Slider

Uudet ruokapöydän tuolit!

23. elokuuta 2012

Eilen kävimme noutamassa postista uudet tuolimme.

Olen kyllä niin tytyväinen näihin tuoleihin, että taitaa olla pakko jossain vaiheessa ostaa toiselle puolelle pöytää kolme tuolia lisää. Olemme säästäneet ensi kuun Norjan matkaa varten, joten tällä hetkellä ei ole yhtään ylimääräistä rahaa laittaa tuoleihin.

Tuolit tilasimme Saksalaisesta nettikaupasta  https://www.smow.com/. Olemme erittäin tyytyväisiä loistavaan palveluun ja nopeaan toimitukseen. Tuolit tilatiin viime torstaina ja eilen ne olivat lähipostissa. Tuolit oli hyvin pakattu ja täysin moiteettomat Vitran Eames DSR tuolit. 

Hintaa tuoleilla oli 227,00 euroa/kpl. Postikuluja kolmelle tuolille tuli n. 50 euroa.

Aluksi meidän piti ostaa 6 kpl tuoleja, jolloin budjetti olisi ollut n. 100 euroa/tuoli. Vein mieheni kuitenkin katsomaan ja koestumaan DSR-tuoleja ja eihän siitä sitten enää paluuta ollut. Myös hän ihastui tuoleihin ja kehui istumamukavuutta. Eipä tarvinnut tuolivaihtoehtoja sitten sen enempää pohtia. ;)


Nyt jäädään sitten odottamaan sitä hetkeä, että saa toisellekkin puolelle hankittua samanlaiset tuolit.


26 kommenttia:

  1. kivat..jotenki sopii tuon vanhahtavan pöydän kanssa joka on kyllä ylimagee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksena oli vähän etsiä vanhan vastapainoksi modernit uudet tuolit:) Mutta, toisaalta taas nämä Eamesit ovat jo vanhat klassikot, vaikka moderneilta vielä näyttävätkin:) Samassa paketissa uutta ja vanhaa:)

      Ja tärkeätä on myös, että satsaamalla laatuun ajattelee samalla vähän ympäristökin;)

      Ja ovat kyllä tosi hyvät istua, mikä vaikutti suuresti päätökseen.

      Poista
  2. Voi eii, olen haaveillut DSR-tuoleista monta vuotta, heti kun ylimääräistä löytyy niin myös meidän keittiötä koristaa nämä! :)

    Onko tuolit ihan aitoja DSR-tuoleja? Olen jossain blogissa törmännyt ulkomailta tilattuihin "ei-aitoihin" ja aina vähän epäilyttää, kun myydään jotain huomattavan edullisesti ;)

    Aivan ihanalta näyttää jokatapauksessa, rosoinen pöytä jamodernit valkoiset istuimet, wau mikä yhteensopivuus, me like! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat ihan aidot Vitran valmistamat:)

      On tarrat pohjassa kiinni ja tuotelaput roikkuivat jaloissa, eivät ole siis kopiot:) Pahvilaatikoissa luki Vitra ja kuplamuoveissa oli Vitran tarrat.

      Saa kyllä olla varovainen, kun surffailee netissä, muutamassa nettikaupassa tuli vastaan niitä replicoja, mutta hinta oli kyllä sitten halvempi, yleensä noin 80 euroa kpl. Googlasin Vitran valmistamia Eames tuoleja ja päädyin tuohon nettikauppaan, löysin myös suositteluja.

      Loistava palvelu, oli. Olivat hienosti yhteydessä sähköpostilla heti tilauksen tekemisen jälkeen ja ilmoittivat, koska tuolit lähtivät matkaan:)

      Kiitos!:)

      Poista
    2. Kävinkin tutustumassa putiikkiin, ja vaikuttaa tosi hyvältä. Pistän ehdottomasti sivun talteen, josko meillekin tulisi tuolta ihana paketti joskus tulevaisuudessa ;)

      Onnea vielä uusista täydellisistä asukkaista :)

      Poista
    3. Kiitos paljon!:)

      Toivotaan, että tekin saatte pian uusia asukkaista!:)
      Minä jään haaveilemaan siitä tulevaisuuden lisätilauksesta...

      Poista
  3. Nuo tuolit passaa niiiin hyvin teän ruokailutillaan ku nenä päähän!! <3 Ja muutenki teän ruokailutila on kaunis, upea, ihana, seesteinen, harmooninen, kertakaikkiaan ihastuttava! Ja ihanan paljon kuvia oli aiemmassa ruokahuone-postauksessa :) Mie tykkään tosi paljon kattoa kuvia toisten ihanista kodeista :) Tuo tapetti, mistä son? Saattaapi se ollakki mainittu täällä mutta helepommalla pääsen ku kysäsen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!:)
      Kiva kuulla, kun minulla on tapana räpsiä kauhean läjät kuvia ja iskee valinnan vaikeus:P

      Tapetti on ostettu Vantaan K-raudasta, koska se oli sunnuntaina auki ja oli kiire iskeä tapetti seinään, ennen pikkuneidin risitäisiä:D

      Tuossa linkki:

      http://www.k-rauta.fi/Pages/Product.aspx?cat=K-Rauta%20Finland%20VCatalog&category=Krauta20005(Rautakesko%20Finland%20Catalog)&pid=000000000500355846(Rautakesko%20Finland%20Catalog)

      Sitä sai hopeanvärisellä ja kullanvärisellä pohjalla.

      Poista
    2. Kiitos tievosta ja linkistä :) Tykkään tuosta tapetista <3 Tiä vaikka päätyis ommaanki ostoslistaan ku vaan saan päätettyä mihin sitä laittaa :D Valinnanvaikeus seki :D

      Se valinnanvaikeus on kamalaa ku räpsii kuvia :D Tiän tunteen, ku mieki ku lähetän parille ystävälle kuvia jostaki uusitusta jutusta/tuunatusta jutusta kotoa niin vaikia valita ne parhaimmat ja ylleensä mie heitänki niille sitte ne kaikki räpsityt kuvat s.postilla, tietty pienennän, etten tuki niitten s.postilaatikkoa ja sanon, että poistakaa sitte ku ootte kattonu ku niitä niin paljon :D Ystäväraukat :D Mutta mie tykkään kyllä kattoa kuvia että laittele vaan niin paljon kuvia tänne ku tykkäät :)

      Poista
    3. Eipä kestä!:)
      Sanoppa se, siinä on kyllä aina miettimistä, että mitä tulee mihinkin seinään.

      Hyvä kuulla, että muillakin on samoja ongelmia:D

      Poista
  4. Ihan mieletön combo tuo vanha puu ja eames! Tuskin mikään muu tuoli olisi voinut näyttää yhtä hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Alusta asti se oli tuo Eames, joka oli viennyt sydämmen. Ei mikään muu tuoli tehnyt vaikutusta, vaikka kuin kierteli tuolikaupoissa;)

      Poista
  5. Tykkään kovasti Vitran tuoleista, ja juuri tuo "eiffel"-jalka viehättää kovasti. Hyvä ostos!

    VastaaPoista
  6. OI OI!!! Nää on niiiiin hienot!! Täällä olen kateudesta vihreä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Tämä on kyllä ollut pitkäaikanen haave ja nyt se on sentään puoliksi toteutunut:)

      Poista
  7. Minäkin olin ensin innostunut noista tuoleista, mutta useaan kertaan kokeiltuani, en tykännyt siitä, että tuolin selkänoja joustaa, venyy ja ei ole tukeva. Ostinkin sitten lopulta vastaavia käsinojallisia dsr-tuoleja. Ne ovat toki kalliimpia ja vaativat isomman ruokasalin, mutta tykkään niistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta niissä on taas juuri tuon joustavuuden vuoksi äärettömän mukava istua! :)
      Molemmat ovat ihania tuoleja! :)

      Poista
  8. Hei!
    Satuin eksymään blogiisi, nyt kun suunnittelen itselle näitä kyseisiä dsr-tuoleja ruokapöydän kaveriksi. Näyttävät muuten teilläkin niin kauniilta, että oma valintani vain vahvistui. Mutta siis, millaiset ovat olleet käytössä, ovatko tummentuneet? Jääkö helposti jälkiä farkuista tmv?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Ovat tosi mukavat istua ja helpot pitää puhtaana. Kevyet ja liikkuvat lattialla helposti. Pyyhin puhtaaksi liinalla ja pesuaineella. Myös esim. neidin liitutaideteos lähti helposti irti. Tiukemmassa kiinni olleet tahrat olen saanut helposti ihme/taikasienellä pois.

      Farkuista jää pieniä naarmuja, mutta eivät ne näy kun valoa vasten. Tuolien päällä voi pitää myös esimerkiksi taljoja, jolloin jälkiä ei jää.

      Poista
  9. OIH! Mä niin ihailen näitä tuoleja <3 <3 Itse haluan vain yhden ruokapöydän ympärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä ihanat ja tuntuu, että tuoleihin ei kyllästy millään! :)

      Poista
  10. Nuo tuolit ovat niin minunkin haavelistalla!!! Juuri pähkäilen, että kumpi malli olisi kiva DSR vai DSW. Molemmat ovat niin nättejä ja valinnan vaikeus on suuri!!!! Pakko heti kysyä mikä teidän pöydän korkeus on? Meidän pöytä on 77cm korkea eli normaalia hieman korkeampi ja nyt mietin et onko tuolit kuitenkin liian matalat. Miehelle ei varmasti mutta miten käy minun ja muiden lyhyiden :) Iso kiitos jo etukäteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Meillä kanssa tuo pöytä hieman turhan korkea noille Dsr-tuoleille, 77,5cm. Ollaan mietitty, että jos sahaisi jaloista pienet palat pois. Meillä on siis tuo itse tehty lankkupöytä. Miestä asia ärsyttää minua enemmän :D Molemmat tuolit ovat tosiaan kauniita :)

      Poista
  11. Upeat tuolit -sopii hienosti teidän ruokapöydän ympärille!

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan