Slider

Hyvää äitienpäivää! ♥

10. toukokuuta 2015


3,5 vuotta äitinä ja 1,5 vuotta kahden lapsen äitinä. Valtavasti vastuuta, työtä, huolta, itkua, naurua, iloa, surua, oppimista, kaatumista ja ylös nousemista. Äitiys on yksi suuri tunteiden vuoristorata, välillä saa pitää hatusta kiinni, välillä tulee jyrkkiä mutkia ja välillä isompia ja pienempiä ylämäkiä ja alamäkiä. Välllä tuntee onnistuvansa ja välillä tuntuu siltä, että tekee kaiken väärin. Mistä sitä edes tietää millainen äiti pitäisi olla, jotta lapsista kasvaisi "niitä oikeanlaisia kunnollisia aikuisia?" Avaat lehden ja yhdessä lehtiartikkeelissa neuvotaan, miten lapsi kasvatetaan oikein ja toisessa kuvaillaan, että miten samat asiat tekemällä puolestasi "pilaat" lapsesi. Miten tahansa siis toimitkin, se on jonkun toisen mielestä väärin ja olet suorastaan kasvattamassa seuraavaa ongelmatapausta.

Olen päättänyt että olen paras äiti lapsilleni, kun näen lasteni voivan hyvin. Ruokaa, puhtaat vaatteet, koti, rakkaus, turva, tuki ja syli, niillä pääsee jo pitkälle. Haluan olla läsnä kun minua tarvitaan. Haluan kehua, kannustaa ja rakastaa niin paljon kun vain ikinä osaan, siitä huolimatta että sekin voi jonkun toisen mielestä pilata lapsen. Teen välillä virheitä ja välillä haluaisin osata jotkut asiat paremmin. Toisaalta taas en haluaisi olla tämän parempi, sillä meillä kaikilla on myös huonot puolemme, jotka on hyvä oppia hyväksymään. Haluan näyttää lapsilleni, että hyväksyn virheeni ja osaan elää niiden kanssa, että hekin oppivat että meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolet ja että he ovat täydellisiä juuri sellaisina kun ovat.

Välillä kun siivoaa saman kohdan uudelleen sen kahdennenkymmennen kerran päivän aikana, pistää koko sängyn sisällön pesuun, kun vaippa on vuotanut ohi tai kun miettii sitä aikaa, kun nuorempi neiti heräsi vielä 5-6 kertaa yössä syömään, niin sitä on tuntenut itsenä aina välillä hieman hulluksi. Sitten joku tulee halaamaan ja sanoo että: "äiti sinä olet paras" niin sitä muistaa hyvin nopeasti, että miksi tähän hommaan on oikein ryhtynyt.


Jokainen meistä on täydellinen äiti lapsilleen, riittää että yrittää parhaansa.


♥ Oikein mukavaa äitienpäivää! 


11 kommenttia:

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan