Slider

Viikonlopun kirppislöydöt & arvonnan voittaja

17. elokuuta 2015


Kävimme blogikolleegani Sannan kanssa lauantaina Vantaan Mikkolassa Lähiöfestivaaleilla pitämässä kirppispöytää. Paikalla oli jokunen sisustusbloggaaja ja jokunen yritys myymässä sisustustavaraa ja antiikkia.

Kävijöitä riitti ihan kiitettävästi ja sain tosi mukavasti omia sisustustavaroita myytyä. Ja kuten arvata saattaan, niin eihän sitä tietenkään päässyt kotiin ihan tyhjin käsin. Mukaan tarttui tuo sympaattinen vanha penkki, iso lasinen kynttilälyhty ja betoniselta näyttävä kulho. Näistä ostoksista köyhdyin vain 30 e ja sääkin oli oikein kaunis, joten kannatti lähteä kirppistelemään. :)




Odottelen täällä kovasti Stockmannin pakettia. Toivottavasti sisältö miellyttää ja pääsen esittelemään ostokseni pian teille. Täällä on pari seinää saannut myös uutta maalian pintaan, joten niistäkin on tulossa juttua lähiaikoina. Blogi on ollut nyt vähän hiljaisempi, kun ollaan vietetty paljon aikana ulkona ja nautittu kauniista ilmoista. Eilen olin kuvaamassa juuri 2-vuotta täyttänyttä neitiä ja nyt edessä on kuvien läpikäymistä ja lähettämistä.


Kiitos vielä kaikille Orthex-arvontaan osallistuneille!

Arpaonni suosi tällä kertaa Heliä: 

Onnea voittajalle &
 oikein mukavaa uutta viikkoa kaikille!


6 kommenttia:

  1. Ihanat löydöt sulla, kyllä tuollaisia aina tarvitaan :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana tuo penkki <3

    VastaaPoista
  3. Huippulöydöt! Noille on ikuisesti käyttöä. Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  4. Kirppislöytöretket on kyllä ihanaa ajanvietettä:).Tuo kulho on tosi kiinnostavan näköinen!

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan