Slider

Erilainen joulu

12. joulukuuta 2020


Siskoni oli lapsineen käymässä alkuviikosta ja kasasimme ja koristelimme vanhan tutun muovikuusen lasten kanssa. Olemme ostaneet tuon meidän muovikuusen miehen kanssa Stockmannilta ensimmäisenä yhteisenä joulunamme. Siitä on siis jo 11 vuotta aikaa. Kuusi on säilynyt tosi hyvänä ja on edelleen kuin uusi. Olisipa sitä itsekin yhtä hyvin säilynyt näistä vuosista.. :D Silloin samalla kun ostimme kuusen, niin päätimme käynnistää pienen perinteen. Olemme käyneet ostamassa joka vuosi kuuseen muutaman uuden koristeen Stockmannin jouluosastolta. Samalla olemme ihastelleet sinne rakennettua joulumaailmaa. Saa nähdä miten tämän perinteen käy tänä vuonna. Ehkä tämän perinteen voisi näin poikkeusolojen aikana siirtää nettiin, ja tilata koristeet verkkokaupan kautta.

Meillä oli viime vuonna aito kuusi, mutta nyt kallistuin taas tuon muovikuusen puoleen, kun se on niin helppo ja sitä voi pitää huoletta pidemmänkin aikaa. Aidon kuusen neulasia löytyi nimittäin viimeksi vielä monta kuukautta joulusta eteenpäin. Vaikka kuinka kuvittelin, että nyt on varmasti kaikki neulaset imuroitu, niin silti niitä vaan aina löytyi ja löytyi. Saattaa johtua ihan siitäkin, että kuusi päätti tiputtaa koristeiden poiston yhteydessä lähes joka ikisen neulasen olohuoneen lattialle.


Meidän joulukoristeet ovat tänä vuonna samoja valkoisia ja hopeita mitä edellisinäkin vuosina. Myös joulukukissa suosin valkoista väriä. Neutraali pohja on nimittäin aina hyvä ja turvallinen valita, ja se kestää myös hyvin aikaa. Neutraaliin pohjaan on myös helppo lisätä ilmettä, vaikka muutamalla värikkäällä koristetyynyllä.  Välillä joulusisustuksen joukkoon saattaa eksyä myös hieman punaista, mutta yleensä kyllästyn väriin melko nopeasti. Ajattelin, että voisin tänä vuonna kokeilla lisätä koristeiden sekaan vähän metsänvihreää. Olen nimittäin törmännyt kaupoissa nätteihin vihreisiin koristeisiin. Varsinkin samettipintaiset koristeet kiehtovat kauneudellaan ja vihreä on joulun aikaan ainakin melko nautraali väri, kun sitä löytyy kuusesta ja kukista. Tänä  jouluna sitä taitaa löytyä myös ulkoa pihalta, kun lumesta ei ole vielä tietoakaan. Toivon kovasti, että jouluksi saataisiin edes ripaus lunta tänne Etelä-Suomeenkin.

Nyt kun katson tuota olohuoneen nurkassa seisovaa kuusta, niin en voi olla muistelematta haikeudella viime vuotta. Vuosi sitten joulun aikaan paljastimme isommalle joukolle videolla, että odotin meidän perheen jatkoksi pientä poikaa. Videossa joulukuusen alta löytyi pieni lahjakassi, minkä sisältä paljastui ultrakuvat. Voitteko kuvitella, että nyt joulukuun alussa tuo meidän vauva täytti jo puoli vuotta! Miten hurjan nopeasti tämä aika meneekään. Ihan uskomatonta vauhtia.


Tämä joulu tuntuu jotenkin erityisen tärkeältä tämän poikkeuksellisen vuoden jälkeen. Odotan kovasti varsinkin yhteistä lomaa perheen kanssa ja rauhallisia pitkiä aamuja. Tämä vuosi on ollut varmasti meille kaikille hyvin raskas. Tilanne elää jatkuvasti ja on saanut olla koko ajan enemmän ja vähemmän varpaillaan. Yritetään siis ottaa joulua edeltävästä ajasta ja joulusta kaikki irti. Koitetaan rauhoittua ja ladata akkuja, jotta jaksamme vielä taistella tämän vuoden loppuun. Toivon ja uskon kovasti, että ensi vuosi on meille kaikille edes hieman helpompi ja päästään pikkuhiljaa elämään sitä "tavallista ja tylsää" arkea, mikä ei tällä hetkellä tunnu yhtään tylsältä idealta. Tällä hetkellä se tuntuisi jopa varsinaiselta luksukselta. Pääsisi taas turvallisin mielin näkemään kaikkia rakkaita.

❤ Toivottelen sinne siis mukavia hetkiä jouluvalmisteluiden parissa! 

4 kommenttia:

  1. Kuulin tai luin jostain, että muovikuusta pitää käyttää 20 jouluna, jotta se on oikeaa kuusta ekologisempi. Te ootte jo yli puolenvälin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä tietää ja antaa ajattelemisen aihetta. Itse olen allerginen kuuselle, mutta pystyn olemaan kuusen kanssa samassa tilassa jos tila on iso. Tässä nykyisessä kodissa se onneksi onnistuu, kun oleskelu tilat ovat yhtä ja samaa tilaa. :) Tuo muovikuusi on niin vankkaa tekoa, että uskoisin sen kestävän heittämällä vielä vuosia. Enemmän siinä taitaa olla myös metallia mitä muovia. :D

      Poista
  2. kiva blogi sinulla :)
    tuo on niin totta, että saa olla varpaillaan tuon koronankin suhteen, milloinkahan tämä hellittää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Toivotaan, että hellittää pian, ja että ensi vuosi on helpompi. :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan