Asuntomessut 2013/housing fair 2013

18. heinäkuuta 2013
Kävimme tiistaina Hyvinkäällä, Asuntomessuilla. Minun piti jo eilen kirjoittaa messuista, mutta pääsinkin valokuvaamaan ensimmäistä vauvaansa odottavaa ystävääni ja päivä kuluikin sitten niissä merkeissä :)

Kierrettäviä kohteita oli tänä vuonna 30, joka tuntui varsin sopivalta määrältä, aukioloaikaan nähden. Ilmakin sattui olemaan varsin sopiva, eikä ollut yhtään liian kuuma. Ehdimme hyvin käydä kaikki kohteet läpi ja se ei tuntunut ylivoimaiselta urakalta, edes tämän pallomahan kanssa :D

Tänä vuonna messuilla ei ollut yhtään kerros-, pari- tai rivitalokotia. Rakennusmateriaaleja olivat kivi, betoni, hirsi ja puu. Asuntomessujen nettisivuilla kerrotaan, että talot ovat kokonsa puolesta suurimmaksi osaksi 120-150 asuinneliön kokoisia.
 
 © Saa kurkistaa blogi!
 
© Saa kurkistaa blogi!
 
Asuntojen ja sisustuksen linja näytti hyvin modernilta ja aika samankaltaiselta talosta toiseen. Mitään järsin persoonallista sisustusta ei tullut vastaan ja samoja juttuja löytyi paljon, mitä jo viime vuonna Tampereella, kuten tapettitehosteseiniä ja seinätarroja. Kaksi kohdetta erosi enemmän muista sisustukseltaan.Toinen oli selkeästi maalaisromanttisesti sisustettu, kohde numero 6, hirsitalo Kimara Aurinkorinne ja toinen oli rokahtava kohde 28, Jämerän Villa Sisu.
 
Ulkokuorensa puolesta muista taloista erottui selvästi, jo paljon ennalta esitelty, lehtikuusilankuilla vuorattu kohde 25, Lammi-Kivitalojen Maja. Myös Majan sisätilat tekivät vaikutuksen.

© Saa kurkistaa blogi!
© Saa kurkistaa blogi!
 
Useampaa väriä löytyi monesta kohteesta oikeastaan ainoastaan lastenhuoneista, muuten värimaailma oli asunnoissa aika lailla, valkoista, mustaa ja luonnon sävyjä. Myös paljon löytyi luonnosta poimittuja juttuja ja luonnollisia materiaaleja, kuten, kivi, betoni, poronsarvet ja kukat.
 
 © Saa kurkistaa blogi!
© Saa kurkistaa blogi!
 
Myös useassa kohteessa oli korkeita tiloja ja asunnot olivat hyvin valkoisia ja ikkunat suuria.


Kaikinpuolin ihan hyvät messut ja hyvin riitti nähtävää ja varmasti moni löytää ideoita myös omaan kotiinsa.

Lisää juttua asuntomessuista on vielä tulossa! :)

 




7 kommenttia:

  1. Mä taidan lähteä messuille pelkästään tuon Majan takia, lehdissä ja kuvissa se näyttää upealta! Talokuumetta pukkaa... :)

    Odottelen innolla lisää juttua sinulta. Olisiko esim. keittiöistä kommentoitavaa? Oliko herkkuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tarkennan: herkkuja KEITTIÖITÄ... kaipa siellä perinteiset metrilakut ja jäätelökioskit oli kunnon messujen tapaan! :D

      Poista
    2. Hih, löyty kyllä lakuja ja jäätelökiskoja oli vähän joka paikassa :D

      Maja oli kyllä hieno, ehkä sisältä tuntui pienemmältä, kun lehtikuvien perusteella osasin odottaa. Musta katto oli kyllä vaikuttava ja näkymä yläkerrasta alas :)

      Keittiöistä on tulossa myös juttua, jahka tässä kerkiän :)
      Keittiöt olivat suurimmaksi osaksi moderneja ja vetimettömiä. Väreinä valkoinen (korkeakiiltoinen ja matta), puunsävyt ja matta mustaa. Välitiloissa monessa lasia. Yksi maalaisromanttinen keittiö löytyi myös :)

      Poista
  2. tuo ensimmäisen kuvan pöytä! WAU! Tuollasen mä haluan mun keittiöön! tiiätkö yhtään millaista kivi/betoni harkkoa tuo on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä oli kyllä tosi hieno! :)

      En osaa sanoa mitään ihmeempää pöydästä. Pöytä oli kohteessa nimeltään Talvipalatsi. http://www.asuntomessut.fi/hyvinkaa-2013/kohde-8-talvipalatsi

      Sisustuksen on suunnitellut: Stailia Design Oy / Niina Ahonen, Heidi Sysimiilu, Anu Tuomikoski

      Poista
  3. Hei! Miksi et ole laittanut kuvia mielestäsi messuilla muista erottuneista kohteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Aluksi oli tarkoitus tehdä näistä kahdesta kohteista oma postaus, mutta minusta tuntuu, että asuntomessuaiheisia postauksia, on ollut niin monessa sisustusblogissa, että menee jo ylitarjonnan puolelle ;)

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)