Slider

Ikea hack: keittiƶkaapit + vaneria

2. marraskuuta 2015


Muistatte varmaan kun ostimme ylƤkerran matalaan aulatilaan Ikean FYNDIG-seinƤkaapit ja niihin pomppusalvat. Kyseiset kaapit lƶytyvƤt Ikean keittiƶpuolelta ja ne ovatkin alunperin tarkoitettu keittiƶn seinƤlle kiinnitettƤviksi. TƤmƤn vuoksi kaappien pƤƤlle jƤƤ ruuvinkannat nƤkyviin, sillƤ eivƤthƤn ne alkuperƤisessƤ kƤyttƶtarkoituksessa nƤy sieltƤ kaappien pƤƤltƤ mihinkƤƤn. Kantoja ei jƤƤnyt esille mitenkƤƤn hƤiritsevƤn paljon (2kpl/80 cm kaappi), mutta jƤimme kuitenkin silloin miettimƤƤn, ettƤ tekisimme jossain vaiheessa tason kaappien pƤƤlle. Ruuvinkantojen lisƤksi taso nimittƤin peittƤisi myƶs kaappien vƤleihin jƤƤvƤt pienet raot.


PƤƤdyimme lopulta siihen ettƤ kappien pƤƤlle tehtƤisiin taso vanerista. Mies kƤvi hakemassa paikallisesta puutarhaliikkeestƤ vaneria, joka sahattiin siellƤ valmiiksi sopivan kokoisiksi paloiksi.

Halusin vanerilevyistƤ valkoiset, joten vahasin ne kahteen kertaan Osmo Colorin puuvahalla. SƤvyksi valitsin Lumen. Lumi on kaunis puhtaan valkoinen sƤvy ja se on hyvin lƤhellƤ kaappien sƤvyƤ. Vahan kuivuttua kiinnitimme levyt paikoilleen kaksipuolisella teipillƤ, sillƤ nƤin ne saa tarvittaessa myƶs helposti irti ja eikƤ kiinnitysruveille tarvinnut tehdƤ reikiƤ.



TƤmƤ lelujen sƤilytysratkaisu on ollut ihan loistava! :) Aulatila pƤƤsee nyt kunnolla hyƶtykƤyttƶƶn ja lastenhuone pysyy paljon siistimpƤnƤ, kun siellƤ pƤƤasiassa vain nukutaan. Kaappien pƤƤlle jƤƤvƤ tila toimii  myƶs "pƶytƤnƤ" ja tytƶt monesti piirtƤvƤt ja askartelevat tason pƤƤllƤ. Lelut on myƶs helppo siivota ilaisin pois kun sƤilytystilaa on riittƤvƤsti.


Oikein mukavaa marraskuuta kaikille! :)


15 kommenttia:

  1. Onpa hyvin pƤƤssyt hyƶtykƤyttƶƶn yleensƤ niin hankala matala tila! Ja lelusƤilytystƤ ei yleensƤ ikinƤ voi olla liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KyllƤ sitƤ mietittiinkin... Onneksi lƶytyi hyvƤ ja edullinen ratkaisu. Ei niin ja leluja ei taida lasten mielestƤ olla koskaan liikaa... :D

      Poista
  2. Tuota jo silloin aikaisemminkin ihailin, on kyllƤ edelleenkin yhtƤ nƤppƤrƤn oloinen :). Tarttiskin mitata meidƤn ylƤkerran vaatehuone, se kun on tuollaista kaltevaa tilaa ja erittƤin haasteellinen nƤin ollen kalustaa yhtƤƤn millƤƤn...

    VastaaPoista
  3. Tosi nƤppƤrƤ ratkaisu :)

    VastaaPoista
  4. TƤmƤ on kyllƤ tosi hieno toteutus. Thinking outside the box. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! :)
      Mitat oli kaapeissa juuri oikeat, niin pakkohan sitƤ oli kokeilla. :)

      Poista
  5. Hieno tuli! MeillƤ taas on pƤinvastainen ongelma. Kiinnitettiin kodinhoitohuoneen seinƤlle Ikean tv-tasoksi tai senkiksi tarkoitetut kaapit ja niissƤ nƤkyy ruuvit kaapin alareunassa. PitƤisi nikkaroida taso kaapin alapuolelle. JƤlkeenpƤin tuli mieleen, ettƤ oishan ne kaapit voinut kiinnittƤƤ ylƶsalaisin, mutta ei se nyt enƤƤ auta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! :)
      No voi vitsit. Ainahan voi kokeilla Dc-fix kalvoa/kontaktimuovia ja kokeilla sillƤ peittƤƤ. :)

      Poista
  6. Onpa hieno toteutus, meillƤ vƤhƤn samanlainen tila mihin tarvittaisiin sƤilytyratkaisu, kiitos vinkistƤ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :)
      Tosi ihana kuulla, ettƤ postauksesta oli hyƶtyƤ! :)

      Poista
  7. Tosi fiksusti hyƶdynnetty hankala tila ja vanerikansi viimeistelee kokonaisuuden hienosti.

    VastaaPoista
  8. Heippa! Jos vielƤ luet nƤitƤ vanhmepia viestejƤ, niin minkƤkƶhƤn levyiset teidƤn kaapit on? Mulla juuri samanlainen tuunaus tyƶnalla, tarvitaan noin 180cm pituudelta 30cm syvƤƤ kaappia ja mietin, ottaako 3x60cm yksillƤ vai kaksilla ovilla. TeillƤ minusta harmoninen tuo kokonaisuus! Ja ihan mahtava tƤƤ vanerivinkki, kun eilen tuota just pƤhkƤilin, mietin miten sen pƤƤllisen toteuttaa siististi... Kiitos tuhannesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      PienemmƤn kaapin koko on: 40x35x60 cm http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80226689/
      Ja isomman kaapin koko on: 80x35x60 cm http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10226678/

      MeillƤ siis 40 cm ja 80 cm leveistƤ kaapeista rakennettu tuo kaappikokonaisuus. Valitettavasti nƤitƤ Fyndig kaappeja ei lƶydy 60 cm leveinƤ.

      Kiitos mukava kuulla, ettƤ postauksesta oli apua! :)

      Poista

Kiitos, ettƤ vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan