Slider

Keittiöelämää

26. huhtikuuta 2016

Muutama kuva keittiöstäkin välillä. :) Keittiön remontoimme 2012-2013 vuodenvaihteessa eli reilu kolme vuotta sitten. Aloitin viime viikolla keittiön laatikoiden ja kaappien siivoamisen ja aika paljon turhaa tavaraa oli jo kolmessa vuodessa ehtinyt kertymään laatikoiden pohjille. Kovin paljon ylimääräisiä  astioita meillä ei ole, mutta kaapeista löytyi mm. vanhaksi menneitä tuotteita, lähes tyhjiä pakkauksia ja tietenkin myös muruja ja ym. purkeista ja pusseista kaapin pohjalle levinnyttä roskaa ja jauhoja. Mies on ahkera kokkailmaan joten jo esimerkiksi erilaisia jauhoja ja mausteita löytyy useampaa sorttia ja ne vievätkin kaapeista kiitettävästi tilaa.


Keittiö on pysynyt siistissä kunnossa. Valkoinen kvartsitaso ja valkoinen allas ovat edelleen kuin uudet ja ne ovat kestäneet hyvin käytössä. Käytän tasojen ja altainen perusteellisempaan puhdistukseen yleensä Universal Stonea mistä onkin muodostunut ihan oma lemppari siivoustuotteeni. Olen saanut aineella myös mm. tee- ja hiusväritahrat maalatusta valkoisesta lattiasta irti ja tummat kattiloista jäävät viirut lähtevät kaappien pinnoilta ja tasoilta ihan hetkessä. En voi muuta kuin suositella tätä tehokasta, hellävaraista, riittoisaa ja myrkytöntä yleispuhdistusainetta! :)

Alustavissa suunnitelmissa oli laittaa oma asunto myyntiin nyt keväällä, mutta tässä meidän talossa on tällä hetkellä kaksi asuntoa neljästä myynnissä, joten oman asunnon myynti ei tunnu kovinkaan järkevältä vaikka se onkin kokenut asunnoista eniten remonttia. Vauva saa siis majoittua meidän huoneeseemme siihen saakka kunnes kotimme löytää uudet asukkaat. Onneksi meillä on tosi reilun kokoinen makuuhuone ja pinnasängylle löytyy riittävästi tilaa.


Mukavaa viikkoa kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan