Slider

Annon lasipurkki & valloittava valokuvattava

23. tammikuuta 2014


Hei ja mukavaa pakkasiltaa!

Täällä etelässä ei hirveästi lunta vielä ole, mutta pakkasta on ollut ihan kiitettävästi. Koira parat nostelevat ulkona tassujaan, jos pakkanen kiristyy -15 astetta kylmemmäksi. Aamupäivällä auringon paistaessa olemme tehneet vähän pidemmän lenkin lasten ja koirien kanssa. 

Kävimme sunnuntaina Kodin Ykkösessä ja Ikeassa. Mitään isompia löytöjä emme tehneet, mutta eipä ollut tarkoituskaan :) Mukaan tarttui muutama pieni juttu, kuten Annon lasimaljakko. Maljakon sisälle laitoin mustia koristekiviä ja valkoisen kynttilän. Paikan se löysi ruokahuoneen lipaston päältä ja ihan kivalta se siinä näyttääkin.


Eilen pääsin ottamaan valokuvia ystävän hurmaavasta pian puoli vuotta täyttävästä neidistä. Tarkoitus oli ottaa muutama koekuva varsinaista puolivuotiskuvausta varten. Rekvisiittana toimi vanha matkalaukku ja valkoinen lampaantalja. Kuvat onnistuivat hyvin ja samalla reseptillä taidetaan mennä puolivuotispäivän koettaessa :)

Tässä vielä pieni kurkkaus eiliseen kuvauspäivään:


Please do not copy/use/pin!

Oikein ihanaa torstai iltaa!



36 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä ja nuo tuolit ♡

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia:)
    Myös minä ihailin tuolejanne, itse haaveilen vastaavista mustista.
    Meiltä löytyy myös tuo Annon lasipurkki. Se on nyt samalla tavalla kynttilälyhtynä, mutta toimii tosi hyvin myös maljakkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Liina!:)
      Haaveilen itse, että saan loputkin Vitran tuolit jossain vaiheessa ostettua. Meillä on kolme noita Dsr-tuoleja ja toisella puolella pöytää on 4 Artekin 69-tuolia.
      Tuo purkki on kyllä monikäyttöinen ja siksi olikin oikein kiva ostos :)

      Poista
  3. Todella hyviä kuvia sinulla. Millä kameralla otat kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :)
      Kamerana minulla on Canonin 5D mark II. Kuvien ottamista järjestelmäkameralla olen harjoitellut noin 5 vuotta :)
      Näissä kuvissa olen käyttänyt Objektiivina Canonin 50mm f1.4.

      Poista
    2. Todella upeita kuvia sinulla! Minäkin kiinnostuin googlettelemaan, että mitä kameraa käytät. Vaikka kyllähän se niin on, että kuvaaja ne kuvat ottaa, ei kamera. Tarkoitan siis, että hyvä kamera ei takaa hyviä kuvia, jos ei osaa sitä käyttää. ;) Mutta silti aina kiinostaa muiden kuvauskalusto. :)

      Löysin blogisi Pinterestin kautta, pitääkin jäädä seurailemaan! :)

      Poista
    3. Kiitos Cara! :)

      Ihan totta. Nykyisen kameran käytössä on olut paljon opettelemista ja on toki edelleen. Mukavaahan se on ollut huomata, että omat kuvata ovat parantuneet tässä vuosien mittaan. Onneksi! :) Paljon vähemmän automatiikkaa on tässä Canonin nykyisessä mallissa, eli käyttö vaatii todella harjoittelua. Varmemmin perusvarmoja ja hyviä kuvia sai vanhalla Canoin perusmallilla. Nyt se on enemmän minusta kiinni onnistuuko vaiko ei :D

      Poista
  4. Ihanat valokuvat jälleen♥ Tuo purnukka on kyllä kaunis ja sopii täydellisesti lipaston päälle! Ja aivan suloisuus tuo viimeinen kuva, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! :)
      Purnukka oli kiva löytö ja hintakin oli ihan kohtuullinen :)
      Kuvattava oli kyllä aivan valloittava ja aurinkoinen tapaus! :)

      Poista
  5. Miten ihania kuvia ja aivan upea tuo teidän ruokailutila. Tykkään kovasti <3 Miten suloinen toinen on ja miten mainio ilme :)

    VastaaPoista
  6. Voi vitsi miten kaunista teillä on! Ihania sävyjä ja kauniita esineitä. Ja hurmaava on neiti myös :)

    VastaaPoista
  7. Sulla on aina niin upeita kuvia!! <3 Oi että tuota viimeistä kuvaa, ylisuloinen kuvattava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon Heli! Mukava kuulla! :)
      On kyllä todella suloinen tyttö! :)

      Poista
  8. Tosi kauniita kuvia olet jälleen ottanut! Ja niin kaunista teillä on, ei voi kuin aina ihailla. Kaunis maljakko ja hyvin sopii tuohon. Tosi ihana neiti viimeisessä kuvassa <3 Hyvin valmiina tuleviin kuvauksiin <3

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia :) Ja mikä ihana kuva pikkuisesta.
    Mukavia pakkaspäiviä sinnekkin.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia... ja niin suloinen pikku-prinsessa :) Mukavaa viikonloppua... toivotaan, että pakkanen pysyy alle -15 asteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida! :)
      Kiitos ja sitä samaa! :)
      Tällä hetkellä mittari näyttäää -20, hyrrr...

      Poista
  11. Onpa kaunista ja ihana simpukkalamppu!Minulla niitä kaksin kappalein olohuoneessa ja ainoat "esineet"mihin olen ollut täysin tyytyväinen.Niin kauniit ja helisee hiljaa tuulen puhaltaessa ikkunasta.-nana-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nana! :)
      Meillä on myös kaksi lamppua, toinen on olohuoneessa :)
      Niistä kuuluu tosiaan kaunis ääni :)

      Poista
  12. Todella kauniita kuvia! Itse olen innostunut lapsivalokuvauksesta oman lapsen myötä ja onneksi olen päässyt muutamia kuvauksia tekemään vieraillekin.. Toivottavasti olisi vielä monta kuvausta edessäpäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos kovasti Jaana! :)
      Sama täällä :)
      Lapsien kuvaaminen on kyllä kivaa puuhaa :)
      Myös minä kuvaisin lapsia useamminkin :) Mukavaa vaihtelua ja harjoittelua :)
      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  13. Erinomainen kuva! Juhlakuvan tunnelmaa - ja samalla myös luonnollista vauhtia ja menoa. Kyllä näkee, että osaat - ja tykkäät lasten kuvaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Jaana! :)
      Kameran takana on tosiaan ihana olla! :)

      Poista
  14. Ihana tuo viimeinen kuva!!! Ihailen niin ihmisiä, jotka osaa ottaa kauniita valokuvia!! Täälläkin on muuten päästy jo ihan kunnon pakkasiin. -27 oli eilen, se oli kylmää se! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! :):)
      Nyt taitaa onneksi olla taas lauhtumaan päin :)
      Kiitos samoin! :)

      Poista
  15. Oo mikä ihana otos tyttärestä!! Sormet syyhyävät kuvaamaan tätä pientä kääröä, kun esikoisen vauva-aikaan en vielä juuri kuvaillut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut pienestä kääröstä! :)
      Kiitos Katri!!:)
      Kuvassa on ystävän pian 0,5 v täyttävä tytär :)

      Poista
  16. Oi että nämä sun kuvat on aina niin ihania!!!! ❤ Tänne saa aina tulla fiilisteleen :) Ihana prinsessa!! :)

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan