Slider

Parveke kesäkuntoon

5. toukokuuta 2015


Harvemmin olen kirjoitellut parvekkeestamme ja nyt kesän pikkuhiljaa lähestyessä onkin varsin hyvä hetki ottaa parveke puheeksi. :) Asunnossamme on tosi kivan kokoinen parveke ja kesäisin olemmekin laittaneet sinne mm. lapsille sellaisen puhallettavan kahluualtaan. Muodoltaan parveke on neliön mallinen ja näkymä sieltä aukeaa itään ja etelään. Parvekkeelle paistaa aurinko lähes koko päivän ja se onkin yksi syy siihen miksi siellä tulee kesäisin vietettyä paljon aikaa. Parvekkeelta voi myös katsella vastapäiselle lammelle, jossa asustaa mm. joutsenpariskunta ja jonkin sortin haukkapariskunta. Lampi on ihan kivan kokoinen ja moni onkin luullut sitä järveksi.

Aloitimme vappuna parvekkeen kuntoon laittamisen. Kävimme ostamassa vähän kukkia ja kaivoin ruukut, lyhdyt ja telineet esiin. Tänä keväänä pääsin loihtimaan parvekkeelle keväisempää ilmettä Luhta Homen uusilla Garden-tuotteilla. :)

Kuvista löytyy Luhta Homen Köynnös-ruukku, minkä mukana tulee musta metallinen kehikko, jota pitkin köynnöskasvin on hyvä kiivetä. Ruukkuun istutin Ihmeköynnöksen joka viihtyykin mielellään suorassa auringonpaisteessa. Musta pyöreä kaksitasoinen teline on nimeltään Kylvö ja sitä saa mustan lisäksi myös valkoisena. Telineen ylemmältä tasolta löytyy ruukuista kaksi eri Laventelia ja alemmalta tasolta löytyy mukavasti betonia muistuttava Polystonesta valmistettu kannellinen Louhi-laatikko. Laatikko on samaa betonia muistuttavaa materiaalia Köynnös-ruukun kanssa. Tuon isomman harmaan ruukun alla oleva musta alusta on nimeltään Renki.


Garden-sarjan tuotteet ovat todella monikäyttöisiä ja ne sopivat kaiken kokoisille parvekkeille. Sarjan tuotteilla parvekkeen ilmeen kohentaminen on varsin helppoa ja nopeaa. Plussaa myös siitä, että tuotteet ovat kevyitä ja ne on sen vuoksi mm. helppo napata kaupasta mukaan. Vaikka sarjan tuotteet eivät ole mitään hirveän suuria, voi nillä luoda parvekkeelle hyvinkin erilaisen ja näyttävän kesäilmeen.

Osan kukista otan vielä yöksi sisään ja parvekkeen kesäkuntoon laitto on vielä muutenkin kesken ja odottaa ilmojen lämpenemistä. Luvassa on siis vielä lisää juttua parvekkeesta ja tulen tietenkin myös testaamaan muita Luhta Homen Garden-tuotteita. :)


5 kommenttia:

  1. Ooo, ihan kivat näkymätkin parvekkeelta! Parveke on kuin lisähuone, joten kiva sitäkin on sisustaa ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! :)
      Parveke on tosiaan kesäisin kun yksi lisähuone. :)

      Poista
  2. Voinko tulla viettämään kesää teidän partsille ja unohtaa oman pihan ja sen laittamisen kokonaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tervetuloa! :D Haaveilen kyllä välillä myös siitä omasta isosta pihasta ja omenapuista, kun ne ei oikein taida menestyä tuolla parvekkeella... :D

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan