Itse tehty kaappi ruokahuoneessa

15. heinäkuuta 2016

Täällä ollaan ja vielä yhdessä kasassa (ainakin toistaiseksi). Mies aloitti kesäloman juhannuksen paikkeilla ja olimme pari viikkoa pois kotoa. Kotona odottikin sitten rikkinäinen pyykinpesukone ja tietokone, joten blogitauko jatkui vähän pidempään... Tietokoneeni on entinen, mutta onneksi kaikki tiedostot saatiin kuitenkin kovalevyltä talteen ja pääsin asentamaan kaikki tarvittavat ohjelmat miehen koneelle jota pääsin nyt käyttämään. Myös uusi pyykinpesukone löytyi onneksi edullisesti ja kaikki vauvanvaatteetkin on nyt pestynä kaapissa odottamassa vauvaa saapuvaksi.

Miehen isä kävi muutama viikko sitten käymässä ja toi mukanaan kasan kaapin tekovälineitä. Hän oli tehnyt mäntylaudasta meille kaapin rungon minun ja miehen toiveiden mukaan. Liimapuulevyt kasattiin miesten toimesta kaapiksi ja minä pääsin vahaamaan kaapin harmaaksi ja valitsemaan sopivat vetimet ja yläosan koristelistan.


Kaappi on vahattu neljään kertaan Liberon Bloom puuvahalla sävyssä tuohi. Sävyvalinta oli mielestäni oikein onnistunut ja pinnasta tuli kauniin mattapintainen. Puuvahaa oli myös miellyttävä levittää levällä siveltimellä ja tuoksu oli mukavan mieto. Vahakerrosten määrällä voi vaikutaa myös paljon vahattavan pinnan ulkonäköön. Kerrokset ovat hyvin ohuita ja yksi kerros jättää puunsyyt selvästi näkyviin. Tuote kuivuu myös kiitettävän nopeasti, joten seuraavan kerroksen voi levittää jo noin parin tunnin kuluttua.

Mies lisäsi kaappiin vielä lopuksi neljä hyllylevyä ja kaappiin mahtuukin tosi kiitettävästi tavaraa.



Mitäs pidätte kaapista? :)



30 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi kaappi! Koko ruokapöytäkokonaisuus näyttää niin upealta ja houkuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiina A! :)
      Kaappi ja sen sävy onnistuivat kyllä paremmin kun osasin edes toivoa. :)

      Poista
  2. On ohana ja värikin on niin kaunis ja juuri tuohon tyliin sopiva.

    VastaaPoista
  3. Siis miten ihana kaappi ja väri niin passeli.Näpyttelin tällä kännykällä,niin saattoi tämä mun viesti mennä tuohon edelliseen postaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeaan paikkaan tuli. Kiitos Aikku kommentistasi! :)

      Poista
  4. Ihna kaappi ja niin kauniin värinenkin! Meillä valkoisena vanha hiukan saman näköinen! Käyhän kurkkaamassa blogistani!
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/2015/10/mina-kun-luulin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! :)
      Täytyypä tulla kurkkaamaan, kiitos linkistä! :)

      Poista
  5. Huippuhieno! Ja värikin passeli!

    VastaaPoista
  6. Upea kaappi ja aina niin kauniita valokuvia <3 Kaapin väri on kyllä magee, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :)
      Sävyn valinta onnistui kyllä yli odotusten. :)

      Poista
  7. Upeita valokuvia! Millä objektiivilla oot ottanu nämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siirit! :)
      Nämä kuvat on otettu Canon 5D MarkII + Canonin EF 17-40 mm 1:4 L USM objektiivilla + jalusta-yhdistelmällä ja vähän pidemmällä valoitusajalla. Käytän myös paljon Canonin 50 mm 1:1.4 objektiivia. :)

      Poista
  8. Kaunis kaappi! Tuollaisen kaapin itsekin tarvitsisin, vanha astiakaappi kun on liian pieni.

    VastaaPoista
  9. Upea <3 ihan kuin vanha talonpoikaiskaappi! :)

    VastaaPoista
  10. Ihan mielettömän upea kaappi! Tosi kauniilta näyttää ja sopii paikalleen hienosti!

    VastaaPoista
  11. On hieno kaappi! Kätevää, kun omasta perheestä löytyy osaajat ja tekijät. Hyvin myös suunniteltu :)
    Mahtava kaappi.

    VastaaPoista
  12. Kaunis on kaappi ja värisävy upea!

    VastaaPoista
  13. Hei!
    Olen kirjoittamassa opinnäytetyötä liittyen blogeihin ja niiden käytettävyyteen. Tavoitteena on parantaa erästä ilmaista blogipalvelua ja siihen tarkoitukseen tarvitsisin blogia kirjoittavien henkilöiden apua. Toivoisin, että mahdollisimman moni blogin kirjoittaja kävisi täyttämässä alla olevan linkin kyselyn.
    Kysely on helppo ja nopea täyttää ja siihen vastanneiden kesken arvotaan kaksi Finnkinon leffalippua!
    https://goo.gl/forms/Kt7KtvQtGY60anes1

    Kiitos avusta!
    – Tiia Valtonen

    VastaaPoista
  14. Upea kaappi! Kiitos inspiraatiosta ja iloa lokakuuhunne! Tuija

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana kaappi <3
    Onko sinulla kuvia lähempää ja kuvia kaapin sisältä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ei valitettavasti ole. Täytyy joku päivä ottaa kuvia.

      Sisällä on liimapuulevyt hyllyinä. Hyllyt ovat puurimojen päällä. Rimat on ruuvattu kaapin takaseiniin ja sivuihin kiinni. Eli hyvin vankkaa tekoa on koko kaappi ja se painaakin ihan kiitettävästi

      Poista
  16. Kauniilta näyttää :) Mistä upea valaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut!
      Kattovalaisin on Design by Frandsenin, muistaakseni Lounge valaisin. Pöytävalaisin joka näkyy ylemmän kuvan vasemmasssa reunassa on Pentikin. :)

      Poista
    2. http://www.lamppukauppaturku.fi/tuote/lounge/

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)