Slider

Kodin valaistus ja lempivalaisimeni

20. joulukuuta 2015


Taloon.com-verkkokaupasta otettiin minuun yhteyttä valaisinhaasteen tiimoilta. Valaistus onkin mielestäni tosi mielenkiintoinen aihe, sillä sen avulla pystyy leikittelemään ja vaikuttamaan huoneen tunnelmaan, sisutukseen ja kodin toimivuuteen yllättävän paljon.

Kun uuteen kotiin muutetaan joka huoneeseen asennetaan kattolamppu, mutta sen jälkeen valaistus jää herkästi siihen. Olen itsekin usein "sortunut" tähän ja vasta huoneeseen ostetun uuden valaisimen myötä ymmärtänyt miten paljon jo se yksi uusi valaisin lisää huoneen viihtyvyyttä ja käytettävyyttä. Valo on oikeastaan niin itsestään selvä asia, että siihen kiinnittää huomiota oikeastaan vasta sitten kun sitä on joko liikaa tai liian vähän. Valaistuksen tarve vaihtelee myös vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan ja varsinkin näin talviaikaan valolla on suuri merkitys. Valaistukseen ja sen suunnitteluun ja muunneltavuuteen kannattaakin panostaa, koska lähes kaikki päivittäiset toiminnot vaativat valoa.

 Pelkällä kattovalaisimella on  aika hankala saada huoneesta tunnelmallinen ja täysin valaistu. Kattovalaisimen valo on lisäksi yleensä hyvin kirkasta ja voimakasta. Jos huoneeseen lisätään pöytävälaisin tai/ja lattiavalaisin ja  yhdistetään se vaikka kynttilöihin tai valosarjoihin tulee huoneeseen huomattavasti lisää tunnelmaa, pehmeyttä ja lämpöä. Myös pimeät nurkat saadaan valaistua ja hyödynnettyä käyttöön. Pelkkä yleisvalaistus on harvoin niin kattava, ettei erillistä kohdevaloa tarvita esimerkiksi lukemiseen tai johonkin muuhun tarkkaan puuhaan vaikka käsitöiden tekemiseen.

 Valaistuksen vaikutus viihtyvyyteen on  huomattavan suuri ja valaistus vaikuttaakin hyvin paljon elämäämme ja ennen kaikkea se vaikuttaa mielialaan, aisteihimme ja ilmapiiriin. Se piristää, luo tunnelmaa, lisää viihtyvyyttä ja tukee/helpottaa työskentelyä. Kunnollinen valaistus on tietenkin myös tärkeä turvallisuuskysymys.

Ilman valoa emme oikeastaan pystyisi edes elämään.


Minut haastettiin paljastamaan oma suosikkivalaisimeni. Meiltä ei löydy kotoa mitään hienon historian omaavaa valaisinta, vaan kaikki kodin valaisimet ovat suhteellisen uusia ja niihin ei ole ehtinyt kehittymään sen suurempaa tunnesidettä. Jos minun olisi pitänyt paljastaa inhokkivalaisimeni se olisi ollut helppoa, ja olisin vastannut olohuoneen erkkerin katosta löytyvä loisteputkivalaisin. Minua puhuttelee siis voimakkaan ja hyvin valaisevan valon sijasta enemmänkin tunnelmallinen ja pehmeä valo. Pidän erityisesti kynttilöiden valosta ja takkatulen tai nuotion loimusta. Kotimme valaisimista eniten mieleeni on Pentikin Mariela lampunjalka yhdistettynä valkoiseen Deco varjostimeen. Valaisin on siitä kiva, että se sopii moneen paikkaan kotonamme ja se valaisee hyvin, mutta pehmeästi. Valaisimen jalka on kaunis kuin koru ja se luo myös kauniin varjon valaisimen ympärille lampun palaessa.


Iltaisin on ihanaa kääriytyä sohvalle peiton alle kynttilöiden ja lampun valaistessa ja luodessa tunnelmaa. Mieli lepää ja ajatukset nollautuvat kun saa edes hetkeksi istua alas ja nauttia kauniista valaistuksesta. Vietämme alakerrassa eniten aikaa, niin on hyvin tärkeää että valaistus on muunneltavissa tarpeen ja fiiliksen mukaan. 


Mariela valaisin sopii hyvin myös ruokahuoneen senkin päälle.

Minua pyydettiin myös valitsemaan oma suosikkivalaisimeni Taloon.comin valikoimasta ja se on ehdottomasti Nordloluxin valkoinen Motion riippuvalaisin. Sen ulkomuoto on näyttävä ja ajaton ja valaisin sopii monenlaiseen tilaan. Valo näyttää myös siivilöityvän kauniisti ja pehmeästi muovisten lamelleiden välistä.

Olisi hauska kuulla, että millainen on sinun suosikkivalaisimesi tarina? Tartu sinäkin siis haasteeseen ja kirjoita blogiisi postaus omasta suosikkivalaisimestasi. Linkitä postauksesi myös tämän postauksen kommenttikenttään, niin löydän vastavierailulle.


Jos kotisi valaistus kaipaa päivitystä ja 300 euron valaisinlahjakortti houkuttaa, niin kannattaa käydä äänestämässä tätä kirjoitusta tai muita kilpailupostauksia täällä, niin osallistut samalla valaisinlahjakortin arvontaan.


Oikein tunelmallisia ja valoisia päiviä kaikille! :)


Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa www.taloon.com:in blogikilpailuun http://sisustusniksit.fi/ - valaisinhaaste kutsuttuna.


8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen haaste ja hyvä postaus. Tuo valaistusasia on juurikin noin kun kirjoitit. Valon tarve vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja tarpeen, mitä teet tilassa. Kattovalaisin ei yksinään riitä, tarvitaan pöytälamppua, tunnelmavaloa jne. Niin mielenkiintoinen aihe, että voisin alkuvuonna vaikka postata myös itse. Muutama yö vielä, jännittävää... Tunnelmallista jouluviikkoa! Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos unelmoiden! :) Haaste on tosiaan mielenkiintoinen ja siksi siihen olikin mukava tarttua, ja juttua olisi saanut varmasti vielä enemmänkin aikaiseksi. :)

      Jään odottelemaan postaustasi :)

      Kiitos samoin ja oikein mukavaa joulua! :)

      Poista
    2. Mukavaa alkanutta vuotta!
      Tartuin tuohon valaisin haasteeseen ja huomenna voitkin käydä kurkkaamassa, mihin valaisimeen päädyin. :)

      Poista
    3. Kiitos Unelmoiden! :)
      Täytyykin käydä kurkkaamassa. :)

      Poista
  2. Tähän aikaan vuodesta saakin laittaa valoja joka puolelle, että näkee. Myös jatkuva pimeys ahdistaa! Valaistuksella on iso merkitys kotitiloissa. Meillä on kattolamppujen lisäksi paljon halogeeneja katossa, joilla saa lisävalaistusta tai tunnelmavalaistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saa ja onneksi on olemassa vaikka minkälaisia valonlähteitä. :)
      On kyllä tosiaan ollut tosi pimeä ja synkkä talvi tähän mennessä. Toivottavasti saadaan pian lunta myös tänne eteläiseen Suomeen.

      Mukavaa joulun odotusta! :)

      Poista
  3. Kaunista kerrassaan! Käynpä äänestämässä. Ja oli kiva tutustua perjantaina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :)
      Niin oli. Toivottavasti nähdään samoissa merkeissä pian uudestaan. :)
      Mukavaa joulun odotusta! :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan