Slider

Uusi vuosi käyntiin

9. tammikuuta 2016


Joulu on siivottu pois kotoa ja reilun parin viikon loma takana. Palasimme keskiviikko iltana kotiin ja melkein ensitöikseni siivosin lähes kaikki joulutavarat takaisin kaappeihin. Uusi vuosi on  nimittäin mukava aloittaa puutaalta pöydältä. Mieli tekee jo melkein sisustaa kevättä kotiin. En vaan vielä ole pättänyt tai oikeastaan tiedä, että miten kevät tulee tänä vuonna näkymään kodissamme. Uskon kuitenkin ettei mitään hirveän radikaaaleja muutoksia ole tiedossa, vaan samanlaisilla neutraaleilla ja vaaleilla väreillä jatketaan. Mutta vannomatta tietenkin paras. ;)
Kamerani runko on puhdistettavana/huollossa, sillä huomasin reissussa ollessamme että jokaisessa kuvassa näkyy pitkä musta viiva. Rungon sisälle on siis todennäköisesti eksynyt jokin karva tai hius, jota en vaan onnistunut kotona bongaamaan vaikka kuinka yritin tiirailla. Joululomareissumme kuvasaalis jäi siis varsin laihaksi, kun iPhonen akkukaan ei ihan kestänyt reilun parinkymmenen asteen pakkasia. Uusia kuvia pääsen siis nappammaan vasta kun saan kameran takaisin huollosta. Arvioivat huollosta kestoksi 2-3 viikkoa, mutta toivottavasti kamera tulee takaisin nopeammin.

Innolla jään odottamaan, että mitä tämä vuosi tuo mukanaan. Tämän vuoden haavelistan ehdoton ykkönen taitaa olla asunnon vaihto isompaan ja mielellään tietenkin johonkin remontoitavaan omakotitaloon. Oikein sormet syyhyävät että pääsisin taas uuden työmaan pariin, nykyisessä asunnossa kun kaikki pinnat on jo valitettavasti uusittu ja ne ovat edelleen kovin siistissä kunnossa. Miksei sitä ihminen vaan osaa nauttia siitä, että koti on vihdoin "valmis" ja mitään sen suurempia töitä ei löydy tehtävälistalta? :D

Tottakai vuoden 2016 haavelistalta löytyy myös muutama uusi sisustushaave.


Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! :)


4 kommenttia:

  1. Täällä kanssa haaveilaan omakotitalosta -tällä kertaa ihan uudesta kodista.
    Kaksi kotia jo remontointu, nyt olisi kivaa saada ihan uudet pinnat omien suunnitelmien mukaisesti.
    Mukavaa sunnuntaita koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa hyvltä! Toivottavasti haaveenne toteutuu pian! :)
      Mukavaa uutta viikkoa sinne! :)

      Poista
  2. Meillä niin vanha omakotitalo, että sais paljooon tehä remppaa. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaks. Tervetuloa kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan