan syksyä :)

    Ja tuo keraaminen jääkarhu, on ihan pakko käydä katsastamassa, näyttää niin upeelta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JuttaEmilia! :):)

      Jääkarhu oli kyllä kiva löytö ja plussaa siitä, että se mahtui hyllyyn. Hyllyihin on ollut niin vaikea löytäää sopivan kapeita esineitä.

      Poista
  5. Tosi kauniit kuvat. Seesteinen ja rauhaisa tunnelma. Kiva, kun talvi tulee niin pääsee taas virittelemään lisää koristevaloja.
    Minulla oli lapsena samanlainen keinuhevonen, mutta harmikseni se on jo hävitetty.

    Hyvää syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! :)
      Tunnelmallinen valaistus nostaa kyllä mukavasti mielialaa, pimeinä iltoina! :)

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  6. Voi miten ihanat sävyt ja pehmeät värit. Seesteisyys tuntuu tänne asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos By J! :)
      Tykkään kyllä kovasti, tuosta hieman vaaleammasta ilmeestä! :)

      Poista
  7. Ihanat valot ja ihana jääkarhu!

    VastaaPoista
  8. Kaunista jälleen kerran! <3 Teiltä välittyy niin kaunis pehmoinen fiilis.

    Ja tuo jääkarhu! Ihan nappilöytö!

    VastaaPoista
  9. Tosi tunnelmallisen näköistä, ja kiva tyynykokoelma sohvalla. Likey!
    Eksyin blogiisi hiljattain ja olen tykännyt hengailla mukana. :)

    VastaaPoista
  10. Ompas todella kaunis tunnelma kuvissa ja hyviä kuvia kyllä! :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis tunnelma olohuoneessanne.. Raikasta mutta kodikasta. Minäkin varmaan unohtaisin tämän raskauden, jos esikoinen ei joka päivä puhuisi siitä ja jos maha ei kasvaisi. Tänään muistin vasta aamulla, että iltapäivällä on neuvola..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaati! :)
      Heh :) Luulen, että mitä enemmän loppua kohti mennään, alkaa se olemaan entistä enemmän mielessä, kun olo hankaloituu. Meillä tuo 1 v 10kk, ei oikein vielä hahmota, että vauva on tuossa. Olen kyllä yrittänyt välillä jutella asiasta ja neiti on nähnyt ystäväni pientä vauvaa ja kovasti oli hoitamassa sitä :)
      Meillä oli tänään neuvola :)

      Poista
  12. Syksyn parhautta kyllä kun saa erilaisilla valoilla ja kynttilöillä tunnelmaa. Ihania kuvia olet taas ottanut!

    VastaaPoista
  13. Nyt kyllä tuli eksyttyä katselemaan niin ihania kuvia, että pakko heti linkittää blogisi omalle listalleni! :) Millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kristiina ja lämpimästi tervetuloa lukemaan blogiani! :)
      Kamerana minulla on Canonin 5d mark II. Laadukkaalla ja valovoimaisella objektiivillä on kuitenkin varsinkin sisäkuvauksessa, ehkä se suurempi vaikutus. Itse olen kovasti tykästynyt tässäkin kuvassa käyttämääni Canonin 50mm 1:1.4 objektiiviin. Siinä riittää hyvin valovoima, hämärälläkin kuvatessa :)

      Poista
  14. Oih, ihastuin heti noihin pallovaloihin nähtyäni ne blogissasi ja oli pakko juosta seuraavana päivänä Sokokselle etsimään niitä. Onnekseni niitä oli vielä valkoisena siellä ja nyt ne ovat omassa kodissani. Ihania pieniä ideoita blogissasi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että löysit omasi :) Nappasin tosiaan itse paikkakunnan sokoksen viimeiset valkoiset, mutta niitä oli kuulema tulossa vielä lisää myöhemmin syksyllä.

      Kiitos paljon, ihana kuulla! :)

      Poista
  15. Kiva, uusi blogituttavuus. Löysin myös samaisen keinuhevosen SPR:n kirpputorilta muutama vuosi sitten. Hintaa oli huimat 2,70 e! Ostoksesta teki vielä onnellisemman se, että olen keinunut monet kerrat samanlaisella keinuhevosella lapsuudessa :) Ylimpänä olevan kuvan seinä hyllyineen näyttää todella kivalta.

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan