Slider

Säilytysratkaisu ja arvonta

22. toukokuuta 2014


Postaus tehty yhteistyössä Saunastore.fi kanssa.

Koska säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa, kiinnostavat uudet säilytysratkaisut aina. Kivan näköisten säilytyslaatikoiden löytäminen on osoittautunut kuitenkin aika hankalaksi työksi. Yleensä säilytyslaatikot on tarkoitettu vain yhteen käyttöön, esimerkiksi lelulaatikot ovat yleensä sellaisia kuvioinniltaan ja väreiltään, ettei niille oikein löydy muualla asunnossa käyttöä. Pidän siitä, että esineet ja huonekalut ovat mahdollisimman monikäyttöisiä, tuotteet ovat pitkäikäisiä, kestäviä ja myös samalla ekologisia 

Pääsin ensimmäisen kerran tutustumaan Punkaliven säilytyslaatikoihin Saunastoren standilla Kevätmessuilla ja ihastuin! Aitoa puuta, kivat värit ja vieläpä monikäyttöiset! Niinpä meille kotiutui kaksi säilytyslaatikkoa, Pölkky ja Avanto. Avanto säilytyslaatikkoa on saatavissa kolmessa eri koossa ja Pölkky mallia löytyy viidessä eri koossa. Tuotteet valmistetaan Suomessa luonnollisista materiaaleista, ne ovat biohajoavia ja niiden hiilijalanjälki on negatiivinen.


Itse valitsin rungon väriksi Natural:in ja laminaatti kansi on mollemmissa palleissa valkoinen. Kanteen voi valita värin viidestä eri vaihtoehdosta. Kannen saa halutessaan myös ilman laminaattia, jolloin se on sävyltään vaalea natural. Perusväreiltään kansi on aina toiselta puolelta valkoinen ja toiselta musta. Jos valitsee valkoisen kannen, on toinen puoli musta ja päinvastoin. Värillisissä kansissa toinen puoli on aina valkoinen.

 Pyöreässä Pölkky-mallissa kansi on käännettävissä ja kannen kääntämällä pallille saa hetkessä uuden ilmeen. Vaalean punaisella tai sinisellä kannella Pölkky sopii hyvin lastenhuoneeseen ja valkoisella se menee hienosti pyykkikorina tai vaikka yöpöytänä!


Pallit kestävät myös istumisen, toten ne toimivat loistavasti esimerkiksi eteisessä. Sisälle saa pipot, lapaset ja huivit säilöön.

Olen kokeillut palleja vähän kaikkialle ja en ole vielä osannut päättää mihin ne lopulta jäävät, sillä ne näyttävät kivalta joka paikassa! :)


-ARVONTA-

Arvon Saunastoren kanssa yhteistyössä S-kokoisen Avanto-pallin natural sävyssä, valkoisella laminaatti kannella. Palkinnon arvo 98,- e.


Arvonnan säännöt:

Vieraile Saunastoren nettisivuilla ja kerro kommenttikentässä oma suosikki väriyhdistelmäsi ja kerro myös mihin tarkoitukseen käyttäisit Punkaliven säilytyskalustetta. Värivaihtoehdot löydät klikkaamalla Avanto- ja Pölkky-mallien tuotekuvia.

Muista myös jättää sähköpostioisoiteesi, jotta varmistat että sinuun saadaan yhteyttä voiton osuessa kohdalle.


Arvontaan voi osallistua
22.5.-29.5.2014 välisenä aikana.


Onnea kaikille arvontaan!




149 kommenttia:

  1. Onpa ihana arvonta. Suosikkini on puunvärinen valkoisella kannella. Laittaisin ehkä makkariin yöpöydäksi tai olohuoneeseen paraatipaikalle :) johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta, taisin ihastella noita jollain messuilla!
    Ottaisin saman yhdistelmän kuin sinäkin, puunvärisen rungon valkoisella kannella :-)
    Laittaisin joko eteiseen tai sitten yöpöydäksi.
    vaaleansininenuni@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Suosikkini sanghaiwhite valkoisella kannella. :) S koko menisi lehtilaatikkona olohuoneessa.
    tuopeh@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Naturalin ottaisin minäkin valkoisella kannella. Yöpöydäksi tai wc:hen vessapaperirullien säilytykseen ehkä laittaisin, vaikka käyttötarkoituksia löytyisi monia muitakin.

    VastaaPoista
  5. Ihania !Ottaisin puunvärisen rungon valkoisella kannella ja sijoituspaikkana olisi olohuone :) taina.paulin@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Avanto on suosikki ja valkoisella kannella, yöpöydäksi laittaisin ja samalla olisi hyvä säilytyspaikka kirjaston kirjoille, että olisivat koitalta turvassa. Voisihan kannen päälle kukankin laittaa...hippu@outlook.com .

    VastaaPoista
  7. Ihanin puunvärinen valkoisella kannella <3 niin ajattoman kaunis.
    Käyttötarkoituksia ja paikkoja monia: lapsen huoneeseen kaikille leluille, eteiseen (ei penkkiä vielä) asusteiden säilytykseen ja istuimeksi, makkariin tasoksi/yöpöydäksi tai miksei jopa lasitetulle parvekkeelle. :))
    tuija.m.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta! Käyttäisin tätä laatikkoa suuren lankavarastoni piilottamiseen! :-)

    VastaaPoista
  9. Kyllä se varmastikin noista olisi tuo valkoinen kansi ja natural. Harmi ettei tuotekuvia ole enempää, olisi kyllä hauska nähdä miltä eri värit valmiissa tuotteessa näyttävät. Koosta riippuen voisin säilyttää noissa esimerkiksi kenkiä tai kissanruokasäkkiä. Ja nättihän tuo olisi yöpöytänäkin! :) rettemew[ät]hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Onpa kivoja säilytyssysteemejä!
    Valitsisin naturalin valkoisella kannella.

    Villailonablog (@) gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kiitos vihjeestä, juuri tälläisiä olen etsinyt eteiseen. Oma suosikki koko musta. Ja toisen otan harmaana ja valkoisella kannella. Tilaukseen lähtee...

    VastaaPoista
  12. Suosikkini on ShanghaiWhite mustalla kannella. Paikka sille löytyisi olohuoneesta ja siihen voisi kerätä päivän päätteeksi sekalaiset lapsen lelut. sonja.patana(ät)suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Makuuhuoneeseen voisin kokeilla yöpöydäksi ja väriyhdistelmä voisi olla puhdas valkoinen ja vihreä tai musta. Minäkin olisin kaivannut sinne sivuille mahdollisuutta leikkiä noilla eri väriyhdistelmillä (vinkkinä yhteistyökumppanille).:)

    VastaaPoista
  14. Oi miten ihania!!! Valitisin naturalin valkoisella kannella, musta toinen puoli kannessa kuulostaa myös hyvältä!
    Toivottavasti arpaonni suosisi!

    heiluvassaheinassa (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tuota voisi käyttää yöpöytänä, olohuoneessa missä vain, todella kaunis!

      Poista
  15. puhtaan valkoinen olisi hyvä meidän keittiön pöydän viereen laskutasoksi. ihana blogi!! <3 tanja.sar@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Suosikki on natural valkoisella kannella. Lehtien säilytykseen tämä kelpaisi hyvin!

    eevanpostit@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Natural valkoisella kannella ja pojan huoneeseen laittaisin :)

    VastaaPoista
  18. Suosikki myös täällä natural valkoisella kannella. Laittaisin tänne joko lehtiä tai säilöisin kaikki kaapissa pyörivät huivini.. virpipohjonen (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Natural valkoisella kannella toimisi esimerkiksi keittiössä meidän kissojen ruokien säilytyskalusteena :) aivan ihana kyllä, harkintaan menee josko tilaisi! taru_1811@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Suosikkini on Avanto-palli valkoisena, valkoisella kannella. Ja meillä olisi kylppärissä juuri Avannon kokoinen aukko... :)

    xeve@hotmail.fi

    VastaaPoista
  21. Avanto malli on mukava ja pinkki kansi siihen päälle :) Eteiseen ehkä laittaisin :)

    VastaaPoista
  22. Olipas kiva, ja suosikki tietysti Natural valkoisella kannella. Paikka tälle löytyisi vaikka saunahuoneesta.

    VastaaPoista
  23. Suosikkini on molemmista malleista ShanghaiWhite valkoisella kannella. Laittaisin yöpöydäksi tai eteiseen pipoille ja huiveille! Paljon muitakin käyttötarkoituksia keksin! riikka.nisula@gmail.com

    VastaaPoista
  24. ShanghaiWhite ja green
    mökille:)

    pipsaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Valkoinen ja sininen ja sopisi pojan huoneeseen lelujen sailytykseen...

    VastaaPoista
  26. ShanghaiWhite mustalla kannella olisi täydellinen yläkerran kylpyhuoneeseen vessapaperin säilytykseen :)

    VastaaPoista
  27. Harmaana ja valkoisella kannella voisin kokeilla molempia malleja. Avanto sohvapöydäksi ja Pölkky eteiseen penkiksi ja säilytyskalusteeksi.

    VastaaPoista
  28. Kerto Walnut olisi kiva ja valkoisella kannella :) käyttäisin yöpöytänä, minulta kun sellainen puuttuu... T. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. Suosikkini on sanghaiwhite valkoisella kannella. Käyttäisin vessassa roskakorina, sellainen nimittäin puuttuu sieltä edelleen - todella epäkäytännöllistä! sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Ompa tuo ihana! Tuollainen sopisi moneen käyttöön...jäisi varmaan aputasoksi olkkariin...
    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
  31. ShanghaiWhite valkoisella kannella voisi kotiutua vaikka heti! Myös natural on kyllä kaunis. Toimisi varmaan hyvin pienenä sohva-/sivupöytänä olohuoneessamme :) heini.pk@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Suosikiksi nousi natural valkoisella kannella. Kalusteen antaisin äidilleni, joka kärsii lneuleankojen säilytysongelmasta
    jlikkuna@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Valkoinen pinkillä kannella!
    Olisi loistava tyttöjen huoneen pöydän ääressä istuimena. Ja kivasti saisi lelujakin sinne piiloon! :)
    jotaintekemista @ gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ohoo, vai on Punkalive olemassa. Muistan kun se meni konkurssiin, ja olin aika pettynyt silloin. Pidin sen tuotteista, olin nähnyt niitä ihan syntyseuduillaan Punkaharjun Retretissä (joka sekin sitten meni konkkaan...huoh). Mutta näköjään voi käydä hyvinkin, ja Punkalive on saanut uuden startin. Hienoa!

    Oma suosikkiväriyhdistelmäni saattaisi olla Kerto Walnut ilman laminaattia. Avanto on muotonsa puolesta kivempi, mutta eipä ole Pölkyssäkään mitään vikaa.
    Käyttäisin kalusteita istuimina ja säilyttiminä (sisälle legoja tai vaikkapa aikakauslehtiä).

    thlaspi ät gmail dot com

    VastaaPoista
  35. Natural ja valkealla kannella. eteiseen laittaisin :)

    VastaaPoista
  36. natural valkoisella kannella. ja menisi yöpöydäksi.
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  37. Natural valkoisella kannella, eteiseen tietysti :)

    VastaaPoista
  38. Shanghaiwhite valkoisella kannella olisi tosi kiva. Yöpöytänä käyttäisin koska meille ei makkariin mahdu suurta yöpöytää ja tuo olisi näppärän näköinen.
    moonangel_(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Suosikkiväri on ehdottomasti Natural ja mustalla kannella. - Annelix

    VastaaPoista
  40. Ihania tuotteita. Ottaisin naturalin valkoisella kannella ja sijoittaisin avannon joko eteiseen tai yöpöydäksi.

    VastaaPoista
  41. Shanghaiwhite valkoisella kannella houkuttelee eniten!

    Rombo
    rombox@hotmail.fi

    VastaaPoista
  42. Mäkin ottaisin naturalin valkoisella kannella. Ehdoton sijoituspaikka olisi sängyn viereen yöpöydäksi. Toinen harkinnan arvoinen paikka voisi olla olkkarissa ikkunan edessä..

    VastaaPoista
  43. lapselle lelukoriksi olkkariin tai yöpöydäksi meille.. :) valkoinen ja valkoisella kannella ois kiva!

    VastaaPoista
  44. Valkoinen vihreällä kannella olisi ihana....ja laittaisin siihen vaikka lehtiä...tai villasukkia...tai...no mahdollisuuksia on vaikka mitä..:)

    VastaaPoista
  45. No tämäpä on nerokas! Lisäpallit eivät todellakaan ole pahitteeksi. Tällä hetkellä lelut ovat rottinkikoreissa, ja niiden päällähän ei pysty istumaan.. Meille sopisi natural mustalla kannella. Laittaisin niitä ehdottomasti lastenhuoneeseen ainakin, jolloin toimisivat siis lelujen säilytyksenä ja istuinpaikkoina, kun tulee kavereita kylään. Ovat niin nättejä, että voi hyvin siirtää myös olohuoneen puolelle vierasistuimiksi tarpeen tullen.

    VastaaPoista
  46. Hyvä olisi natural valkoisella kannella,käy joka paikkaan. Laittaisin olkkariin langat sisään:) annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Lehdille varmasti menisi,ja makkariin. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  48. natural valkoisella kannella on tyylikkäin!
    T;Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis kodinhoito huoneeseen laittaisin

      Poista
  49. leluille laittaisin! naturel valkoinen kansi vetoaa eniten!!!
    T:Judith
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  50. Hienoja ovat. Kodinhoitohuoneeseen ja Kerto ShanghaiWhite mustalla kannella.
    kpa1@suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Mukana :) Parvekkeella olisi kiva ja värinä musta pinkillä kannella...tmkuitunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa, lasitetutulla terassilla olisi kiva ja suosikki värini on natural valkoisella kannella.
    elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Ihana arvonta. Ehdottomasti valkoinen kansi :)

    VastaaPoista
  54. lemppari on shanghai white :) olkkarista tai eteisestä sille paikka löytyisi. enmi1@outlook.com

    VastaaPoista
  55. Upeita! Mukana arvonnassa!
    Väriyhdistelmä Natural & White olisi mieluisin.
    Parikin käyttökohdetta täältä löytyisi..joko eteiseen istuimeksi ja pientavaran säilytyspaikaksi tai olohuoneeseen sivupöydäksi ja lehtikoriksi.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  56. Ihana ihana arvonta! Nämä siis tehdään ihan tuossa meidän naapurikunnassa ja työharjoittelupaikassanikin oli näitä myynnissä. Siellä ihastuin näihin ja olen siitä asti haaveillut meillekin tuollaisesta. Todella tyylikäs ja monikäyttöinen! Meille parhaat yhdistelmät olisi musta valkoinen ja natural valkoinen.

    VastaaPoista
  57. Suosikkini on natural valkoisella kannella. Lastenhuoneessa toimisi hienosti lelujen säilytyspaikkana ja yöpöytänä. -Anu (markkanen.anu@gmail.com)

    VastaaPoista
  58. Valkoinen on aina valkoinen, ja toimii tässäkin hyvin. Meillä se päätyisi kylpyhuoneeseen, jonne olen kaivannut kaunista säilytintä. Kunpa onni potkaisisi!

    VastaaPoista
  59. Natural mustalla kannella olisi ihanan sohvan viereen kahvikupin alle, ja sisustuslehtiä sisälle. :)
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  60. Natural & White ja eteiseen laittaisin.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Puunvärinen runko ja valkoinen kansi. Eteiseen tumppujen ja pipojen kätköksi.
    vaatehuttuja@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Nämä on huippuja! Natural ja valkoinen tai musta (miksei vihreäkin) kansi.. kaikki vaikka :)
    annakaisa.honkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Natural ja pinkki kansi, olisi ihanan pirteä! Eteisessä tuota varmastikin käyttäisin.
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Suosikkini on ShanghaiWhite valkoisella kannella :) Käyttäisin varmaan lelujen säilytyspaikkana. Niitä kun on aina joka puolella.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  65. Ottaisin Shanghai white tai Natural, vaikea päättää :) Kansi olisi valkoinen. Lelujen säilytyspaikaksi olohuoneeseen tulisi tämä :)

    VastaaPoista
  66. Mulle kelpaisi esimerkiksi Shanghai White valkoisella kannella... Käyttäisin todennäköisesti yöpöytänä ja kannen alle kätkisin iltalukemista, ristikkolehtiä, keskeneräiset käsityöt jne.

    VastaaPoista
  67. Ihana arvonta, suosikkini on Pölkky Shanghai White pinkillä kannella =). Lelujen tai lehtien säilytyslaatikkona toimisi meillä.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Suosikkini on Pölkky natural väriltään ja valkisella kannella. Laittaisin eteiseen tumpuille, käsineille ja pipoille tai makuuhuoneeseen esim lankojen säilytykseen.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Olen harkinnut noita meille, ihan mahtavia. Valitsisin varman Shanghai Whiten valkoisella kannella. Laittaisin olkkariin lelujemmaksi. Tai WC:hen paperijemmaksi. Tai keittöön lehtijemmaksi. Tai miksei eteiseen asustejemmaksi..
    anellein@live.com

    VastaaPoista
  70. Ottaisin ehdottomasti tyttömme huoneeseen Pölkky 4 pinkillä kannella. Sopisi tosi hyvin tyttömme yöpöydäksi ;)

    VastaaPoista
  71. Suosikkini näistä on natural valkoisella kannella. Ja olohuoneeseen menisi lehtien säilytykseen.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  72. Pölkky valkoisella kannella ja vessapaperia varten :)
    humppihoo@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Natural valkoisella kannella sopisi sisustukseen parhaiten. Koiran tarvikkeet kaipaisivat katseenkestävää säilytyspaikkaa, joten siinä tarkoituksessa eteiseen sijoittaisin kalusteen.

    tanja.klaar(at)elisanet.fi

    VastaaPoista
  74. Suosikki värini on natural valkoisella kannella. Sijoittaisin sen eteiseen käsineiden ja hattujen säilytykseen, samalla se toimisi myös istuimena.

    katja.laitila@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Natural valkoisella kannella. Missä on keltainen kansi?

    Annika Kä

    VastaaPoista
  76. Ihana arvonta! Suosikkini olisi natural valkoisella kannella. Tarve tuollaiselle säilytysratkaisulle olisi ehdottomasti 2-vuotiaan huoneessa!

    VastaaPoista
  77. Lelulaatikoksi sopisi hyvin natural valkoisella kannella.

    VastaaPoista
  78. Valitsisin Naturalin valkoisella kannella ja vauvan huoneeseenhan tuo menisi :) leluille, legoille, ja istuimeksi pienen pöydän ääreen.

    VastaaPoista
  79. Suosikkini on ehdottomasti natural valkoisella kannella! Silloin se on ajaton ja sopii moneen eri tilaan. Sijoittaisin sen kylpyhuoneeseen tai vessaan, koska ärsyttää kun niissä tiloissa ei ikinä ole tarpeeksi säilytystilaa. Esim. kylpyhuoneessa on etsinnässä paikka saunatarvikkeille ja vessassa säilytyspaikkaa etsivät pyyheliinat ja vessapaperit! idahhh@suomi24.fi

    VastaaPoista
  80. Natural valkoisella kannella.
    Säilyttäisin siellä lankoja, joita nyt lojuu joka paikassa.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Suosikki on puunvärinen valkoisella kannella ja laittaisin olkkariin täyettynä tekeillä olevilla käsitöilläni.
    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Suosikkini on puunvärinen valkoisella kannella. Tämän sijoittaisin vessaan tai eteiseen, joissa molemissa olisi pientä säilytyspaikan tarvetta...
    piiuska2 (a) gmail.com

    VastaaPoista
  83. Ottaisin harmaan valkoisella kannella. Sopisi makkariin ja laittaisin sinne käsityölangat ym. kivkatja@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Natural mustalla kannella olisi minun juttuni! Paikkoja löytyisi joka huoneesta =)
    -H-

    VastaaPoista
  85. Tykkään walnutistakin mutta suosikki kuitenkin olisi ShanghaiWhite valkoisella kannella. Säilyttäisin siinä varmaankin taaperon kirjakokoelmaa tai leluja:) taiska1@suomi24.fi

    VastaaPoista
  86. Pölkyt ovat ehdottomasti suosikkini, mutta kivoja ovat avannotkin. Lempari värejä ovat kerto grey tai sanghai white ja kannen väriksi valikoituisi joko pinkki tai musta. Meillä tämä päätyisi takan viereen sytykkeiden piilopaikaksi, meillä 7 kk tuholainen kun huristelee kärryllään puulaatikon viereen ja napsii suuhunsa kaiken minkä ehtii :)

    VastaaPoista
  87. Ehdoton suosikkini on puunvärinen valkoisella kannella! Aivan ihania kyllä! Voi, kunpa onni potkaisisi:)!!! Näillehän keksisi vaikka mitä käyttöä; lelusäilyttiminä, lehtikorina, yöpöytänä... Meillä tuollainen pääsisi varmastikin olohuoneeseen:)!

    VastaaPoista
  88. Natural valkoisella kannella! :-) Innolla arvonnassa mukana :-) Sopisi kauniisti olkkariin ja makkariin ja.... :-)

    VastaaPoista
  89. Ihana ihana! Natural valkoisella kannella,olisi valintani. Veisin mökille yöpöydäksi. Sinne voisi laittaa lehtiä tai neulomisjuttuja. Käyttöön joka tapauksessa tuollainen kaunotar!

    VastaaPoista
  90. natural valkoisella kannella! :) käyttäisin yöpöytänä
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  91. Valkoinen mustalla kannella kolahtaa tänne! Mutta tosi kiva väriyhdistelmä myös tuo palkintona oleva. Meidän heppahullu-lehden lukijalle olisi hyvä yöpöytä,jonne saisi lehdet piiloon.

    VastaaPoista
  92. pölkky valkoisella kannella. sisään kätkisin vauvan vaipat :)
    tpiironen78@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. Natural mustalla vihreellä kannella. Ottasin vihreän sävyiseen keittiööni ja säilyttäsin siinä lehtiä ja keittokirjoja. Ne olisivat tyylikkäässä paikassa siinä ja aina käden ulottuvilla. annukka36 @ luukku.com

    VastaaPoista
  94. Natural valkoisella kannella on ehdottomasti se paras vaihtoehto. Laittaisin pieneksi sohvapöydäksi olkkariin kivan yksinkertaisen maljakon kanssa ja kokeilisin varmasti myös, miten istuu yöpöytänä. Ehkäpä kokeilisin palliksi eteiseenkin! :)

    whiteandfresh@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Suosikkini valkoinen mustalla kannella. Niitä on meillä jo kaksi; jouluteemaisten lehtien säilytyspaikkana ja kukkapöytinä.

    VastaaPoista
  96. Avanto M, värinä natural ja kantena valkoinen, olisi todella nappi apupöytä olohuoneeseen. Myös nuo Pölkyt ovat kauniita, tuollaisen paikka olisi meillä luultavasti juurikin eteisessä :)

    harjutie.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Ihana arvonta <3 Natural valkoisella kannella kolahti meikäläiseen :) Sopii niin moneen paikkaan..

    VastaaPoista
  98. Ottaisin naturalin valkoisella kannella ja sijoitus paikkana olisi olohuone. Sanna.virolainen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  99. Natural valkoisella kannella. Mulla olisi monta köyttökohdetta, mutta ensimmäisenä laittaisin yöpöydäksi. Sopisi ihan älyttömän hyvin meidän huoneeseen siihen tarkoitukseen!!!

    VastaaPoista
  100. Natural valkoisella kannella sopisi meille parhaiten. Sijoittaisin sen joko eteiseen poitsun pipoille ja hanskoille tai olohuoneeseen lukematta oleville lehdille tai poitsun huoneeseen yöpöydäksi tai tai tai tai... käyttö mahdollisuuksiahan olisi monia :)

    VastaaPoista
  101. Suosikkini on natural valkoisella kannella. Laittaisin lastenhuoneeseen lelulaatikoksi tai olohuoneeseen lehtien säilytykseen. :)

    VastaaPoista
  102. Suosikkini on natural valkoisella kannella ja meillä se päätyisi yöpöydäksi. suvimar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  103. Natural mustalla kannella ja käyttötarkoituksia löytyy vaikka kuin, kun ahtaanlaisesti elelee... Lehdet piiloon kannen alle, esimerkiksi.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Natural valkoisella kannella olisi kiva. Olohuoneessa se voisi pitää sisällään minun lankoja. Toisaalta kiva olisi myös yöpöytänä.
    kotihiirivarvikossa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  105. Natural valkealla kannella on suosikkini ja sijoituspaikka kodinhoitohuone!

    VastaaPoista
  106. Ihana uutuus minulle! Kiitos vinkistä. Pyöreämalli ja valkealla kannella. Miehen autolehdet pääsisivät tänne suojaan..

    VastaaPoista
  107. Pölkky ShanghaiWhite ja musta tai vihreä kansi. Laittaisin sen pojan huoneeseen lelujen säilytykseen.

    VastaaPoista
  108. Eiköhän se lastenhuoneen romusäilytykseen menisi :) Ja natural valkoisella kannella olisi valintani

    VastaaPoista
  109. Nyt on kyllä ihanan kesäinen herkkuarvonta :) Ottaisin puunvärisellä rungolla ja vihreällä kannella. Menisi tyttäreni huoneeseen liitutaulun eteen jakkaraksi ja täyttäisin sen tyttären pikkueläin leluilla, jotka tuppaavat katoamaan aina muiden isompien lelujen sekaan :) maijawesterberg(at)hotmail.com

    Kesäisin terkuin, Maija

    VastaaPoista
  110. Ihania ja hienoa, että tuote on ekologinen. Valkoinen runko ja musta kansi on minun suosikkini. Uudesta keittiöstä tämä saisi paikan vanhan Högforsin lieden vierestä vähän "kerroksellisuutta" tuomaan. Säilyttäisin siellä puuhellan sytytystarvikkeita, ei olis tulitikut enää hukassa.

    VastaaPoista
  111. Ihania! Shanghaiwhite valkoisella kannella olisi suosikkini, ja käyttäisin sitä ehkä makkarissa yöpöytänä ja atooppisen perheen perusvoiteiden säilytyspaikkana.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Suosikkivärini olisi puunväri sekä kanteen että runkoon (Natural & Kertopuu). Käyttötarkoitus ehdottomasti neulelankojen ja sen hetkisen valmisteilla olevan neuleen säilytys, kun langankin saisi erinomaisesti kulkemaan kannessa olevasta reiästä :D Ihana tuote! -Sari- kissankarva85(at)gmail.com.

    VastaaPoista
  113. Ihana arvonta :) Minun väri valintani olisi "ShanghaiWhite" ja valkoisella kannella. Säilyttäisin siellä pienimmän tytön leluja olohuoneessa jolloin se menisi myös lisäistuimena.
    annalanannao@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Minä ottaisin myös samanlaisen kuin olet valinnut. Laittaisin pallin joko pikkueteiseen säilömään lasten hatut ja lapaset tai esikoisen makkariin yöpöydäksi.
    marileinonen@luukku.com

    VastaaPoista
  115. Harmaa valkoisella kannella voisi olla meille sopiva väritys,vaikka puunväri houkuttelee niin olen yleensä siihen kyllästynyt liian nopeasti :P

    Laittaisin tämän eteiseen hanskoille tai lehdilleni säilytystilaksi,hieman riippuen siitä millainen luonnossa onkaan ^_^
    mewamili@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Oi miten kauniita kaikki. Valintani olisi kuitenkin varmaan harmaa mustalla tai valkoisella kannella. Käyttäisin olohuoneessa jolloin sinne saisi leluja piiloon tai eteisessä lasten hanskojen jemmana.

    VastaaPoista
  117. Sopis täydellisesti "apupöydäksi" meidän olohuoneessa. Väri natural ja valkoinen kansi :) caaatie@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. Natural valkoisella kannella...tai harmaa valkoisella kannella vois olla kans kiva. Laittasin yöpöydäksi tai eteiseen pikkujakkaraksi ja sisäänhän vois laittaa vaikka keskeneräsen neuleen, lehtiä, huiveja...
    pleikas@jippii.fi

    VastaaPoista
  119. Aika veikeä ja monikäyttöinen! Itse säilöisin tuohon askartelutarvikkeita joita laatikot tursuavat - nauhoja, nappeja, leimoja ja kaikkea mahdollista ja laittaisin työhuoneeseen. Shanghaiwhite mustalla kannella olisi ihana! ninamaria.sokoli@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Shanghaiwhite mustalla kannella olis mun mieleen. Laittaisin eteiseen ja säilyttäisin pipoo ja hanskaa
    kkallio76@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Suosikkivärejä on Pinkki ja Walnut. Laittaisin eteiseen, siellä tarvitaan jakkaraa ja säilytystilaa
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  122. Onpas näppäriä. Mun suosikkivärejä on nuo molemmat mustat.
    Eteiseen tai kylppäriin laittaisin
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  123. Aivan loistava tuote! Minun suosikkini on Grey. Eteisessähän tuo toimisi mainiosti.
    janttarainen(at)luukku.com
    -Janttara

    VastaaPoista
  124. Kätevä on.. Omaksi suosisiksi nousi mustat molemmat. Pojan huoneeseen laittaisin =)

    VastaaPoista
  125. Walnut tai musta ja eteiseen laittaisin, siellä ei ole ikinä tarpeeksi säilytystilaa
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mun väri olisi Grey tai musta, ihan kansi ja pömpeli samaa väriä. Ja mun opiskelijayksiööni tuo nyt passaisi ihan mihin vaan :D
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  127. Suosikkini on Lusto gray, ihanan tummanharmaa runko mustalla kannella. Upea. Pinkkaisin eteisen istuimiksi, jokaiselle vakiasukkaalle oman, johon sitten säilöä ajankohtaiset asusteet.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  128. Natural valkoisella kannella ja eteiseen laittaisin ja täyttäisin luultavasti haskoilla tai huiveilla, niitä kun on joka paikassa ;) wayofpassingtime@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Natural valkoisena. Laittaisin olohuoneeseemme sohvan viereen ja täyttäisin sisustuslehdillä :)

    sanna.keskisarja@hotmail.fi

    VastaaPoista
  130. Shanghai white on runkoon kivan naturel-sävy. Kansi saisikin sitten olla superpirteä; vaikkapa kaunis lehtivihreä sävy. Yöpöydäksi sängyn viereen, lehdet ja kirjat sisään..
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  131. Ihana! Natural valkoisella kannella ja se menisi yöpöydäksi, vaikka kyllä monta muutakin käyttöä tuollaiselle keksisin!
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  132. Natural valkoisella kannella olisi suosikkini :) Se saisi toimittaa iltaherkkujemman virkaa sängyn vierellä :D
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Natural valkoisella kannella sopisi just meidän makkariin lehtien ja kirjan säilytykseen :D Kertakaikkiaan upea! Kati.louhiniitty(at)Kolumbus.fi

    VastaaPoista
  134. Natural valkoisella kannella sopii just meidän makkariin lehtien ja luettavan kirjan säilytykseen :D Upea! Kati.louhiniitty(at)Kolumbus.fi

    VastaaPoista
  135. Täysin valkoinen olis ihana. Ja lehtien säilytykseen. :) jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  136. Natural sävy ja, valkoisella laminaatti kannella on suosikkini! Käyttötarkoitus... hmm... varmaan huivit/lapaset/pipot pääsis piiloon sinne eteiseen :)

    linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
  137. Aivan ihana tuo valkoisella kannella...
    Makuuhuoneeseen pääsisi yöpöydäksi, sisään piilottaisin johtoja ja muuta
    tarpeellista:-)
    satu.kantoluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  138. Lastenhuoneeseen jakkaraksi ja lelujen säilytykseen sopisi hyvin
    Saisi olla kauttaaltaa väriä Walnut, sopisi sitten muihinkin kodin tiloihin.
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  139. Runko saisi olla Natural, kansi vihreä tai pinkki, vaikea valinta. Ja säilyttäisin varmaankin just jotain lehtiä tms. kun pienessä kämpässä ne tuntuu aina pyörivän tiellä. Tää on aika ihana kyllä, laadukkaan ja hauskan näköisiä tuotteita.
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  140. Meidän väreihin sopisi ehkä parhaiten walnut. Olkkariin laittaisin, piiloksi kaikelle epämääräiselle mutta tarpeelliselle tavaralle :D Tietty lastenhuoneeseen sopisi sitten esim musta, jossa olisi vihreä tai sininen kansi.
    nellakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  141. Musta runko, sininen kansi. Leluille olisi hyvä.
    miiokoski(at)gmail.
    -Miopio

    VastaaPoista
  142. Arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille! :)

    VastaaPoista
  143. Hei! Minkä kokonen mahtaa olla pölkky tuossa kylpyhuoneess?:) Tosi kivan näkönen!

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan