Kylpyhuone ja sauna eivät ole kovinkaan vanhoja tässä talossa ja koska niiden aukirepiminen olisi vienyt ison palan remonttibudjetista niin päätimme jo heti alussa, että näissä tiloissa tehdään toistaiseksi vain pientä pintaremonttia. Kylpyhuoneen vaaleanvihreät marmorikuvuoidut seinälaatat tai luumunruskea lattia eivät ole ehkä ihan sitä mitä olisin itse valinnut kylpyhuoneeseen, mutta laatat ovat kuitenkin hyvässä kunnossa, seinälaatat suurikokoisia ja marmorihan on tällä hetkellä kovasti taas muodissa. Laatan väri elää myös paljon valon mukaan, mikä on ihan kiva juttu.
Kylpyhuoneen katto oli käsittelemätöntä kellastunutta puuta, joten se päätettiin ensitöiksi maalata. Tein pitkään valintaa mustan ja valkoisen katon välillä. Musta katto olisi ollut aika vaikuttava ja sopinut ammeen kanssa yhteen, mutta päädyin valkoiseen sillä isossa kylpyhuoneessa on vain yksi kapea ikkuna tuomassa valoa. Myös sauna oli tarkoitus käsitellä mustalla, joten päädyin senkin takia valkoiseen jottei tilasta tule liian synkkää ja pimeää.
Katto on ensin pohjamaalattu Teknoksen pohjamaalilla. Tämän jälkeen maalasin sen kahteen kertaan Teknoksen puolihimmeällä valkoisella vesiohenteisella maalilla. Maali jätti tosi kauniin tasaisen pinnan kuivuttuaan, ja jäljestä tuli kaiken kaikkiaan tosi siisti. Jo pelkän katon maalaaminen raikasti kylpyhuonetta mukavasti. Pienellä stailaamisella, kynttilöillä, kauniilla shamppoopulloilla ja muhkeilla pyyhkeillä tilaan saa myös helposti ja edullisesti lisää ilmettä.
Täällä näyttää olevan aika kalkkipitoinen vesi, joten taidan vielä käydä saumat läpi saumakynällä niin on sitten kaikki paikat huollettu. En ole nimittäin saanut kaikkea valkoista kalkkia irti tummista saumoista, vaikka olen niitä ahkerasti kokeillut jynssätä.
Myös saunan käsittelemötön puupinta koki muutoksen, kun sauna sai pintaansa saunavahaa. Mustat seinät vahasin kahteen kertaan Tikkurilan mustalla saunavahalla. Kokeilin ensin Teknoksen Satu Saunavaa, mutta se oli Tikkurilan Supi Saunavahan rinnalla ruskea ja jäi vielä muutaman vahauskerrankin jälkeen kuultamaan läpi. Tikkurilan vaha oli siis huomattavasti mustempaa ja peittävämpää. Lauteet on ensin hiottu ja sen jälkeen vahattu kerran valkoisella Satu Saunaahalla. Halusimme että lauteiden renojen kaunis panelointi jää kuultamaan lävitse, joten lauteet vahattiin vain hyvin kevyesti. Myös koko sauna koki ison muutoksen pienellä vaivalla ja varsin edullisesti.
Tässä vielä ennen kuvat.
Kylpyammeen ja saunan kanssa samassa tilasta löytyy myös suihku ja suihkuseinä, sekä wc-pönttö, allaskaappi ja peilikaappi. Kaikki nämäkin hyvässä kunnossa, mutta saattaa olla että nekin kokevat vielä pientä ehostusta. Tässä kohdassa mies varmaan nauraisi, ja sanoisi että voit ottaa sen saattaa- sanan pois välistä minut tuntien.
Haluan tovottaa vielä oikein onnellista Uutta Vuotta 2018 sinulle! Kiitos blogini seuraamisesta, ja ensi vuonna jatketaankin sitten taas remontin ja sisustamisen merkeissä.
Meillä uusi vuosi kuluu niinkin jännittävästi kun keittiöremontin parissa. Toivotaan että joskus ensi vuonna on sitten valmis keittiö...
Mitä muuten pidät kylpyhuoneen ja saunan muutoksesta?
Mitä muuten pidät kylpyhuoneen ja saunan muutoksesta?
Hei. Mä olen jo vuosia pessyt kylppärin kerran vuodessa korrekin vahapesulla, mikä löytyy auto osastolta. Juu ei varmaan ole sisäkäyttön tarkoitettu kun liuotin haisee, mutta kyllä tulee upean puhdasta! En tiedä auttaisiko tuohon kalkkiongelmaan.
VastaaPoistaHei. Pesen itse suihkuseinät, peilit ja saunanovet yleensä auton ikkunoille tarkoitetulla vaahdolla... :D Sekin haisee vähän erikoiselta, mutta tulee kyllä super puhdasta. Tuota vahapesua täytyy siis ehdottomasti kokeilla. Kiitos vinkistä! :)
PoistaVau, hieno muutos! Maalilla saa ihmeitä aikaan. :)
VastaaPoistaKiitos Pauliina! Maalilla saa tosiaan ihmeitä aikaan. :)
PoistaKaunista tulee! Älkäähän liikaa ahkeroiko, ettei uupumus iske. Hiljaa hyvää tulee ��. Hyvää Uutta Vuotta 2018!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaEi ahkeroida. Ihan mukavasta harrastuksesta ja hyvästä parisudeajasta menee. :D
Kuin myös! :)
Vau, tuli todella kaunis kylpyhuone ja sauna! Nuo vihreät laatat ovat todella kauniit ja sauna näyttää niin tunnelmalliselta. Hienoa työtä.
VastaaPoistaKiitos Milla! Mukava kuulla! :)
PoistaTykkään kovasti tästäkin.Katon valkoinen maali raikasti ja suurensi tilaa ja seinälaatat ovat mielestäni kauniit!Saunahan on ihana,koska meillä aivan samanlainen,sävyineen ja tonttuineen!-sanna-
VastaaPoistaSeinälaatat ovat kyllä ihan hienot. Pidän niistä oikeastaan päivä päivältä enemmän. Katon maalaaminen teki tosiaan paljon. Saunasta tuli kyllä mukavan tunnelmallinen ja se on ihan kuin uusi. :)
PoistaMekin tehtiin vain pienet muutokset putkiremontin yhteydessä, kun vanhat laatat olivat niin hyvät vielä. Katon ja kaappien maalaus teki jo paljon. Ihana tuo kylpyamme!
VastaaPoistaMaalaaminen tekee kieltämättä monesti jo suuren muutoksen aikaan ja raikastaa kummasti. Kiitos paljon! :) Kylpyamme on kovasti lasten suosiossa. :)
PoistaOi, miten ihana kylpyamme! Meilläkin on kylppäriremontti edessä lähiaikoina ja etsin kovasti inspiraatiota tilojen uusimiseen. Haaveissa olisi ainakin lasinen suihkuseinä jakamaan suihkutilaa. Sekä saunaan lasiovi puisen sijaan.
VastaaPoistaKiitos paljon Sari! Lapset rakastavat tuota ammetta. :)
PoistaKuulostaa kivoilta suunnitelmilta. Tsemppiä remonttiin!
Pinterestistä löytyy muuten vaikka mitä kivoja ideoita. :)
Itse pidän kyllä näistä marmorilaatoista, vaikka olen itsekin katsellut kauhulla, kun sisustuslehdet ovat jälleen täyttyneet vihreästä marmorista. Nämä laatat ovat kuitenkin sen verran vaaleat, että vaikutelma on huomattavasti pehmeämpi. Itse olen myös katsellut kylpyhuoneeseen uusia laattoja, ja vähän jopa houkuttaisi samansävyiset vihertävät Porcellanato -laatat.
VastaaPoistahttps://www.laattamyymala.fi/tuotemerkit/
Heippa!
PoistaNiihin on kyllä alkanut pikkuhiljaa tottumaan ja nyt tosiaan näkyy sisustuksessa taas enenevissä määrin vihreän sävyjä ja toimii kivasti mm. mustan ja ruskean parina. Ehkä en itse ihan jokaiselle seinälle välttämättä laittaisi väriä isoina pintana, mutta yhdellä seinällä esimerkiksi toimisi kivasti. Eikä kyllästy myöskään niin nopeasti välttämättä kun on vähän pienemmällä alueella jotain tehostetta. :)