Kärcher SV 1905, imuroiva höyrypuhdistin

16. kesäkuuta 2013


Lupailin esitellä uuden siivousvälineistön vahvistuksemme. Kyseessä on Kärcherin SV 1905 imuroiva höyrypuhdistin. Ostimme laitteen helpottamaan ja nopeuttamaan kodin siivoamista.

Vesi pyörii laitteessa hurjaa vauhtia.

 Kiinnostuimme laitteesta suurimmaksi osaksi sen vuoksi, ettei pesuaineita tarvitsisi enää välttämättä käyttää. Koneessa on imurointitoiminto ja höyrypesutoiminto. Niitä voi käyttää joko yhdessä tai erikseen. Lattioiden imurointi ja pesu onnistuu siis samalla kertaa! :) Imurointitoiminnosta laite saa plussaa, sillä se myös imee höyrystä tulevan kosteuden ja irtoavan lian samantien pois. Höyryllä voi pestä melkein mitä tahansa ja lisäosavalikoima on todella kattava.

Myös matot ja huonekalut saa kätevästi siivottua. Verhot ja sängyn raikastettua ym. Olen tosi yllättynyt siitä, että höyryimuri sopii melkein minkä vaan siivoamiseen ja jatkuvasti keksii jotain uutta, mihin sitä kokeilla! :)


Ikkunoiden ja lasipintojen pesu on ollut yllättävän helppoa ja nopeaa ja laite imee siististi ja raitoja jättämättä ikkunat kuiviksi. Myös suihkukaapin ja saunan lasiseinien pesu oli nopeaa ja siistiä tuli.
Kylpyhuoneen laattaseinistä irtosi harmahtavaa vettä jo yhden höyrytyskerran jälkeen ja seinät olivat huomattavasti kiiltävämmät ja puhtaammat.

Miinusta tulee laitteen painavuudesta varsinkin täyden vesisäiliön kanssa. Lisäosien käytössä on myös oma opettelunsa, mutta kokeilemalla kuitenkin oppii helposti mikä osa sopii mihinkin siivoustyöhön. Laitteen käytön aloittaminen vaatii myöskin ohjekirjaan huolellisen tutustumisen. Joku voi pitää myös työläänä laitteen puhdistamista ja likavesisäiliön tyhjentämistä jokaisen käyttökerran jälkeen, mutta huuhdeltavat osat (4kpl) ovat kuitenkin isoja ja helppoja puhdistaa. Puhdistamiseen tottuu nopeasti jo muutaman käyttökerran jälkeen, eikä se enää tunnu kovinkaan isolta vaivalta. Myös sopivan höyrytys- ja imutehon löytäminen vaatii opettelua. Pahempiin rasvatahroihin ja pinttyneempään likaan joutuu yleensä käyttämään ensin liottamista tai pesuainetta tai höyryttämään kohdan useampaan kertaan.

Laite on osoittautunut todella monipuoliseksi kaikkine lisäosineen ja kun laitetta oppii ensin käyttämään, siihen helposti ihastuu :)


Mies kokeili höyryimuria myös veneeseen ja oli todella tyytyväinen koneeseen. Yhdellä laitteella saa koko veneen sisuksen siivotuksi. Laitetta voi käyttää myös veden imurointiin, joten hän sai myös veneestä painepesuri- ja sadevedet samantien imuroitua pois. Myös nahkapenkeistä ja tuulilaseista tuli kuulemma puhtaat.


Positiivinen yllätys oli myös se, että meillä mies on innostunut siivoamisesta ihan uudella tavalla laitteen hankkimisen jälkeen ja höyrypesurin näkeekin hänen kädessään useammin, kuin minun. Onhan painavahkon laitteen kantaminenkin kuulema enemmän miesten hommaa ;)

Seuraavaksi luvassa on jutua mm. ruokahuoneen uudesta ilmeestä sekä vasta kunnostetusta parvekkeesta:)

Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)


30 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä :)
      Vielä varmasti on liääkin ominaisuuksia, joita ei ole vielä ehtinyt käyttää :D

      Poista
  2. VOih,toi on niin unelma laite. JA toimii,olen testannut. Voisin hyvin koituttaa meille tuollaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös itse haaveillut siitä jo useamman vuoden ja suht korkea hinta sai harkitsemaan pitkään. Nyt kuitenkin vihdoin, päätimme toteuttaa haaveen ja tyytyväisiä olemme olleet ainakin toistaiseksi vekottimeen :)

      Poista
  3. Ystävä lainasi ja pesin just sohvat. Rakastan höyrypesuria!!! Itseltäni löytyy vain perusmalli, ei tuota imuritoimintoa, joka sohvanpesussa erittäin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltäkin pari tuttua pyytänyt laitetta kylään omaan kotiinsa :)
      On kyllä ihana vekotin ja varmasti perusmallillakin tekee jo paljon :)

      Poista
  4. Moi,

    Oletko kokeillut höyrypesuria tekstiileille kuten sohvalle tai matoille ? Tuo laite kiinnostaisi mutta ei oikein mistään löydy käyttökokemuksia tekstiilien höyrypesusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Olen kokeillut ja ihan hyvin ovat raikastuneet ja näyttävät puhtaimmilta ja vesi ainakin on käytön jälkeen ollut likaista :) Mies pesi myös auton penkit ja oli tyytyväinen ja puhdasta tuli :) Kannattaa kokeilla useampaa suutinta, että löytää sen, millä saa parhaimmat tuloksen :)

      Poista
  5. Mistähän tätä Kärcherin sv 1905 saisi vuokrattua tai lainaksi joltakin kokeiltavaksi? Minua askarruttaa, että tuleeko huoneilmaan liikaa kosteutta!? t. pk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Googlen kautta löytyy kärcherin höyrypesureita vuokraavia yrityksiä.

      Ainakin tuota 1902 mallia näyttäisi olevan usemmassa paikassa vuokrattavana, siinä ei ole kovin paljon eroa tuohon 1905 malliin. Vuokrailmoituksia näytti olevan sekä yksityisillä hekilöillä, kuin firmoillakin.

      Tässä muutama:

      http://www.kuinoma.fi/tuotteet/11823
      http://www.tori.fi/lappi/Karcher__SV_1905__imuroiva_hoyrypesuri_7296812.htm
      http://www.ilmoitusopas.fi/koti/k%C3%A4rcher-h%C3%B6yrypesuri.html
      http://www.tarvikeshop.fi/karcher-1902-imeva-hoyrypuhdistin-vuokrattavana-p-923.html

      Huoneilmaan tulee varmaankin, jonkin vertaa kosteutta, mutta ei minusta merkittävää, jos ei kovin suljetussa ja pienessä tilassa siivoa. Lämmin pesuria käyttäessä monesti itselle tulee, koska höyry on lämmintä ja siivoaminen, kun on muutenkin aika hikistä puuhaa :) Huoneilma on myös mukavan raikkaan tuntuista ja tuoksuista höyrypesurilla puuhailun jälkeen. Eikä jää sellaista tunkkaista, pölyistä hajua, kun monesti tavallisella imurilla siivotessa. Varmasti on parempi esim. jos perheessä astmaa tai allergioita :)

      Poista
  6. Oletko uskaltanut käyttää höyrytoimintaa maalatuille lattioille (muistelen, että teillä on jossain maalatut lattiat..)? Meillä on vanhat puulattiat, jotka on maalattu Betoluxilla ja pohdin, että onko maalattu pinta liian arka kuumalle höyrylle?
    Terveisin Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eeva!
      Olen uskaltanut käyttää ja mitään ei ole lattialle käynnyt. (kannattaa kyllä odottaa jokunen viikko, että maali on kunnolla kuivunut) Laitteessa on tuo tehokas imutoiminto myös, joten lattialle ei jää kosteutta, samalla lailla, kun märällä rätillä pestäessä, minusta on siis jopa parempi, kun lattia tulee samalla kuivaksi :) lattiasta tulee myös huomatavasti puhtaampi ja kirkkaamman värinen. Höyrypesurilla peseminen vie ehkä hieman enemmän aikaa, kin pelkkä normaali lattiapesu, mutta lopputulos on puhtaampi ja pysyy pidenpään puhtaana. Erillistä imurointia, ei myöskään tarvita, joten siinä taas säästää aikaa! :)

      Poista
  7. Moi kaikki höyryimuroijat! Tilasin itselleni ko. laitteen eilen. Kertoisiko joku ystävällinen Kärcher-käyttäjä noiden lisäosien soveltuvuudesta erilaisille materiaaleille ja jos laitteessa on jotain säätöjä, niin mitkä toimii parhaiten kokemuksienne perusteella missäkin tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että kokeilemalla löytää sopivat osat. Ihmisillä on niin erilaisia materiaaleja/huonekaluja kotona.
      Jos on kunnon pinttynyttä likaa, höyrytän usemman kerran, kunnes irtoaa ja sen jälkeen vasta imuroin. Imuroida ja höyryttää voi myös saman aikaisesti. En käytä höyryä koko aikaa, ainoastaan jos on likainen kohta lattiassa.

      Poista
  8. Moikka. Mäkin haluan tuollaisen. Mietin vain et näinköhän se jaksaa myös imuroida kaikki kissankarvat samalla pois? Onkohan imuteho riittävä? Mitä luulet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :)
      Uskon imurointitehon riittävän helposti, imuroin yleensä teholla 1-2 ja imutehoja on 4. Imuteho on kyllä parempi, kun meidän tavallisessa imurissa. Käytän laitetta siis pelkkkään imurointiinkin ja sillähän voi imuroida myös esim. kaatuneen vedenkin lattialta. Hyvän imutehon takaamiseksi, laitteen osat pitää myös kunnolla pestä pesun jälkeen. Monesti huuhdon myös imurin putken, paineella vettä putken läpi.

      Poista
  9. Moikka! Mä just kävin ostamassa ko. laitteen ja nyt ihmettelen, et mitä tarkoittaa ku pitäisi täyttää vesisäilil kahdesti ennen käyttöönottoa. What?! No mitä mä teen sille vedelle? Täytän ja kaadan pois? :) t. brunette :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,
      Mies hoiti laitteen asennuksen, joten kysyin häneltä asiasta. Yritän parhaani mukaan tässä selittää, mitä sain vastaukseksi :D Kyseessä on se säiliö siinä koneen päällä (musta pyöreä korkki) mihin höyrytoimintoon käytettävä vesi kaadetaan. Koneen sisällä on kuulemma toinen säiliö (ei näy), mihin se tähän säiliöön kaadettu vesi menee lämmettyään ja vapautuu sieltä sitten höyryksi, kun painaa sitä höyrytyspainiketta. Nämä molemmat säiliöt ovat aluksi tietenkin tyhjiä. Se vesi mitä kaadat esimmäistä kertaa siihen säiliöön, meneekin sinne koneen sisällä olevaan ja tämän takia joudut täyttämään säiliön kahdesti. Normaalisti riittää,että täytät vain sen mustakorkkisen säiliön siinä koneen päällä, aina kun se tyhjenee. Säiliötä saa aina välillä täytellä imuroinnin yhteydessä, varsinkin jos käyttää paljon höyrytystoimintoa. Toivottavasti ymmärsit.

      Olemme antaneet laitteen lämmetä aina rauhassa, ennekuin olemme aloittaneet imuroimisen (molemmat valolliset nappulat pohjaan). Näin höyryäkin tulee nopeammin. Jos "kylmiltään" aloittaa imuroimisen, saa aika kauan painaa, että höyryä alkaa tulemaan.

      Poista
  10. Minulle on tuollainen tulossa, tuskin maltan odottaa. Mutta onko totta, ettei laitetta saa yhtään tönäistä/heiluttaa tai se alkaa lämmittämään vettä uudelleen? Ja tuo eka täyttökerta, täytetäänkö säiliö siis tupla- annoksella vettä? Onko teillä laminaattilattia? Omistin aiemmin Haan -höyrymopin ja kaipasin aina imuritoimintoa samaan. Olen toivottoman laiska sekä imuroimaan että pesemään lattioita. Lapsia ei ole, koira on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Väkisinkin imuri osuu välillä esimerkiksi ovenpieliin tai seinään, kun imuroi ja tärähtää. En ole huomannut, että siitä olisi mitään haittaa. ÄÄni nyt ei ehkä ole mikään järin kaunis, kun imuri alkaa vettä lämmittämään tai haluamaan lisää vettä. Täytetään siis vedellä niin kauan kunnen säiliö on täynnä. Periaatteessahan se on ensimmäisellä kerralla tupla annos. Sen näkee ihan helposti kun laite on täynnä. Vähän kuin täyttäisi silitysraudan vesisäiliötä. Pääasia, että höyrysäiliössä on vettä, kun sitä käyttää.

      Meillä on yläkerrassa ja eteisessä laminaatti. En ole huomannut, että olisi vaikuttanut mitenkään laminaatti lattiaan. Meillä on kyllä tuo laminaatti tosi paksua ja kestävää. (Ihan halvimmista laminaattilattioista en osaa sanoa).

      Imurin putki on hyvä huuhdella myös välillä paineella sisältä, sillä sinne kertyy likaa.

      Poista
  11. Kyllä minäkin pesin laminaattilattiaa aiemmalla Haan-mopilla, siinä ei pystynyt säätämään höyryntuloa lainkaan. Muutoin ihan ok peli pelkäksi mopiksi. Ihastuin vaan höyrypuhdistuksen jättämään puhtauden tunteeseen ja harmittelin erillistä imurointia. Tuosta tönäisyherkkyydestä luin jostain nettikirjoituksesta, mutta olisiko sitten vähän liioiteltu juttu. Huomenna itse asiassa käyn laitteen postista noutamassa. Kallis laite, mutta Netanttilassa laite oli tarjouksessa ja onneksi sai järkevällä osamaksulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä koneessa pystyy tosiaan säätämään höyryn voimakkuutta. Koneessa on viisi eri voimakkuutta höyrylle.

      Me ostimme omamme Pristmasta ja oli myös tarjouksessa ja silloin sai vielä jotkut tupla-boonukset muistaakseni.

      Käytän höyryimuria myös välillä pelkkään imuroimiseen. Se imuroi leveämmältä alueelta, kun mitä meidän tavallinen imuri, on hellempi lattioille ja imuteho on paljon parempi. :)

      Toivottavasti pidät imurista! :)

      Poista
  12. Hei. Kone pitää luonnollisesti (?) tyhjentää vedestä käytön jälkeen? Soveltuuko se puupinnoille (sauna, keittiön kaapit, lattialistat?)? Vai meneekö se höyry listojen sisään aiheuttaen kosteusvaurioita? Olen todella miettinyt tuon hankkimista, mutta koska on kallis investointi, haluan myös että se toimii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Likavesisäiliö pitää tyhjentää jokaisen käyttökerran jälkeen. Likainen vesi alkaa nopeasti haisemaan, jos kauan aikaa antaa sen seistä. Olen pessyt saunan ja lähes kaikki kodin puupinnat ja on sopinut tosi hienosti myös niille. On myös paljon hellävaraisempi, kun pesuaineella hankaaminen. Höyryn voimakkuus on säädettävissä. Höyry on niin kuumaa, että se haituu lähes samantien pois.

      Poista
  13. Jääkö pölyt sinne veteen joka kaadetaan pois? Meillä on allergioita ja nykyisessä imurissa (miele) hepa suodatin, joka ei päästä pieniäkään hiukkasia takaisin huoneilmaan. Mietin että miten tuossa, onko joku hyvä suodatin vai jääkö kaikki hituset sinne veteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki lika sekoittuu veteen ja vesi kaadetaan lopuksi pois ja säiliö pestään.
      Huoneilmasta tulee tosi raikas. :) Likavesisäiliössä on sisällä myös erillinen suodatin osa.

      Poista
  14. Hei taas höyryimuroijat, oletteko ostaneet mitään varaosia laitteeseen, lähinnä kumilamelleja? Ne ovat ne joita oikeastaan kaiken aikaa käytän ja alkavat jo vähän "väsymään". Entä milloin niitä tiivisteitä - pieniä rinkuloita - tulisi vaihtaa? Käytän laitetta keskimäärin kerran viikossa, se on ollut minulla helmikuusta asti.

    VastaaPoista
  15. Voiko tällä imuroida sänkyä? Jos voi, niin lähteekö sängystä likaa hyvin. Olen katsellut nuita muita vesisäiliö imureita, mutta maksaa monta tonnia... Niillä laitteilla ainakin voi imuroida ja lika irtoaa.

    VastaaPoista
  16. Ite käytin tollasta suurtalouskeittiön remontin yhteydessä katon pesuun. Materiaalina oli maalattu kipsilevy katto, 30v vanha. Lattia suulakkeella sai hienosti pinttyneet rasvat pois. Imuteho 3-4 niin pysy itestää katossa, ei tarvinu painaa. Tosin miinuksena pesuri piti olla jalustalla, että yletty suulake kattoon ja höyryn tuotto ei sovi urakka hommiin.

    VastaaPoista
  17. Hyvä laite siivoukseen. Itsellä on Sv 1902. Huono puoli on ettei kahva, letkut, väliputket ym. muovirivelit kestä.Jos laitetta käyttää päivittäiseen siivoukseen kannattaa rahaa varata vuosittain pari-kolme sataa letkun, putkien ym.uusimiseen! laite on rakenteeltaan lähinnä parinkympin rikkaimurin tai lastenlelujen luokkaa! Kestänee kyllä vuosia jos käyttää vain Joulu ja Juhannus siivoukseen! Hämmästyttää kuinka "laatumerkkinä" ennen tunnettu firma on vajonnut alle Kiinalaisten tuotteiden tason, hinta em. tuotteella on kyllä vähintäänkin ammattilaistasoa!!!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)