Slider

Vauvauutisia ja väriä elämään

14. maaliskuuta 2016


Kokovalkoinen tila voi tuntua välillä tylsältä, mutta tilaan saa nopeasti väriä pienillä yksityiskohdilla kuten vaikka kukilla, koriste-esineillä tai tekstiileillä. Värikkäät naistenpäivän tulppaanit ja keittiön hedelmävalikoima toivat keittiöön hetkessä väriä ja lupauksen kovaa vauhtia lähestyvästä keväästä. Meidänkin elämäämme on loppukesästä tulossa "lisää väriä", sillä odotamme vauvaa! 


Kävimme viime perjantaina miehen kanssa ultrassa ja pienellä oli vatsassa kaikki hienosti. Tänään tuli raskauden puolivälikin jo täyteen.  Tämä raskaus on ollut pahoinvoinnin kannalta puolet helpompi kuin mitä kaksi edellistä, mikä on ollut oikein mukava yllätys. Toki olen ollut normaalia väsyneempi ja joistain asioista on vain tingittävä ja käytettävä se hetki lepäämiseen. Elimistön keräämä turvotus ja painon nousu tuo mukanaan tietenkin myös omat ongelmansa, kuten mm. käsivarsien, ranteinen ja jalkojen säryt, eikä ulkoinen olemuskaan tunnu tällä hetkellä kovin säteilevältä. :D Mutta ei valiteta, sillä luvassa on kuitenkin jotain sen verran ihmeellistä ja ihanaa. 

Asuntomme alkaa siis käymään pikkuhiljaa pieneksi ja yhdelle lisähuoneelle tulee tarvetta, joten jossain vaiheessa on pakko laittaa asunto myyntiin ja vaihtaa isompaan asuntoon. Suunnitelmissa on myös syksyllä toteuttaa eräs "homma" pois alta, joten tästä ja siihen liittyvistä valmisteluista on hyvin todennäköisesti tulossa juttua myös tänne blogiin.


Oikein värikästä viikkoa kaikille! :)


30 kommenttia:

  1. Onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta!

    VastaaPoista
  2. Onnea hurjasti tulevasta uudesta perheenjäsenestä! Jännityksellä jään seuraamaan mitä oikein aiotte siellä puuhailla kodin suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :) Haikealta toki tuntuu luopua tästä kodista, mutta tila ei vaan enää anna myöten kun uusi tulokaskin tarvitsee jossain vaiheessa oman huoneen. Toivottavasti tämä menee nopeasti kaupaksi ja löydämme tilalle jonkin kivan asunnon. :) Porvoosta siis tulossa jossain vaiheessa asunto myyntiin. :)

      Poista
  3. Ihanaa, vauvauutisia. Hurjasti onnea. =D

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon onnea! Olen pitkäaikainen blogisi lukija, mutta nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan! Sinulla on ihana blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:)
      Mukavaa että jätit komentin. Kommentit ilahduttavat aina. Kiitos, ihana kuulla. :)

      Poista
  5. Ihania uutisia, oikein paljon onnea! <3
    Kauniita kuvia. Hauskasti kukkien sävyt toistavat hedelmien värejä.

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :)
      Naureskelin itse samaa, että miten sattuikaan menemään värit niin yhteen. :)

      Poista
  6. Ihanat keväiset väriläiskät. :) Onnea tuhannesti tulevan nyytin johdosta! Se on pian huumaavaa vauvan tuoksua (ja huonosti nukuttuja öitä).. täällä vauva on kohta jo 9kk ja aina vaan ihastellaan tuoksua (ja nukutaan huonosti). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minna! :)
      Sitä odotellessa. ;) Juuri yksi päivä mietin, että nyt kun tytöt nukkuvat hyvin omassa huoneessaan ja omissa sängyissään ja nukahtavat ihan itsekseen iltasadun jälkeen, niin kohta se kaikki alkaa taas alusta. Aika menee toisaalta kuitenkin hirveän nopeasti. Toivottavasti kolmaskin on samanlainen "helppo tapaus" kun isosiskonsa. :)

      Poista
  7. Onnea! 🌷🌷🌷 Ihana uutinen!

    VastaaPoista
  8. Lämpimät onnittelut täältäkin! <3

    VastaaPoista
  9. Onnea vauvan johdosta! Kyllä tuo valkoinen keittiö on kaunis, pienillä elementeillä saa väriä, jos haluaa.

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan