Slider

Vuoden 2016 sisustuksen trendivärit

28. tammikuuta 2016


Kamerani on edelleen huollossa joten ajattelin että voisin perehtyä vähän paremmin tämän vuoden sisustuksen trendiväreihin, ja samalla tutkia myös hieman sisustusvalikoimaa.

Sinisestä ja vihreästä on ehdottomasti muodostumassa tämän vuoden hittivärejä ja kumpaakin väriä onkin alkanut näkymään jo paljon lehdissä, verkkokaupoissa ja tietenkin myös blogeissa. Myös Tikkurila on valinnut vuoden väriksi vihreän Vuono-sävyn. Tummat sävyt ovat siis kovasti nostamassa päätään.

 Myös viherkasvit ovat nyt kovassa huudossa ja luontoaiheet, kuten kukat ja lehdet toistuvat tapeteissa ja tekstiileissä. Lisäksi tapeteista löytyy aikaisempaa tummepia sävyjä. Myöskin hempeät pastilliset sävyt nousevat jälleen kevään lähestyessä tummempien sävyjen rinnalle, varsinkin hentoa vaaleanpunaista näkee nyt paljon. Metallin sävyistä messinki ja kulta ovat nyt eniten in.


Pääset tuotteiden sivuille kuvia klikkaamalla.



Sininen



Vihreä



Vaaleanpunainen



Kulta & Messinki




Kaikki kuvat: Ellos

Blogin lukijoille vinkkinä, että syöttämällä kassalla koodin 335403 saat 30% alennuksen tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Alennuksen saat normaalihintaisista tuotteista ja se on voimassa 30.06.2016 sakkka. Edun voi käyttää vain kerran. :)


Mitä pidätte tämän vuoden trendiväreistä?

*Postaus sisältää mainoslikkejä.


12 kommenttia:

  1. Tykkään tuosta Roosasta! Sitä väriä voin käyttää sisutuksessa. Olin jo aatellutkin roosan värisiä koristetyynyjä
    Olkkariin ennenkin näin tämän postauksen.

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva postaus! Sinistä ja vihreää ripauksella vaaleanpunaista on kyllä näkynyt joka puolella, tässä on jo itsekin meinannut innostua värien käytöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jossu! :)
      Minuakin on tainut jonkin sortin värikärpänen puraista. :D

      Poista
  3. Roosa on kiva ja sininen liukuvärjäyksellä esim. tyynyssä.
    Muuten en enään siniselle lämpene :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukuvärjättynä sininen onkin tosi kaunis. Minäkään en oikein sinisestä välitä. Tummansininen menee kyllä jossain vaatteissa. :)

      Poista
  4. Jostain syystä nämä kaikki värit näyttävät kauniilta! Roosa ja kulta ovat kuitenkin ne, joita voisin omaan kotiinikin pienissä määrissä laittaa. Olen myös onnellinen kuparivillityksen vaihtumisesta näihin messingin ja kullan sävyihin.

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mukavaa vaihtelua, että pitkästä aikaa tulee tummiakin värejä vaaleiden rinnalle. Kaikki näistä väreistä ovat minustakin kauniita ja erittäin tyylikkäitä. :) Kevääksi voisi tosiaan omaankin kotiin lisätä roosaa. :)

      Poista
  5. Sininen ja roosa on minun mieleeni, todella kauniit värit.

    VastaaPoista
  6. Kiva postausidea!

    Epäilen, että jäävät sesonkiväreiksi, ns. hetken hurmaksi. Kaikkiin noihin väreihin on aika helppo kyllästyä. Vihreä synkkä, sininen aika raskas ja kylläsyttävä. Vaaleanpunaista voisin ehkä itse pidempään katsella omassakin kotona. Kahta ensiksi mainittua en osta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :)
      Niinhän voimakkaampien värien kanssa herkästi käy. Mutta ohanhan se ihan kiva välillä vähän repäistä ja saada vaihtelua kotiin, vaikka sitten parin tyynynpällisen muodossa jos koko seinän maalaaminen ei innosta. :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan