Viime lauantaina rouvautunut ystäväni kysyi minulta alkukesästä, että jos voisin ottaa heistä hääkuvia. Häävalokuvien ottaminen jännitti aluksi, sillä minulla ei ole kovinkaan paljon kokemusta niiden ottamisesta. Olen itse oppinut kuvaaja, en siis mikään ammattilainen ja häissä olen kuvannut vain kerran aikaisemmin. Kuvaukset onnistuivat kuitenkin ihan mukavasti ja sääkin oli meidän puolella ja saimme tosi ihanan ja aurinkoisen kuvauspäivän. Meillä oli kuvauksissa hauskaa ja uskoisin että siitä oli jonkin verran etua, että olin parille entuudestaan tuttu. Kameran edessä oli varmasti helpompi olla ja ilmeet olivat ehkä myös luonnollisempia. :)
Häitä vietettiin kauniissa Sannäsin Kartanossa, missä myös alla näkyvät kuvat on otettu.





Canon 5D Mark II
Canon EF 50 mm 1:1.4
Canon EF 17-40 mm L USM
Morsiuskimppu: KukkaHelmi
Osa kuvista on otettu samana päivänä kun morsiammella oli koekampaus ja -meikki, sillä halusimme varata kuvien ottamiseen riittävästi aikaa. Varsinaisena hääpaivänä riittää kuitenkin ohjelmaa ihan riittämiin ja oli kiva että hääpari pääsi juhlimaan rauhassa, kun suurinosa kuvista oli otettu jo etukäteen.
Minulla on vielä jonkin verran kuvia läpi käymättä. Sain hääparin suostumuiksella jakaa jo näitä ensimmäisiä kuvia teidän kanssanne. :)
♥ Kiitos vielä hääparille ihanista häistä! ♥
tosi kauniita kuvia ja aivan upea morsian.Kivasti tulee esille tuo puvun iso helma ja morsiuskimppu on ihan mieletön!
VastaaPoistaKiitos paljon Mamma A.! :)
PoistaOli kyllä upeat häät morsiammineen ja kimppuineen. :)
Kuinka ihania kuvia! <3
VastaaPoistaOi että!
Kiitos Henna! :)
Poista