Slider

Syksy tekee tuloaan

19. elokuuta 2012

Kun illat pimenee ja ilmat viilenee, sitä huomaa kaivavansa kynttilät vähitellen esiin ja nostavansa torkkupeiton kaapista sohvan selkänojalle viileneviä iltoja lämmittämään. Taskulamput on myös kaivettu esiin, sillä tässä meidän kotitiellä ei ole katuvaloja, niin kunnon taskulamppu on tarpeen iltalenkillä koirien kanssa.

 On tässä tullut myös mietittyä syksyn tv-ohjelmatarjontaa. Moni varmasti miettii, että kohta ne Salkkaritkin palaa taas ruutuun. Kesän aikana en ole montaa kertaa istunut tv:n ääressä.

Käytiin tänään myös elokuvissa todella pitkästä aikaa. Elokuva oli uusin Batman ja se olikin yllätyksekseni paljon parempi, kun odotin:)

Arkeen on siis palattu pikkuhiljaa lomien loppumisen myötä.



Meillä on tänä syksynä edessä vielä pieni lomareissu. Vähän lempeämpi paluu normaaliin arkeen, on siis luvassa. Tuleva reissu pitää hyvin mielen iloisena, siitä huolimatta, vaikka ulkona jatkuvasti pimenee ja kylmenee. 

Olemme suunnitelleet asuntoauton vuokraamista, tehdäksemme syysreissun Norjaan. En ole koskaan käynnyt Norjassa, mutta olen jo usempana vuonna haaveillut matkasta sinne. Minua kiehtoo erityisesti Norjan luonto ja aionkin pakata kameran ja muut valokuvausvälineet mukaan:) 


Vinkkejä kivoista paikoista Norjassa otetaan vastaan. Asuntoauto on ensi kertaa kulkupelinä, joten se onkin aivan uusi kokemus:)


Onko teillä mitään ruskareissuja tai muita lomamatkoja suunnitelmissa?

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!
    Norja on mulle ihan vieras, joten vinkkejä en voi antaa... Syksyksi ei olla suunniteltu mitään ohjelmaa, mökkeilyä lukuunottamatta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti ja kiitos kommentistasi!:)
    Mökkeily onkin varmasti ihanan rentouttavaa vielä syksylläkin, huolimatta siitä, että moni laittaakin siinä samalla pikkuhiljaa mökkiä talvikuntoon. Mukavaa on varmasti, vaan istua takkatulen ääressä pimenevinä iltoina ja nollata ajatukset:)

    VastaaPoista
  3. Norjassa olen käynyt jokuisia kertoja ja kaikista upein paikka on mielestäni Lofootit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy heti mennä tutustumaan tuohon paikkaan:)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan