Nyt kun kaikki vieraat ovat todennäköisesti saaneet kiitoskorttimme, niin päätin vilauttaa korttia myös täällä blogissa.
Halusimme että kiitoskorttissa yhdistyy jollain lailla molemmat juhlat. Törmäsin Pinterestissä kuvaan mistä sain idean korttiin. Pienillä muutoksilla siitä rakentui meidän näköisemme. Halusin esimerkiksi että poikamme jalkapohjat muodostaisivat sydämen, ja että kuva olisi värillinen. Ehdotin myös miehelle että jalkapohjien päällä pitämisen sijasta sormukset pujotettaisiin pottuvarpaisiin, jotta vauvan jalkojen pieni koko korostuisi entisestään.

Kamera oli tarkennettu käsistä muodostuvaan sydämeen jotta huomio kohdistuisi siihen. Muu kuva on siis tarkoituksella epätarkka.
Kuvan on napannut vanhempi tyttäremme, mikä tekee siitä vielä entistäkin tärkeämmän. Laitoin kameran jalustalle ja siihen oikeat asetukset. Sen jälkeen pyysin tyttöä painamaan laukasinta, sillä minun piti saada myös oma käteni kuvaan. Tytär otti innolla tehtävän vastaan ja kuvia tulikin aikamoinen läjä.
Alkuperäisessä kortissa lukee tuon blogin osoitteen kohdalla pojan kaikki kolme etunimeä, minun ja miehen nimet, sekä tyttöjen nimet omilla riveillään.
Mitä pidätte kortista?
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! ❤
Ihan valtavan ihana kortti! Onnea!
VastaaPoistaKiitos paljon Teresa. Ihana kuulla! :)
PoistaIhana kuva!
VastaaPoistaIhana kortti! Ja hyvin olet yhdistänyt molemmat juhlat yhteen kuvaan. :) <3
VastaaPoistaKiitos Pauliina! :) Kiva kuulla! :)
PoistaOi, ihana kortti! Ja, taitava kuvaaja teillä!
VastaaPoistaKiitos Unelmoiden! :) Niin oli! :)
PoistaIhana kortti, mukavan erilainen ja kuvaa kuitenkin täydellisesti päivää!
VastaaPoistaKiitos Paljon Jossu! :)
PoistaTodella ihana kortti ja wau mikä idea!!! Sä oot kyl lahjakas!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon A-R! :)
PoistaOn kaunis kortti, ja ihana tuo idea!!
VastaaPoistaKiitos oikein paljon Aikku! :)
Poista