Vanhempi tytöistä aloittaa kolmannella luokalla syksyllä, joten päätettiin päivittää tytön huonetta hieman "isomman tytön" huoneen näköiseksi. Mitään kovin isoja muutoksia emme lähteneet kuitenkaan tekemään, sillä huone on remontoitu vasta 3 v sitten kun ostimme talon. Huoneeseen lisättiin vihreää väriä ja uusi vaatekaappi. Vaatekaappi on toiveideni ja mittojen mukaan huoneeseen tehty. Osan kaapista on nikkaroinut miehen isä, ja osan kaapista mies rakensi loppuu täällä meillä kotona, sillä kaappi oli helpompi kuljettaa tänne osissa ja kasata vasta paikan päällä.
Kaapissa on liimapuulvevystä rakannetut tukevat hyllylevyt sisällä ja sinne piiloutui näppärästi kaikki työn vaatteet ja tavarat. Ihan mahtavaa, kun huoneessa on vihdoin kunnolla säilytystilaa ja kaikki tavarat saa yhteen paikkaan. On myös aina hienoa saada laadukas ja käsityönä tehty huonekalu osaksi sisustusta. Näihin itsetehtyihin huonekaluihin liittyy myös aina enemmän tunteita ja muistoja, ja ne kulkevatkin yleensä mukana kodista toiseen, vaikka muut huonekalut vaihtuisivatkin.
Maalasin kaapin kauniilla salvian vihreällä. Maalina Frenchic Paint ja sävynä Wise Old Sage. Kullanväriset vetimet tyttö valitsi itse Clas Ohlsonilta, missä olikin yllättävän kiva valikoima vetimiä. Kaapin päällä näkyvät muoviset laatikot löytyivät Etolasta. Ne sopivat niin täydellisesti huoneen väreihin, että pakkohan ne oli kotiuttaa ja laittaa kaapin päälle ihan esille. Niihin saa mm. pehmolelut ja harvemmin käytössä olevat tavarat nätisti säilöön.
Alla olevassa kuvassa näkyy myöskin miehen isän kädenjälki, nimittäin hän on rakentanut lapsille myös nämä puolapuut, jotka maalasin silloin vaaleanpunaisiksi tyttöjen toiveesta.
Tytön huoneen lisäksi olen puuhaillu muutakin kotona. Maalasin kodinhoitohuoneen kaakelit ja kylppärin punaisen oven valkoiseksi. Ihan huima muutos tuli pelkällä maalilla. Kirjoitan tästäkin muutoksesta jossain vaiheessa tänne blogiin, niin pääsette näkemään miten iso vaikutus pelkästään laattojen maalaamisella voi olla. Istagramissa blogia seuravat ovatkin jo päässeet tarinoissa seuraamaan tätä muutosta videoiden muodossa.
Vauvan kanssa meillä on sujunut tosi hienosti ja hän täyttää huomenna jo 1 kk. Ihan älytöntä vauhtia on taas aika kulunut ja hän on kasvanut ihan valtavasti. Hän on hyvin rauhallinen ja tyytyväinen pieni mies sisarustensa tavoin. Suunnitellaan ristiäisiä elokuulle ja yritetään saada nimikin päätettyä pikku herralle. Monenlaista projektia on siis ollut työn alla ja vielä edessä.
Kaunis huone neidillä! Kirjoitit, että hyllyt on tehty liimapuulevystä. Mistä tilasitte nuo kaappien ovet mittojen mukaan?
VastaaPoistaHeippa!
PoistaMiehen isä on tehnyt meille kaapin alusta loppuun asti ja ostanut kaiken puutavaran ihan puutavaraliikkeestä. Myös kaappien ovet on tehty itse puulevystä minkä päälle on liimattu oikeaan mittaan sahatut ja hiotut laudat.