Slider

Parketin maalaaminen valkoiseksi

6. marraskuuta 2012

 
Kävimme eilen paikallisessa K-raudassa kyselemässä miten parketin saisi käsiteltyä kiiltävän valkoiseksi ja sellaiseksi, ettei se kuulla lävitse.  Lattian tulisi myös kestää koirien kynsiä ja lapsen leikkejä. Vastaukseksi saimme Betolux maalin, jota lähtikin sitten purkillinen kotiin. Hioin pienen kaistaleen parkettia eilen ja maalasin sen kertaalleen tuolla Betoluxilla. Haju oli samanlainen kun Maalarin valkolalalla ikkunankarmeja maalatessani, ei mikään järin miellyttävä.
 
Pidin parvekkeen oven auki koko maalauksen ajan ja yritin maalata mahdollisimman ohuen kerroksen uudella lyhytnukkaisella telalla, jotta maali kuivuisi nopeasti ja haisisi näin vähemmän aikaa. Maalasin lattian eilen illalla noin kahdeksan aikaan ja aamulla lattia oli pintakuiva ja ei enää pahemmin haissutkan. Täällä ei haise tällä hetkellä juuri ollenkaan maalilta. En tiedä sitten haiseeko suurempi alue pidempään. Tuo maalaamani alue oli n. 1,5 neliötä.
 
Illalla pääsen levittämään toisen kerroksen maalia, ja näen millainen lopputuloksesta tulee. Lattian on annettava kuivua vuorokauden verran ennen uutta maalikerrosta. Lopullisen kovuutensa maali saavuttaa noin kuukauden kuluttua.
  
Kuvassa valkoinen maali on vedetty telalla yhden kerran hiotun alueen päälle.
 
Keittiöremontti on suunnitteilla joulukuun alkuun. Uuden keittiön pitäisi valmistua jouluksi. Ihan mahtava joululahja! :)
 
Kun asiat tästä etenevät niin kerron tarkemmin mistä ja millainen keittiö meille on tulossa:)






Minä täällä jatkan lattiaprojektia! :)


8 kommenttia:

  1. meillä on keittiön lattiassa betolux ollu nyt kaksi vuotta. ja voisin laittaa sulle kuvia sähköpostiin jotta miten voi olla lattia hirveä kahden vuoden jälkeen :D tosin meillä on vanhan liiton alkuperänen lankkulattia vm 1904 että onhan se tietty vähä eläväisempi kun tuo tein parketti. nii ja meillä kun on vanha rossipohja hirsitalo ni seki tekee erilaiset olosuhteet maalin kestävyydelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva, noh katsotaan mitä tästä tulee:D

      Saa luvan kestää, hirveä homma!:D Meen ostamaan sitä "jumppasalilakkaa" ja vetelen reippalla kädellä maalin päälle, jos näyttää siltä, ettei tästä mitään tuu:D

      Poista
    2. Tuli muuten vielä mieleen, että Betoluxia saa myös vesiohenteisena ja se ei kuulema oiken kestä ja ei ole niin peittävä kun tuo liouoteohenteinen.

      Poista
  2. Betolux Akva kestää kyllä, ja on paljon mukavampi käyttää kuin öljypohjainen. Kuivuukin nopeammin. Meillä Betolux Akvaa on myyty ihan isoihinkin kohteisiin ammattiurakoitsijoille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, olin ensin itsekkin tuon Akvan kannalla, mutta monesta blogista löysin "pelottelua" sen kestävyydestä ja meillä kun on nuo kaksi koiraakin. Ostan varmaankin sitä, jos lattiaa tarvitsee maalata vielä uudelleen, paljon mukavampi vaihtoehto vähemmän kuivumisajan ja hajun vuoksi:)

      Poista
    2. Muun muassa Stockmannille on mennyt betoluxia akvana, että luulis kestävän :)

      Poista
    3. Vielä palatakseni aiheeseen Betolux Akva. Tikkurilan maalineuvonnasta suositeltiin mieluummin akvaa kuin öljypohjaista, se kestää paremmin elävän lattian kanssa ja joustaa siinä!

      Poista
    4. Meillä maalattiin Betolux akvalla viime syksynä makuuhuoneiden parketit ja hyvin Ison neidin makkarissa en edes viitsinyt sitten hioa rappusia ja itseasiassa jälki on parempaa, kuin muualla oppikirjan mukaan tehtynä =) Juuri tänään levitin ulkorappusiin UR 300 pinnoitetta, joka jättää maalatun näköisen pinnan, mutta teknisestiottaen se ei ole maali, vaan pinnoite. Sanoi setä K-raudassa =) Sopii sisälle ja ulos, uudelleen maalattavissa tunnin kuluttua ja jo 5 tunnin päästä kestää kevyttä käyttöä. Lopullinen lujuus saavutetaan 3 vrk:n kulutta. Eli Betoluxia nopeampi on, mutta katsotaan kuinka käyttäytyy...jos pelaa rappusissa, niin olohuoneen parketti maalataan tällä!

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan