Ensimmäiset kuusi kuukautta

17. toukokuuta 2014

Muistan vieläkin elävästi sen illan, kun synnytys käynnistyi. Itkin silloin yöllä koko automatkan sairaalaan, kun minusta tuntui niin pahalta jätää esikoinen hoitoon kotiin ja lähteä sairaalaan. Mietin autossa vain sitä, kuinka suuri ikävä minulla tulisi olemaan esikoista ja miten hän tulisi suhtautumaan vauvaan. Tunsin pientä syyllisyyttä siitä, että meille on tulossa toinen lapsi. Ehtisimmekö me enää antaa esikoisellemme yhtä paljon huomiota?

Myös synnytys hirvitti minua. Ensimmäisen lapsen kohdalla todella moni asia oli mennyt pieleen. Monen mutkan kautta synnytys päättyi lopulta 17 tunnin jälkeen kiireelliseen sektioon. Pahojen synnytyskipujen vuoksi edes epiduraali ei tuonut helpotusta oloon. Tuntui että kipuani vähäteltiin ja kukaan ei ottanut sitä todesta, kun sanoin ettei epiduraali auta. Käskettiin aina vain odottamaan. Se tuntui silloin ja siinä tilanteessa äärimäisen pahalta ja loukkaavalta.

Kakkosen kohdalla saavuimme noin puoli kolme yöllä sairaalaan ja synnytys lähti hyvin etenemään. Myöhemmin aloin kuitenkin jälleen voimaan kivusta pahoin ja pyysin epiduraalia. Vähän jännitti, sillä se oli auttanut esikoisen synnytyksessä vain hetken. Minua hirvitti ajatus synnytyksestä ilman kivunlievitystä, varsinkin kun viimekertaiset kivut muistuivat elävästi mieleen.

Epiduraalin laitossa oli aluksi vaikeuksia, mutta lopulta onnisti ja kipu lakkasi. Noin tunnin jälkeen kipu palasi ja oli jälleen niin järkyttävää ja supistukset todella tiheitä ja pitkiä, että itkin vain miestä vasten. Lopulta kun uusi annos annettiin, ei se auttanut yhtään. Tapahtui siis sama mitä esikoisen kohdalla ja se mitä olin eniten pelännyt. Olin kauhuissani, sillä esikoisen kohdalla kätilö oli sanonut, ettei tiedä miten oloani voisi enää auttaa.

Jouduin pärjäämään pelkällä ilokaasulla synnytyksen loppuun. Menetin kivun ja väsymyksen vuoksi muutaman kerran tajuntani. En muista paljon mitään muuta, kun epätodellisen tunteen siitä, että koko tapahtuma olisi ollut vain unta ja oli kun olisin seurannut tapahtumaa vierestä. Vauva ei meinannut tulla millään ulos ja näytti siltä, että edessä on jälleen sektio. Lääkäriä odotellessa päätin kokeilla neuvoista ja kielloista huolimatta ponnistamista omalla tyylilläni, sillä kätilön neuvoma asento ei valitettavasti tuottanut tulosta. Halusin vauvan vain pian ulos, jotta kipu loppuisi. Kätilö hieman yllättyi siitä, että ponnistukseni tuottikin tulosta ja synnytys alkoi jälleen etenemään. Ponnistusvaihe kesti melkein kaksi tuntia ja en voi sanoin kuvailla kuinka helpottunut olin siitä, että vauva lopulta syntyi! Vauva saapui maailmaan käsi poskella ja parkaisi! Sain pitää häntä pientä hetken rinnallani ja muistan sanoneeni miehelle, että hän on täydellinen! <3

Mies jäi hoitamaan vauvaa, kun minut vietiin leikkaussaliin. Olin niin kipeä, että minut päätettiin nukuttaa paikkailujen ajaksi. Heräsin heräämöstä neljän tunnin jälkeen ja pääsin vihdoin tutustumaan uuteen perheenjäseneemme. Se on täysin totta kun sanotaan, että kaiken sen kivun unohtaa kun saa oman pienen aarteen syliinsä.


Imetys lähti hyvin käyntiin kakkosen kanssa ja hän on ollut hyvin helppo vauva isosiskonsa tavoin. Sairaalasta pääsin kotiin kolmantena päivänä, jolloin isosisko pääsi ensimmäisen kerran näkemään pikkusiskonsa. Muistan, että isosisko halusi heti ensimäiseksi ottaa vauvan syliin! :) Meistä oli parempi, että isosisko ei tulisi sairaalaan mukaan. Niin pienelle olisi ollut kovin vaikea selittää, miksi äiti jää uuden vauvan kanssa sairaalaan, eikä tule hänen kanssaan kotiin. Emme haluneet aiheuttaa esikoiselle turhaa päänvainaa tai mustasukkaisuutta. Neiti sai kuitenkin kotona nauttia isän ja isovanhempien jakamattomasta huomiosta.

 Pikku kakkonen on luonteeltaan hyvin iloinen, tyytyväinen ja jo nyt hirveän herkkä pahoittamaan mielensä. Hänen kanssaan on ollut helppo löytää päivärytmi ja sen löydyttyä ja sitä noudatettaessa arki sujuu todella hienosti. Aluksi ihmettelimme kun neiti välillä itki iltaisin pidenpään, mielessä kävi jo koliikki. Mutta ymmärsimme nopeasti, että neidin nukkumaanmenoaikoja piti noudattaa lähes orjallisesti, sillä jos väsymys meni vähänkin yli, oli nukahtaminen pitkä ja itkuinen taistelu. Neiti nukahtaa lähes heti vaunuun tai sänkyyn, kun laittaa hänet sinne heti kun ensimmäiset väsymisen merkit on havaittavissa.

Isosisko on osallistunut alusta asti paljon vauvan hoitoon ja on ollut hellä ja huolehtivainen sisko. Mustasukkaisuuttakaan ei ole pahemmin esiintynyt. Olen yrittänyt ottaa hänen mahdollisimman moneen juttuun mukaan ja keksiä hänelle kivaa tekemistä. Kun sisko on päiväunilla vietämme esikoisen kanssa aikaa ihan kahdestaan.

On ihana seurata, kuinka lapsista on päivä päivältä enemmän seuraa toisilleen. Tyttöjen uusi yhteinen juttu on kylpeminen. Kakkonen on alkanut pitämään kovasti vedestä ja mielellään läträä vedellä kylppärissä isosiskon kanssa nyt kun on oppinut istumaankin.

Kahden pienen lapsen hoitaminen on tietenkin paljon työläämpää kun yhden ja oma aika on usein kortilla. Mies tekee myös pitkiä työpäiviä ja on välillä työmatkoillakin ja joudun olemaan paljon lasten kanssa kolmistaan. Lapset kasvavat kuitenkin (valitettavan) nopeasti ja kohta tytöt jo leikkivät enemmän keskenään ja minullekkin jää enemmän omaa aikaa. Arki kahden pienen kanssa sujuu kuitenkin varsin hyvin, kun on selvät rutiinit ja säännöt miten toimitaan.


Mennään nyt tämän kerran hieman henkilökohtaisemmalla aiheella. :)


Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)


16 kommenttia:

  1. Kurjaa, että Suomessa hoitokulttuuri tuntuu olevan potilan tuntemuksia ja ajatuksia vähättelevää. Myös kivusta tuntuu olevan käsitys, että se kuuluu asiaan. Tulee mieleen niin monia juttuja, ei pelkästään synnytyksistä, joissa potilasta kohdelllaan ala-arvoisesti, kun hän on heikoimmillaan ja toisten armoilla. No, onneksi lopputulos teillä on noinkin suloinen!:D
    Omat synnytykseni ovat sujuneet varsin hyvin. Ensimmäinen kesti kyllä melkein vuorokauden, eikä lapsi alkanut heti hengittää, mutta onneksi siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Toisessa ehdin käyttää vain ilokaasua ja sitten nuorempi jo syntyikin. Se oli kokemuksena hyvin luonnollinen ja luonteva. Tiesin koko ajan, miten pitää toimia, kun ensimmäisessä en tuntenut mitään tarvetta ponnistaa kivunlievitysten takia...
    Jaksamista kahden pienen äidille! Kummasti helpottaa, kun lapset kasvaa ja sitä alkaa kaiholla muistelemaan noita taaperoaikoja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvolassakin vähän ihmeteltiin sairaalan toimintaa ja varsinkin tuota kivunlievityspuolta. Toki kipu "kuuluu" synnytykseen ja on luonnollista, mutta kun se alkaa olemaan jo sellaista, että tuntuu ette sitä pysty enää käsittelemään ja taju lähtee. En tiedä että kuinka kipeä sitä oikein pitää olla, että aletaan ottaa tosissaan. Minullakin on kuitenkin aika suuri kipukynnys ja yritän viimeiseen asti selvitä ilman lääkkeitä. Vain äärimmäisessä hädässä tartun edes särkylääkepurkkiin. :D
      Näinpä! Synnytyksessäkin sitä tosiaan on hyvin pitkälti toisten armoilla ja todella haavoittuvaisessa tilassa ja kaikki ne hormoonit päälle!

      Ihan hirveä tilanne! Onneksi kuitenkin selvisitte säikähdyksellä!

      Kiitos paljon! :) Näinpä! Nämä ensimmäiset puoli vuottakin ovat menneet ihan järkyttävää vauhtia!

      Aurinkoista sunnuntaita! :)

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus. Synnytys on hyvin henkilökohtainen juttu, ja tilanteen ainutlaatuisuuden voi pilata "huono" kätilö, riittämätön kivunlievitys, omat pelot, jännitys ym. Onneksi palkinto rutistuksesta on mitä mahtavin! Onnittelut kahdesta tyttärestä!

    Itselläni on neljä lasta. Ja ilokaasun avulla syntyneitä kaikki. Epiduraalia yritettiin laittaa nuorimman synnytyksessä useita kertoja, siinä kuitenkaan onnistumatta, se jäi ikuiseksi mysteeriksi, mihin aine joutui kun sillä ei ollut mitään vaikutusta. Oma kertomuksesi kuulostikin siltä osin kovin tutulta.

    Nauti pikkutytöistäsi! Aika kuluu niin nopsaan, että yhtäkkiää sitä vaan huomaa oman esikoisensa tulleen itse äidiksi! Tämä mummina olo onkin sitten jo ihan oma juttunsa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon Sally! :)

      Kätilö tuli onneksi pahoittelemaan jälkikäteen tapahtunutta, mitä arvostan hyvin paljon.
      Palkinto on tosiaan mahtava ja kyllä siinä vauvaa katsellessa kaikki koetut kivut vain kummasti aina katoavat! :)

      Mysteeriksi jäi myös omalla kohdallani. Luultavasti kipu vain siirtyy lopulta niin alas selkään, että epiduraali ei vaikuta enää siinä kohdassa.

      Varmasti nautin! Ihanaa aikaahan tämä on ja päivääkään en antaisi pois! Ihan mielettömästi iloa ja sisältöä elämään nuo tytöt tuovat! :)

      On varmasti aivan ihanaa olla mummi! <3

      Poista
  3. Ikävää että olet joutunut kestämään synntyksissäsi noin paljon kipua. Joskus edes epiduraalista ei vain ole apua ja meidän kätilöiden kädet alkaa olla sidottuja. Toki näissä tilanteissa kätilön pitäisi tehdä kaikkensa auttaakseen synnyttäjää ja hänen puolisoaan kestämään loppuun saakka ja helpottaa synnyttäjän oloa kaikin mahdollisin keinoin.
    Tilanteet, joissa kivunlievitys ei auta, tulisi aina miettiä miksi se ei auta. Monesti kyse on vauvan huonosta asennosta synnytyskanavassa.
    Oli hieno lukea kuinka kuuntelit itseäsi ja ponnistit lapsesi sillä tavalla mikä tuntui sinulle oikealta! Kaikkea hyvää teidän perheellenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! :)

      Olisin itse myös kaivannut vähän enemmän tietoa siitä miksi kivunlievitys ei toiminut ja olisiko ollut mahdollista kokeilla jotain muuta kivunlievitysmenetelmää. Minulle jäi sellainen olo että jos lapsia vielä joskus tulee niin kipua ei voi mitenkään lievittää ja tämän vuoksi toivon sektiota.

      Esikoinen oli väärässä tarjonnassa ja tämän vuoksi päädyttiin sektioon.

      Kiitos oikein paljon! Vähän kätilö naureskeli, että eipä ole kukaan tähän astisista tullut tuolla tyylillä maailmaan. :)

      Poista
  4. Todella kurjaa, että synnytyksesi ovat olleet noin kamalan kivuliaita. Onneksi kuitenkin kaikki on lopulta mennyt hyvin ja olette saaneet kaksi aarretta♡ Sisarusten välistä suhdetta ja sen kehittymistä on kyllä upea seurata:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on tosiaan, että kaikki on päättynyt lopulta hyvin ja molemmat tytöt ovat terveitä. :)
      Niin on! Toivon kovasti, että heistä tulee tosi läheisiä ja elinikäisiä ystäviä. :)

      Poista
  5. Kurja juttu..mutta seuraavalla kerralla on taas jo kahta kokemusta viisaampana ja voi vaatia, kun on jo edellisistä näyttöä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, sehän on kuitenkin se tärkein <3 vaikka meitä äitejä koetellaankin...

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs teillä istutaan jo topakasti. =) Meillä harjoitukset ovat vasta alkaneet, vaikka jätkä jo 7kk. Saatiin 6kk neuvolasta kielto istuttaa, sillä selkä oli vielä liian pyöreä.

    Kiitos, kun jaoit synnytyskertomuksesi! Toivon ettei sinun tarvitse enää ikinä kokea samanlaista kipua, mitä synnytyksesi sinulle tuotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat tytöistä ovat tosi aikaisessa vaiheessa oppineet tuon istumisen. Aika harva taitaa istua ennen kuuden kuukauden ikään, joten hyvin normaalilta tuo teidän pojan harjoittelu kuulostaa. :)

      Eipä kestä! Kahta kokemusta viisaanpi tosiaan nyt olen. Otin asian jo ennen kakkosen syntymää esiin ja sanoin, etten halua enää samaa kokea. Minulle vakuuteltiin, että toisessa synnytyksessä ei pitäisi olla mitään ongelmia ja kipuakin pitäisi pystyä helpottamaan. Toisinhan siinä sitten kuitenkin kävi...

      Poista
  7. Oli mukava lukea synnytystarinasi. Minä kuulun myös siihen joukkoon jolle epiduraali ei toimi. Minulla se ei ole koskaan auttanut yhtään, siis aivan kuin ei olisi laitettukaan. Todella turhauttavaa ja pelottavaa. Esikoisen jälkeen vannoin etten enää ikinä, milloinkaan aio synnyttää, niin kovat traumat jäi puuhasta. Silti olen enemmän kuin onnellinen kun pyörsin päätökseni, ja olen nykyään jo kuuden ihanan lapsen äiti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lyde! :) Mukava kuulla, että meitä on muitakin. Aika harvoin kukaan tulee kertomaan, että ei se epiduraali välttämättä toimikkaan. Minä myös inhoan kaikkia neuloja, joten aika iso kynnyshän se on ottaa.

      Wau, onnea! :) Teillä on varmasti aivan ihana perhe! :)

      Poista
  8. Voi, minulta on mennyt tämä juttu kokonaan ohi! Onpa sinulla ollut rankat kokemukset.. Minun molemmat ovat olleet järkyttäviä kaikessa nopeudessaan, koska molemmat etenevät niin rytinällä, ettei meinaa pystyä hengittämään supistusten välillä, eikä mitään kivunlievitystä (muuta kuin kaurapussi!) ole annettu, kun synnytys on edennyt niin nopeasti.. Niistä kivuista on kuitenkin jäänyt niin kova pelko, että en tiedä, uskallanko enää kokea sitä kolmatta kertaa.. Synnytys on kyllä hurja juttu, ja tuollainen pitkittynyt tuska on ehkä kaikkein kamalinta!

    Mutta vitsit, aivan ihana tuo kuva tytöstä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös sinun kokemuksesi kuulostaa aika hurjalta! Se on ikävää, kun synnytyksestä ja kivusta jää huonot muistot. Se kipu kun vain on sellaista, ettei sitä pysty kovin helposti unohtamaan.

      Kyllä sitä minäkin olen mittinyt monta kertaa, että en kyllä halua samaa kokea enää kolmatta kertaa. Ennen toisen syntymää minulle vakuuteltiin, että kaikki menee hyvin ja kivun lievityksen kanssa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Se onkin juuri synnytyksessä juuri hankalaa, kun ei voi koskaan varmuudella tietää, että miten se seuraava kerta tulee menemään. Minullakin kun on takana kaksi hurjan kivuliasta kokemusta on vaikea uskoa, että kolmas olisi sen helpompi. Sektio on aina yksi vaihtoehto. Meillä esikoinen syntyi sektiolla ja minulle jäi ihan positiivinen kuva leikkauksesta. Toki leikkaushaava on kipeä ja aluksi on vaikea päästä ylös sängystä, mutta toipuminen oli lopulta hurjan nopeaa.

      Kiitos Katri! :)

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)