Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Kuvat: Finnish Design Shop.
Uskon vahvasti, että kulunut vuosi ja sen mukanaan tuoma Koronatilanne on vaikuttanut varmasti myös sisustustrendeihin ja ostopäätöksiimme. Kodeissa on vietetty entistä enemmän aikaa ja niissä tehdään myös entistä enemmän töitä. Ravintola illan sijasta kokkaillaan ja syödään kotona. Enää ei välttämättä käydä myöskään niin usein kuntosalilla, vaan kotoa saattaa löytyä myös jokin nurkka kuntoilua varten. Kodin tiloilta kaivataan entistä enemmän muuntautumiskykyä ja käytännöllisyyttä. Koteja sisustetaankin nyt ehkä entistä enemmän tarpeet ja olosuhteet huomioon ottaen. Sisätilojen viihtyvyydellä ja toimivuudella on hyvin tärkeä rooli henkisen hyvinvoinninkin kannalta.
Nyt kun emme pääse kovin paljon matkustamaankaan, niin kotimaa ja kotimaisuus on varmasti myös suuremmassa roolissa mitä aikaisemmin. Moni haluaa myös tukea paikallisia yrittäjiä pandemian aikana. Kotimaisuutta, ekologisuutta ja eettisyyttä arvostetaan entistä enemmän valintoja tehdessä. Luonnonmateriaalit ovat olleet jo pidemmän aikaa pinnalla, ja uskon niiden suosion jatkuvan edelleen vahvana. Luonto tuodaan ikään kuin ulkoa sisälle osaksi sisustusta. Puuta, rottinkia, heiniä, pellavaa, puuvillaa ja nahkaa tullaan varmasti näkemään vielä siis tänäkin vuonna. Myös maanläheisiä sävyjä näkee edelleen paljon. Kokovalkoinen sisustus saa kyytiä ja kotiin kaivataan nyt selvästi lämpöä ja kodikkuutta.
Nyt suositaan myös kierrätystä ja kerroksellisuutta. Uusia esineitä yhdistetään vanhoihin esineisiin, ja huonekaluihin jotka ovat saattaneet kiertää suvussa jo pidemmän aikaa. Nyt kun elämme keskellä jatkuvaa epävarmuutta, niin arvostamme tuttuja, pysyviä ja kestäviä ratkaisuja ehkä vielä tavallistakin enemmän. Tämä heijastuu varmasti myös kodin sisustukseen.
Halusinkinkin kokeilla poimia tämän hetken sisustustarjonnasta sellaisia esineitä ja huonekaluja, joiden uskon kestävän aikaa ja jotka voivat siirtyä hyvin perintönä vielä jälkipolville. Lisäsin joukkoon myös ennestään tuttuja kotimaisia klassikkoja, joista moni on saanut nyt kauniin uuden värin. Rakensin kollaasit värien mukaan. Väreiksi valitsin maanläheisiä, murrettuja ja lämpöisiä sävyjä, jotka ovat nyt kovasti pinnalla ja mitkä sointuvat kauniisti yhteen.
1. Verso Design, Koppa Bread Box leipälaatikko. | 2. Secto Design, Atto 5000 riippuvalaisin, koivu. | 3. Sika-Design, Monet rahi. | 4. Artek, Aalto jakkara 60 Publics, FDS 15 Years, koivu - valkoinen. | 5. Teemu Järvi Illustrations, Rusakko vanerijuliste. | 6. Fritz Hansen, Night Owl pöytävalaisin, smokey white - saarni. | 7. Artek, Rocket baarijakkara, tammi. | 8. Showroom Finland, Pilke 28 lattiavalaisin, koivu. | 9. Verso Design, Koppa Storage Box säilytyslaatikko. | 10. Verso Design, Lastu kori kannella, L.
1. Iittala, Aalto maljakko 160 mm, pellava. | 2. Muuto, Kink maljakko, hiekka. | 3. Airam, Wirkkala K2-142 riippuvalaisin, hiekka. | 4. Marimekko, Oiva - Unikko muki 4 dl, valkoinen-beige. | 5. Iittala Nappula ruukku 230 x 155 mm, beige. | 6. Paper Collective, Serious Dreamer juliste. | 7. Iittala, Kartio juomalasi 40 cl, 2 kpl, pellava. | 8. Saana ja Olli, Unien talo tyynynpäällinen, 40 x 60 cm, beige - musta. | 9. Iittala, Raami juomalasi 26 cl, 2 kpl, pellava. | 10. Marimekko, Pieni Unikko tarjotin 46 cm, valkoinen - beige - tummanvihreä.
1. Marimekko, Urna maljakko, oliivi. | 2. Iittala, Nappula ruukku 230 x 155 mm, tummanvihreä. | 3. Marimekko, Flower maljakko, oliivi. | 4. Marimekko, Oiva - Sääpäiväkirja lautanen 20 cm. | 5. Iittala, Leimu pöytävalaisin 24 cm, sammaleenvihreä. | 6. Iittala, Ruutu maljakko, 205 x 180 mm, sammaleenvihreä. | 7. Artek, Aalto jakkara E60, oliivi linoleum - pähkinä. | 8. Marimekko, Oiva - Tiiliskivi teekannu 0,7 L, terra - tummanvihreä. | 9. Muuto, Restore säilytyskori, dusty green. | 10. Iittala, Miranda kulho 145 mm, sammaleenvihreä. | 11. Iittala, Raami juomalasi 26 cl, 2 kpl sammaleenvihreä.
1. Marimekko, Unikko Puffi istuintyyny. | 2. Marimekko, Oiva teekannu 0,7 L, terra. | 3. Marimekko, Fyr kynttilälyhty, ruskea. | 4. Iittala, Birds by Toikka, Kuovi. | 5. Katriina Nuutinen, Lyyli rasia, pieni, savunruskea - roosa. | 6. Paper Collective, Enso - Burned I juliste. | 7. Marimekko, Oiva kahvikuppi 2 dl, terra. | 8. Hay, Säilytyspurkki, L, ruskea. | 9. Artek, Pirkka jakkara, ruskea-musta. | 10. Artek, Domus tuoli, pähkinäpetsattu. | 11. New Works, Material pöytävalaisin, savustettu tammi. | 12. Iittala, Ruutu keraaminen maljakko, 180 mm, ruskea.
1. Urna maljakko, koralli. | 2. Oiva - Siirtolapuutarha Räsymatto kulho. | 3. Teemu Järvi Illustrations, Ketunpoika juliste. | 4. Hay, Colour kori, M, nude. | 5. Iittala Nappula kynttilänjalka 183 mm, puuteri. | 6. Vitra, Eames DSR tuoli, pale rose - kromi. | 7. Design Letters, Grow with Your Cup melamiinikuppi, vaaleanpunainen. | 8. Magis, Puppy, L, vaaleanpunainen. | 9. Hakola, Mama tuoli, vaaleanpunainen. | 10. Marimekko,Flower maljakko, puuteri.
1. Marimekko, Flower maljakko, tummansininen. | 2. Louis Poulsen, PH 5 riippuvalaisin, sininen. | 3. Arabia, Pastoraali lautanen 19 cm. | 4. Arabia, Muumi muki, Lumituisku. | 5. Stelton, EM77 termoskannu 1,0 L, tummansininen. | 6. Marimekko, Oiva - Sääpäiväkirja lautanen 25 cm. | 7. Klaus Haapaniemi, Iceflower tyynynpäällinen, sametti, sininen. | 8. Arabia, 24h Tuokio lautanen 20 cm. | 9. Lapuan Kankurit, Maija torkkupeitto, valkoinen - mustikka. | 10. Arabia, Uunikokki lasagnevuoka 2,5L, yönsininen. | 11. Arabia, Esteri tarjoilualusta.
Sisustusostoksilla kannattaa satsata klassikoihin, sillä ne eivät menetä arvoaan, pikemminkin päinvastoin. Designklassikon ostaminen on samalla ikään kuin sijoitus. Varsinkin vanhempien klassikoiden hinnat ovat nousseet vaan vuosien varrella.
Laatuun panostavat yritykset toimivat tavallisesti myös ekologisesti vastuuntuntoisesti. Vuosia kestävä, kierrätettävä kaluste on jo itsessään ekologinen. Huonekaluista kannattaakin siis pitää hyvää huolta ja kunnostaminen kannattaa jättää ammattilaiselle.
Jos mietin omia lempiesineitä tai -huonekaluja, niin suvussa kulkeneet ja itse tehdyt esineet ovat niitä rakkaimpia. Designklassikoista suosikkini on Artekin A331 "Mehiläispesä." Se on varmaankin sellainen esine mistä en tule koskaan luopumaan. On ihmeellistä miten joidenkin huonekalujen ja esineiden viehetäys vaan säilyy vuodesta toiseen.
Olisi hauska kuulla, että löytyykö sinun kodistasi
pidemmän aikaa matkassa kulkeneita esineitä tai huonekaluja?
-Minttu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.