Slider

Syksyn väriä sisustukseen arkeen paluun myötä

8. elokuuta 2020


Vietimme viikko sitten lauantaina vauvan ristiäisiä. Poika kastettiin läheisessä tunnelmallisessa kirkossa ja kahvit pidettiin täällä meillä kotona. Juhlat sujuivat oikein mukavasti ja ilmakin oli kaunis. Suuri kiitos hyvin sujuneista juhlista kuuluu isovanhemmille ja sisaruksille, jotka auttoivat paljon juhlajärjestelyiden kanssa. On kyllä ihan älytöntä vauhtia aika taas mennyt, kun ajattelee,  että tuo meidän pieni täyttää tänään jo 2 kk.

 Samalla kun etsin edeltävällä viikolla ristiäisiin mekkoa, niin törmäsin Marimekon Unikko-kuvioiseen tyynynpäälliseen. Minun oli pakko napata se mukaan, kun ajattelin sen värien sopivan täydellisesti olohuoneen kakluunin kanssa yhteen. Miten sitä eksyykin mekko-ostoksillakin sisustuspuolelle tutkimaan valikoimaa... 


 Siskoni toi ihanan kukkakimpun tullessaan lauantaina ristiäisiin ja se on kohta viikon verran ilahduttanut meitä olohuoneen pöydällä. Harvinaista, että leikkokukat kestävät näinkin kauan.

Haluaisin vaihtaa vielä olohuoneen kehyksiin jokusen uuden kuvan, mutta en ole saanut vielä päätettyä, että millaisia kuvia lähtisin niihin metsästämään. Täytyy varmaan vaan selailla valikoimaa, jos vastaan tulisi sellaisia jotka miellyttävät silmää. Tuleeko sinulle mieleen jotain kivaa julisteita myyvää nettikauppaa tai liikettä?


Nyt kun ilmat viilenevät ja illat pimenevät, niin saa alkaa myös kaivelemaan esiin torkkupeittoja ja kynttilöitä. Syksyisin on kiva tuoda kotiin lämpöä juuri tekstiileillä, lämpöisillä väreillä ja valaistuksella. Uuden tyynynpäällisenkin ostin siis lähinnä syksyä ajatellen.

Tuntuu siltä, että kesä meni ohitse taas ihan hujauksessa. Toisaalta tämä kesä on pitänyt sisällään paljon kaikkea tavallista erikoisempaa, kuten vauvan syntymän ja ristiäiset, Koronasta puhumattakaan. 

Tytöillä alkaa koulu torstaina. Nyt meillä onkin sitten jo kaksi koululaista kun nuorempi tytöistä aloittaa ekalla luokalla ja vanhempi aloittaa kolmanella luokalla. Vielä pitäisi käydä ostamassa vähän koulutarvikkeita, niin sitten alkaakin olemaan kaikki valmiina koulun alkua varten. Tyttöjä vähän jo jännittää, kun he pääsevät kokonaan uuteen koulurakennukseen. Uusi koulu vaikuttaa onneksi tosi kivalta ja se on rakennettu hirrestä. Se on hieno juttu, varsinkin kun vanhassa koulussa oli sisäilmaongelmia ja hirsirakennukset kun ovat tunnettuja juuri terveestä sisäilmasta. Tässä meidän hirsitalossa on ollut ainakin tosi hyvä asua.

Tsemppiä kaikille arkeen palaamisen kanssa!

2 kommenttia:

  1. Teillä on niin ihanan tunnelmallinen koti <3 Täälläkin pikkuisen jo ruskansävyt mielessä, vaikka kyllä se vielä kesää on. :) Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Suffeliini! :) Kyllä kesästä otetaan kaikki irti viimeiseen asti. Toivotaan, että tulee vielä kauniita ilmoja. :)
      Kiitos samoin! :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan