Slider

Pallovalot ja Vitran juliste

19. lokakuuta 2014



Lokakuun nopeasti pimenevät illat saavat kaipaamaan valoa. Ajatuksen karkaavat välillä väkisinkin jo jouluun, hohtavan valkoisiin hankiin ja tunnelmallisesti valaistuun kotiin. Kaupoissa on ollut joulutavaraa esillä jo jonkun aikaa ja aloinkin miettimään, että mitä meiltä jo löytyy kaapeista ja mitä tarvitsee vielä lisätä ostoslistalle. Minusta on myös mukava alkaa pikkuhiljaa miettimään valosarjoille, lyhdyille ja muille talvisille/joulusille tavaroille paikkoja.


Kokeilin laittaa yhden pallovalosarjan kirkkaaseen lasimaljakkoon (tullut Orkidean mukana) tuomaan vähän tunnelmaan ja kodikkuutta tuohon rappusten alla olevan lipaston päälle. Tällainen maljakossa oleva valosarja sopii oikein mainiosti esimerkiksi talvisen kattauksen katseenvangitsijaksi.

Ihana juttu kun saa alkaa pikkuhiljaa fiilistelemään, suunnittelemaan ja nauttimaan pimeiden iltojen tarjoamasta mahdollisuudesta leikkiä valaistuksen kanssa. Se on juuri valo minkä avulla kodin ilmettä ja tunnelmaa on nopea ja helppo muuttaa. Hyvän valaistuksen avulla saa muutettua kolkostakin tilasta paljon kodikkaamman ja viihtyisämmän.

Tuo lipaston päällä näkyvä mustavalkoinen juliste on muuten Ebay löytö. Se on oikea aarre tällaiselle tuolihullulle. En ole koskaan oikein ollut kiinnostunut kengistä tai laukuista, mutta tuolit ovat kyllä todellinen heikkouteni. :D


Oikein kivaa Sunnuntaita! 



18 kommenttia:

  1. Laitoin omat pallovaloni jo syyskuussa, kun pimeä aika alkoi..tietty valkoiset sopii talveen ja ei ole yhtään jouluiset ♡
    marjakuja.blogspot.fi/2014/09/happy-lights-pallovalot.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yhdet harmaavalkoiset pallovalot myös roikkuneet olohuoneen verhotangossa jo pidemmän aikaa, mutta nyt piti ehdottomasti laittaa esille toiset. :) Pallovalot ovat siitä juuri kivat. kun eivät ole niin jouluiset.

      Poista
  2. Oi oi niin kaunista!! Ehkä matkittava tuo pallojuttu! <3

    VastaaPoista
  3. Kaunista. Ja kiva on jo fiilistellä ;) Mulla kanssa suurehko lasimaljakko odottaa jotain. Idea-asteella vasta tosin.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. :)
      Itsellänikin olisi vielä yksi iso lasimaljakko vailla täytettä. Mietin vähän, että olisin hakenut metsästä vähän sammalta sen pohjalle ja laittanut sisälle esimerkiksi jonkun kynttilän...

      Poista
  4. Meillä muutetaan juuri uuteen kotiin ja jo heti haaveilin hetkestä, kun saa laittaa jouluvaloja paikalleen. Meillä ne menee kuitenkin selkeästi jouluvalokategoriaan, joten ajattelin odottaa marraskuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uuteen kotiin! :)
      Varmasti ihanaa kun saa alkaa laittaa uutta kotia mieleisekseen. :)

      Poista
  5. Kiitos Marri! :)
    Täytyy tulla kurkkaamaan! :)

    VastaaPoista
  6. Koristevaloja tekisi kyllä kovastikin mieli lisätä vähän joka paikkaan, sen verran pimeää jo on. Meillä pallovalot on pidempään ollut valaisemassa olohuonetta, ilman valoja ne on ympäri vuoden esillä. Tänään laitoin etuovelle yhteen lyhtyyn koristevalosarjan valaisemaan kotiin tuloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein jo marssin tänään kauppaan ostamaan lisää ;)

      Poista
  7. Wau kuinka kauniit nuo pallovalot onkin tuollaisessa lasimaljakossa! :)

    VastaaPoista
  8. Pallovalot on vaan aina yhtä kivat, mutta tuo juliste, se se vasta kaunis onkin!! mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  9. Mulla on blogissa arvonta, ajattelin vinkata sullekin jos et oo vielä osallistunut! http://bytiahenriikka.blogspot.fi/2014/10/syksyn-arvontaa.html

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan