Tätä postausta kirjoittaessani teitä kirjautuneita lukijoita on blogini sivupalkin mukaan 508. Se on hurja määrä ja merkitsee minulle aivan valtavasti. Täytyy myöntää, että silloin reilu pari vuotta sitten, kun blogiani aloin kirjoittamaan, en osannut edes uneksia tällaisesta määrästä lukijoita. Olin silloin jo aivan innoissani silloisesta parista kymmenestä lukijastani.
Blogia taaksepäin selatessa huomaa nopeasti, että kameran ja tietokoneen ääressä vietetyt hetket eivät ole valuneet hukkaan. Huomaan kehittyneeni hirveästi valokuvaajana ja kirjoittajana. Blogin ulkoasukin on ottanut aikamoisen harppauksen eteenpäin siitä ensimmäisestä versioista. Onneksi. ;)
Blogin kirjoittaminen on äärimmäisen antoisaa ja opettavaa. Bloggaaminen on avannut mukanaan myös monia uusia mahdollisuuksia ja ovia. Kun jotain tekee sydämestä ja näkee sen eteen vaivaa, se monesti palkitsee. On ollut myös ilo saada jakaa omia ideoita ja löytää niitä muiden blogeista. Blogien takaa löytyy myös aivan ihania ihmisiä joihin on ollut ilo tutustua ja toivottavasti saan tutustua vielä moneen teistä.
Koska tämä lukijamäärä on minulle niin merkittävä, halusin kiittää teitä kaikkia lukijoitani jollain tavalla mukana elämisestä ja kaikista ihanista kommenteistanne. Kiitoksena blogissani starttaa käyntin tänään pieni sisustusaiheinen arvonta.

Arvonnan palkintona on 1 kpl hopeinen Tine K:n Mirrorscent-Xmas kalenterikynttilä, sekä 1 kpl harmaa peilipintainen Tine K:n Mirrorfacet tuikkukippo. Palkinto on yhteensä arvoltaan 34,60 €.
Arvontaan voit osallistua kertomalla mistä tunnelmallinen talvi-ilta mielestäsi syntyy.
Anonyymit muistattehan jättää kommenttikenttään myös söhköpostiosoitteen, jolla varmistatte että saan yhteyden, jos voitto osuu kohdalle.
Arvonta alkaa tänään 09.11-2014 ja päättyy perjantaina 14.11.2014 klo. 00:00.
Villasukat, kynttilät ja koko perhe koolla.
VastaaPoistaNäin joulua odotellessa ehkä glögiä ja pipareita.
Tylsää mutta ihanaa❤
jonnagaco@hotmail.com
Onnittelut hurjasta määrästä lukijoita! <3 Kynttilät, lämmin viltti ja lemppariohjelma tai hyvä sisustuslehti tuovat ihanaa tunnelmaa talvi-iltoihin. :)
VastaaPoistaMukavaa isänpäivää!
Kynttilät, ulkona lunta ja oma perhe ♥ johannaliina(at)gmail.com
VastaaPoistaVoi. Ensinnäkin blogisi on kovin kaunis, tänne on ilo palata aina vain. Ja minulle talvi-illan tuo aito tuli - kerrostalo-asunnossa takan sijaan tyydyn kynttilöihin, nekin tekevät tunnelmaa. Lämmin juotava ja hyvyyksien kera, hyvä lehti, rakkaat ympärillä - kaikki tämä ovat parasta tässä ajassa, kun on pimeää ja mieli tekee käpertyä viltin lämpöön jatkuvasti! :-)
VastaaPoistaKynttilät, lämmin torkkupeitto, suklaata ja hyvä seura :)
VastaaPoistaKynttilät/tunnelmavalaistus, viltti, herkkuja, mies ja kissat <3
VastaaPoistaHyvä seura, kynttilät, kiireettömyys ja hyvää naposteltavaa.
VastaaPoistatiiun(a)hotmail.com
Tunnelmallinen talvi-ilta syntyy palavista kynttilöistä, villasukista, pehmeästä istuskelupaikasta, lumisateesta ulkona hämärässä ja ihan vain kotoilusta ja hetkestä nauttimisesta. :)
VastaaPoistalumikki90(at)hotmail.com
Villasukat,perhe,kotoilu,suklaa ja hyvä kirja.
VastaaPoistapikkunen78 at gmail.com
Tunnelmavalaistus, hyvää teetä ja kullan kainalo :)
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
Kynttilöistä, villasukista, lumisesta maisemasta ja tietysti perheen seurasta :)
VastaaPoistapauliina.kupsu@hotmail.fi
Kynttilät, villasukat, torkkupeitto, naposteltavaa ja hyvä kirja tai leffa. :)
VastaaPoistaOnnittelut mahtavasta lukijamäärästä!
VastaaPoistaMinun tunnelmalliseen talvi-iltaan kuuluu vakiovarusteina villatakki/viltti, villasukat, kuppi teetä/glögiä, kynttilät ja muut tunnelmavalot. Näiden lisäksi hyvää seuraa/sisustuslehtiä/juustot ja keksit/ iso kippo jäätelöä/tms.
Kynttilöitä, hyvää syötävää ja koko perhe kolla ja vielä hyvä elokuva...Se on minulle tunnelmallisin ilta. Harvoin olemme kaikki kotosalla mutta silloin nautitaan todellakin juuri näin.
VastaaPoistaKausivalot ja kynttilät. Hyvää musiikkia tai ihan vaan hiljaisuus. Hyvää punaviiniä ja juustoja. Oma sohva ja sauna... ♡
VastaaPoistaTakkatuli ja hyvä kirja.
VastaaPoistariitta.m.lehtonen@luukku.com
Kynttilät ja glögi jouluisesta mukista juotuna <3 jasminella82 ät gmail.com
VastaaPoistaOnnea lukijamäärästä, ihan huikeaa! Sinulla on ihana blogi!
VastaaPoistaMeillä tunnelma tulee, että koko perhe paikalla, ei kiire mihinkään, takkatuli, kynttilät, glögiä ja mukavaa ohjelmaa :)
Kynttilöistä, ikkunasta näkyvästä lumisateesta, takkatulesta sohvalla vilttiin kääriytyneenä - glögiä tai kuumaa kaakaota unohtamatta :)
VastaaPoistaKynttilöistä, tunnelmasta ja tuoksuista. Lukijasi olen jo tovin ollut :) lukijoista itsekin olen aivan innoissani, joita olen tuon parikymmentä jo saanut..
VastaaPoistakynttilät ja kiireetömyys.
VastaaPoistakikke at live.fi
Kynttilät, ulkotulet, raikas ulkoilma ja kylpytynnyri. :)
VastaaPoistasopeutuja(at)hotmail.com
Kynttilöistä, takkatulen lämmöstä, perheen lähesyydestä. :)
VastaaPoistaUlkona sataa lunta, sisällä ollaan takan lämmössä kynttilöiden loisteessa, ilmassa tuoksuu juuri paiatettujen piparien tuoksu!(: roosa.n-@hotmail.com
VastaaPoistaTuli loimottaa takassa, hyvää teetä kupissa, villasukat jalassa...ja tietenkin oma perhe.
VastaaPoistaT. Tiina S.
Fyr i peisen og en god bok!
VastaaPoistaannemarigabrielsen@gmail.com
No sehän syntyy kynttilöistä hyvästä ruuasta ja läheisistä, rakkaimmista. Arvonnassa mukana -p-
VastaaPoistaSaunapuhtaana, kynttilöiden tuikkiessa, pehmoisessa sohvan"mutkassa" olen villasukat, pyjama, neulenuttu sekä torkkupeitto kavereinani kädessäni höyryävä teemukillinen ja makeaa kädenojennuksen päässä. Myös mieluisaa luettavaa saatavilla.
VastaaPoistaLähellä luonnollisesti rakkaat perheenjäseneni ja ihana kissamme =) Ja ripauksena kaiken päälle siivottu sekä seesteisen tunnelmallinen kotimme ;) Näistä aineksista se ihqu talvi-ilta syntyy!
kirsikka1971@gmail.com
kynttilän valo ja kerälle käpertynyt koira saman viltin alla.
VastaaPoistaOsallistun arvontaan!
holopaisen_veera [at] luukku.com
danke für die wunderschönen bilder und inspirationen!!! einen schönen sonntag wünscht angie aus deutschland
VastaaPoistaSinulla on tosi ihana blogi, en yhtään ihmettele isoa lukijamäärää. :)
VastaaPoistaItselleni tunnelma syntyy kiireettömyydestä, kynttilöistä ja perheestä.
Kynttilöitä, glögiä, piparkakkuja ja juustotarjotin. Lapsetkaan eivät riehuisi.. takkatuli ja ulkona lämmin palju. vaatehuttuja(@)gmail.com
VastaaPoistaTunnelma syntyy melko tylsästi kynttilöistä ja rakkaiden seurasta. Tänään esimerkiksi oli ihanaa köllöttellä sängyllä miehen kanssa samaa kirjaa lukien, taustalla kynttilä.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Jos ulkona on kylma,niin lammin talo ja peiton alle kaariytyminen.Kuppi teeta tai lasi viinia.....
VastaaPoistaKynttilöistä, tunnelmavaloista, saunasta, hyvästä ruuasta ja perheestä syntyy täydellinen tunnelma!
VastaaPoistaKynttilät, glögi ja hyvä leffa! :)
VastaaPoistaTunnelmaa luovat höyryävä glögi, takkatuli, kynttilät ja hyvä seura (=oma perhe) :)
VastaaPoistatitta.laitinen@gmail.com
Pimeydestä ja jouluvaloista, ulkona tupruttavasta lumesta, suklaasta ja kupillisesta kahvia. Ehkä vielä yhteinen parisuhdeiltalenkki siihen päälle. indiesyndromet[ät]gmail.com
VastaaPoistaIhana palkinto!<3 Talvi-ilta on parhaimmillaan, jos ensin tekee sen lenkin reippaana ja sitten tulee sisälle takan lämpöön ja kynttilän valoon. Seurana voi olla hyvää lukemista tai rakkaita ihmisiä.:)
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta syntyy kynttilöiden poltosta, pehmoisesta viltistä, hyvästä kirjasta tai elokuvasta ja suuresta mukillisesta kuumaa juotavaa :)
VastaaPoistaMukana ihanassa arvonnassa!
Onnea mahtavasta lukijamäärästä<3 Ihanaihana arvonta! Mukaan ehdottomasti! Tunnelmalliseen talvi-iltaan tarvitaan kynttilöitä, jotain pientä herkkua, villasukat ja viltti sekä hömppäohjelma telkkarista:)!
VastaaPoistaMukaan ihanaan arvontaan. :) Tunnelmallinen talvi-ilta koostuu hyvästä seurasta (perhe + ystävät) ja hyvästä ruuasta. e1101012@edu.vamk.fi
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta syntyy hiljaisesta lumisateesta, kynttilöiden loisteesta, höyryävästä glögimukista ja lämpimään vilttiin kääriytymisestä suosikkikirjan kanssa. Oi miten aloinkaan odottaa lunta tänne etelään! :)
VastaaPoistaGlögimukista, hyvästä sisustuslehdestä ja takkatulesta! Mukana ollaan!
VastaaPoistaVillasukat jalassa, kaakaomuki vieressä, kynttilöitä ympärillä ja hyvä kirja :) koistinen.niina@luukku.com
VastaaPoistaUunin lämmitetty kylki,kynttilät ja koko perhe koolla maistuvalla iltapalalla.
VastaaPoistatvoitto@gmail.com
Villasukat, viltti ja oma tytär kainalossa <3 kiva ohjelma ja mukilliset kaakaota. Onnea mahtavasta lukija määrästä ja kiitos ihanasta blogista. Mukana arvonnassa maijawesterberg@hotmail.com
VastaaPoistaIkkunassa näkyvä lumi, kynttilät, sauna lämpiämässä...Hetki omaa aikaa lapsen nukahdettua tai sitten tunnelmoiden puolison tai ystävien seurassa.
VastaaPoistaansamaria1(at)gmail.com
Tunnelmavalaistus on tärkeä tunnelman luoja. Ja sitten komppaan muita sanomalla että takkatuli ja lasillinen viiniä sohvalla köllötellen.
VastaaPoistaUpea arvonta!!
VastaaPoistaOlen kahden pienen lapsen äiti ja tällä hetkellä tunnelmallisin ilta menisi kutakuinkin näin; illalla katseltaisiin koko perhe yhdessä jotain kivaa ja rauhallista piirrettyä ja ehkä herkuteltaisiin kekseillä tai poppareilla. Sen jälkeen iltatoimet sujuisivat rauhallisesti, ja lapset menisivät kiltisti nukkumaan. Tämän jälkeen alkaisi minun ja mieheni yhteinen aika, jonka voisi kuluttaa sohvalla sylikkäin makoillen, tulevia suunnitellessa, suklaata syöden sekä ehkä jotain hauskaa ohjelmaa yhdessä katsoen. Tärkeintä koko illassa olisi rauhallisuus - siitä kun ei usein pääse nauttimaan.. :)
Kynttilät, kuumaa juomaa ja hyvä sarja pyörimässä. sm92755(at)uta.fi
VastaaPoistaTakka, tossut, leffa ja glögi. Siinä on aika hyvä pakkaus tunnelmallista iltaa varten.
VastaaPoistaOnnea hienosta lukijamäärästä! Blogisi on aivan ihana <3
VastaaPoistaEhkä kliseistä, mutta paras talvi-ilta syntyy reippaan ulkoilupävän jälkeen: villasukat, kynttilänvaloa, kuppi teetä tai glögiä, sohvannurkka, hieman suklaata ja oman kullan kainalo.
Leivonnan tuoksuista ja hyvästä seurasta :)
VastaaPoistavoilooa@gmail.com
Hyvää ruokaa ja juomaa kynttilän valossa rakkaiden ihmisten kanssa <3
VastaaPoistaJutta
Kynttilät, kuppi kuumaa glögiä ja nojatuolissa, torkkupeiton alla hyvää musaa kuunnellen.
VastaaPoistaParhaite hetkiä, kun itse tehdyn riisipuuron jälkeen istahtaa sohvalle, piiloutuu huovan alle, laittaa tunnelmallista ja rauhoittavaa musiikkia soimaan ja sulkee silmänsä. Silloin voi kirjaimellisesti pysähtyä nauttimaan hetkestä.
VastaaPoistaKynttilöistä, perhen koossa, lapset kainalossa yhdessä viltin alla.
VastaaPoistaHenna
VastaaPoistaTuoksuista, tunnelmasta, rauhallisuudesta niistä syntyy joulu. Piparien ja glögin tuoksussa on hyvä kääriä lahjoja ja kuunnella joululauluja.
Kiva kun kaikilla sama mahdollisuus voittaa arvonnassa, ei siis arpojen määrää tarvitse kertoa.
henna.holappa1@luukku.com
Hyvä ruoka, takkatuli, oma perhe, kynttilän valo ja pimeä talvi-ilta, siinä resepti tunnelmointiin <3
VastaaPoista-Anduin-
elina.hanninen@pp1.inet.fi
Kiitos ihanasta blogistasi ja onnea mahtavasta lukijamäärästä!
VastaaPoistaMinun tunnelmallinen talvi-ilta koostuu takkatulesta, kynttilöistä ja glögistä kera oman perheen! :)
Onnea hienosta lukijamäärästä!
VastaaPoistaKyllä se fiilis tulee meilä kynttilöistä, vilteistä, villasukista ja rennosta oleilusta.
Kiireetön yhdessäolo perheen kera. Kynttilät, takkatuli, tuoreet leikkokuvat, paistosten tuoksut jne.
VastaaPoistaT. Mallukka
marja-anneli@luukku.com
Onnea huikeasta lukijamäärästä <3 Takkatuli, kynttilät, pehmeä filtti ja hyvä kirja, niistä minun tunnelmalliset illat on tehty.
VastaaPoistaKiva arvonta! :) Tunnelmallinen ilta syntyy kynttilöistä ja takkatulesta, pehmeästä sohvasta ja kivasta taustamusiikista. :)
VastaaPoistaTakkatulen loimusta ja kynttilän valosta. Lisäksi lasillinen punaviiniä =).
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Takkatuli, kynttilät sekä mies ja lapset 💕
VastaaPoistaKkallio76 @gmail.com
Onnea blogillesi isosta lukijamäärästä! Meillä tunnelma luodaan kynttilöillä,tunnelmavaloilla sekä joulumusiikilla :)
VastaaPoistaLumivalkeitaunelmia@gmail.com
Onnea huikeasta lukijamäärästä! <3 Talvi-illan tunnelmaa luodaan useilla kynttilöillä, lämpöisillä vilteillä ja yhdessäololla!
VastaaPoistaIhana arvonta! <3
Ystävät, kuuma glögi ja kynttilät.
VastaaPoistapienempi@gmail.com
Oikeaan talvitunnelmaan kuuluu ehdottomasti takkatuli, kynttilät, villasukat ja rauhallinen musiikki. Kiitos tästä ihanasta ja inspiroivasta blogista. -Sanna
VastaaPoistasannalyytikainen@gmail.com
Kynttilät, lämmin viltti, hyvä kirja ja kuppi kaakaota :)
VastaaPoistammyheartishere@gmail.com
Kynttilöistä ja viltistä.
VastaaPoistasankos74 (at) hotmail.com
Kynttilät kuuluu ehdottomasti siihen. Kävely pakkasessa, ja sen jälkeen sauna, lasi viiniä ja hyvää musiikkia ihanassa seurassa kynttilänvalossa <3
VastaaPoistatiamakinen@gmail.com
Kynttilät,pehmoinen torkkuhuopa,romanttinen elokuva ja herkullista naposteltavaa.
VastaaPoistajosjakun(at)yahoo piste fi
Ehdottomasti kynttilöitä, hyvää musiikkia ja maukasta iltapalaa....
VastaaPoistaTunnelmallinen ilta syntyy kiireettömästä yhdessäolosta perheen kanssa, herkku ruoka, kynttilät, muutama hymy ja lasten kikatus :)
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta syntyy takka-tulen äänestä,kynttilöistä,iltapalan tuoksusta,lumesta ulkona,lämmöstä,lasten rauhallisista leikeistä,saunasta...
VastaaPoistaamto@suomi24.fi
Tunnelmallinen talvi-ilta syntyy kynttilöistä, hyvästä seurasta ja ruuasta.
VastaaPoistaminnapo1(at)gmail.com
Lämmitetty pihasauna. Kipaisu pakkassäässä halki pihan, sitten ovi auki saunan eteiseen, jossa vain kynttilä valona. Löylyhuoneessa samoin vain yhden kynttilän lepattava liekki valon lähteenä. Ihana, pehmeä löyly.
VastaaPoistaReipas lenkki koiran kanssa jonka jälkeen lämmin suihku. Sitten pujahdan suihkunraikkaana mukavaan yökkäriin, sytytän kynttilöitä ja käperryn sohvalle telkkaria katsomaan tai kirjaa lukemaan kamomilla-vanilja teen kanssa. Tälläinen on minun tunnelmallinen talvi-iltani! <3
VastaaPoistapihla.mail@gmail.com
Tunnelmalliseen talvi-iltaan tarvitaan takkatuli, kynttilöitä ja oman kulta viereen sohvalle :)
VastaaPoistaMukava blogi sinulla! Jäänkin samalla seurailemaan :)
Onnea. Tunnelmallinen talvi-ilta syntyy kynttilöiden valossa nauttien kahvia ja suklaata sohvannurkassa peiton alla.
VastaaPoistaTunnelmallinen ilta syntyy meillä monesti siten, että lasten nukahdettua sytyttelen kynttilöitä ja himmennän muut valot. Jotain hyvää syötävää, lasi viiniä ja miehen vieressä sohvalla katsellaan vaikka jokin elokuva tai sarja :) Tavallista, mutta niin ihanaa <3
VastaaPoistaEhdottomasti kynttilöistä, sytytän niitä näin pimeänä aikana joka ilta runsaasti. Lisäksi glögi on oleellinen osa tunnelmallista iltaa! valtonen.anna at gmail.com
VastaaPoistaTäältä ilmoittautuu yksi lukija lisää ihanalle blogillesi! :-) Ja lähdetään mukaan myös arvontaan, kyllähän se
VastaaPoistahiljaisuus ja kynttilät ovat parhautta talvi-iltana <3
Tunnelmallinen talvi-ilta on kiireetön, kynttilät palavat ja katsotaan hyvää tv-sarjaa jotain pientä hyvää napostellen :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Villasukat, kynttilöitä, kuppi kuumaa, ikkunasta näkyvä lumi ja tähtitaivas <3
VastaaPoistaVillasukat jalassa sohvalla viltin alle kääriytyneenä nauttien takkatulesta ja lämmöstä. Mihinkään ei ole kiire!
VastaaPoistaKynttilöitä, takkatuli, koko perhe viettämässä vapaa iltaa ja ulkona lumisade <3
VastaaPoistaSohvan nurkkaan käpertyminen rakkaan kanssa, lämpimät kaakao- tai teemukilliset ja jotain itseleivottua herkkua jota voi syödä hyvää elokuvaa katsellessa :)
VastaaPoistaKyllä ne klassikot vaan toimii eli kynttillät, takkatuli, viltti, Rakas ja punaviini!
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta koostuu ihanista suklaisista herkuista, lämmöstä ja jouluisen tuoksukynttilän tuoksusta ! tiiakemppi(at)hotmail.com
VastaaPoistaTäälläkin jo moneen kertaan mainitut kynttilät, takkatuli, viltit ja lisäksi vielä kaakao vaahtokarkeilla ja kermavaahdolla ja hyvä kirja takaavat minulle täydellisen tunnelmallsien talvi-illan tunnelman :) Vielä kun olisi molemmat koirat jaloissa ja poika kainalossa niin olisi täydellistä :)
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta koostuu puusaunan lämmöstä, lämpimistä tillukkaista, maukkaasta ruoasta, kauniista kattauksesta kera kynttilöiden ja mukavasta seurasta :)
VastaaPoistaSininen hämärä, kynttilänvalo, kanelin ja vaniljan tuoksu, upottava talvipesä, paljon tyynyjä ja pehmeitä peittoja..
VastaaPoistaIhana blogi, täällä on aina ilo piipahtaa! ♥
countrysally(at)wippies.com
Kynttilän valo hämärtyvässä illassa, rakkaudella kudotut villasukat jalassa ja höyryävä glögi lempimukissa ja se oma perhe ympärillä :). -Carita-
VastaaPoistac.hannele.kiuru@gmail.com
Kynttilät,kausivalot,rauha,herkut,mukava seura,siitä se tunnelma syntyy. Anne
VastaaPoistaannelaukkanen09@hotmail.com
Kiva seura ja herkut pöydässä. Sofia
VastaaPoistachipmunk@hotmail.fi
rennosta olosta ja hyvästä seurasta! t.Arja
VastaaPoistaarja.katariina@hotmail.com
tunnelmallinen ilta syntyy pihasaunan lämmityksestä,hyvästä seurasta,herkuista!
VastaaPoistajutska
pilkku10@hotmail.fi
Tunnelmallinen ilta syntyy kynttilöiden ja takkatulen loisteesta, hyvästä seurasta, herkuista sekä lasillisesta viiniä/mukillisesta glögiä :)
VastaaPoistaRakkaista ihmisistä ympärillä, kynttilät ja kupillinen kuumaa glögiä!
VastaaPoistatiia_puttonen@msn.com
Kynttilöistä (niin, että muutoin tilassa on pimeää tai hämärä valaistus), sohvalla viltin alle käpertyminen + television katsominen tai kirjan lukeminen.
VastaaPoistakuiskaa@gmail.com
Kynttilät, herkkuja ja hyvä leffa.
VastaaPoistaMariah-79@suomi24.fi
Blogisi on kyllä minun lemppareitani ja teidän menoa on aina ollut ilo seurata! Onnea upeasta määrästä lukijoita ja ehdottomasti haluan mukaan arvontaan.
VastaaPoistaMeillä talvi-iltoihin kuuluu kynttilöiden polttelua, ehkä leffailtoja, mutta aika paljon vain nautiskelua.
Mukaan ihanaan arvontaan. Itse olen löytänyt blogisi pariin erään lehden blogiesittelyn kautta. Blogisi sisältö ja teidän perheen sisustustyyli kolahti minuun välittömästi. Ja olen suurella mielenkiinnolla lukenut postaukset siitä lähtien :). Koen blogin postausten olevan hyvin inspiroivia! Mielestäni tunnelmallinen talvi-ilta koostuu esimerkiksi kynttilöiden loisteesta, takkatulen rätinästä, rauhallisesta\rentouttavasta koko perheen yhdessä olosta ja toki siihen kuuluu myös hyvää lämmintä juomaa sekä tunnelmallista musiikkia :). valkoinenorsu (riikka.ranta@luukku.com)
VastaaPoistaHieno määrä lukijoit :) Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti kynttilät, viltti ja glögi. Jos kuitenkin hieman pinnistän, niin olisi kyllä aika ihan jos glögin nauttisikin ulkona. Loihtisi taljoilla ja vilteillä mukavan oleskelupaikan vaikka parvekkeelle tai pergolaa. Nyt vain peukut pystyyn, että olisi onnea arvonnassa. :)
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta tulee siitä kun puut pärskivät takassa ja kynttilät palavat pöydällä ja kädessä lämmin teemuki tai glögilasi sekä tietysti ihana läheinen ihminen vierellä.
VastaaPoistaKynttilöillä, takkatulella, pehmeillä valkoisilla lampaantaljoilla... ja lämmintä glögiä mukissa sekä ulkona hiljalleen leijuvilla lumihiutaleilla, jotka hetken päästä tippuvat maahan, valkoiseen maahan!
VastaaPoistarakkaan kainalossa katsellen telkkua pikku herkkuja maistellen ja juoden. Sekä kynttilöiden palaessa ja torkkupeiton lämpimässä ollen!
VastaaPoistaKynttilät, leivinuunin lämpö, luminen maisema ja oma perhe<3
VastaaPoistakukkia, kynttilät, hyvää ruokaa ja juomaa ja ennenkaikke rauhaa t.Sirkku
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta syntyy rennosta oleilusta, hyvästä mielestä, lämpimästä kodista ja mukavista oloasuhousuista! :)
VastaaPoistaPerhe, takkatuli, kynttilät ja lämmin tunnelma kotona <3 luonalaura.blogspot.fi
VastaaPoistaPerhe, rauha, kynttilät ja käsityö! :) marileinonen@luukku.com
VastaaPoistaKoti, kynttilät ja oma perhe <3
VastaaPoistasaara,sirkka@gmail.com
Kyllä meilläkin toimii perinteiset: villasukat, kynttilät ja hiljaisuus
VastaaPoistaKunnon pakkanen ulkona, kotona takkatuli ja kotityöt tehtynä, oman perheen kanssa=).
VastaaPoistaanellein@live.com
No parhain päivä tähän on tietysti perjantai! 😊 Siivottu koti, tunnelmavalaistus, eli takkatuli ja kynttilöitä, pehmoiset pörrösukat ja kotioloasu, hyvä lehti ja kuuma teekupponen. Lapset leikkivät rauhallisesti. Ai niin, ja hiljaista rauhallista musiikkia taustalle. 😊
VastaaPoista-Elisa
elisakristiina@hotmail.com)
Siisti koti, kynttilät, ihanaa musiikkia ja porukkaa ympärillä :)
VastaaPoistamagdaleena.moilanen(at)gmail.com
Siitä, että saa vain olla, ihan rauhassa! <3
VastaaPoista-Jutta
Läheiset, kynttilöiden tuli ja takkatulen lämpö <3
VastaaPoistaHämäryys, kynttilät, viltti, yöpaita ja villasukat, oma kulta ja hyvä elokuva. Sellainen olisi täydellinen ja kiireetön talvi-ilta! :)
VastaaPoistalaura.charlottta (at) gmail.com
Kynttilät, villasukat, takassa tuli, koko perhe koolla. :)
VastaaPoistaKynttilät ja kyntteliköt tuovat tunnelman. Hämärässä on hyvä olla♥
VastaaPoistaTöiden jälkeen rentouttaa takassa rouhuava tuli, hyvää ruokaa sohvalla syöden :) arpasella mukana. Tanja.sar@luukku.com
VastaaPoistaKynttilät ja glögi tuovat tunnelmaa :)
VastaaPoistahannak24@luukku.com
Hiihtolenkki, sauna, lämmittely takkatulen ääressä, tunnelmallista musiikkia, kynttilöitä. Tämä kaikki luo kiireettömän ja rennon fiiliksen.
VastaaPoistaOsallistun kyllä ehottomasti arvontaan :)
VastaaPoistaTunnelmallinen talvi-ilta syntyy takkatulen loimusta ja puitten ritinästä, kynttelikköjen kajastuksesta ja 16v kollipojan hellittelystä sohvalla :) + Läppäri ja blogikierrokset :)
tha6@mbnet.fi
...ja isot onnittelut lukijamäärästä, tämä on yks minunki lemppariblogeista :)
PoistaTakkatuli, hyvää syötävää, juotavaa ja seuraa.
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Sohvalla peiton alla, hyvä elokuva tai kirja, läheisten seura ja tuli takassa ja/tai kynttilöissä - siitä se koostuu.
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Tunnelmallinen talvi-ilta syntyy lämmöstä (takka, villasukat, torkkupeite), kepeästä tekemisestä (kirja, elokuva, hyvä keskustelu), maukkaasta ruoasta ( sorminapostelua, noutoruokaa, herkkuja) ja mukavasta olosta (oloasu, siisti koti tms).
VastaaPoistaOsallistun arvontaan, ihana voitto.
teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi
Tunnelmalliseen talvi-iltaan kuuluu kävelylenkki pakkassäässä lumisateessa. Lenkin jälkeen on ihana käpertyä lämpöiseen vilttiin ja juoda kuumaa kaakaota musiikkia kuunnellen kynttilänvalossa. Voi, tulispa se lumi jo takas!
VastaaPoistaPerhe, rakkaus, yhdessäolo, lämpö, kynttilät... <3 Kiitos kivasta arvonnasta ja blogista!
VastaaPoistaperhe, kynttilät, hyvä iltapala, hyvä mieli :)
VastaaPoistaelina_jokitalo(at)luukku.com
Iltaan kuuluu: kynttilöitä ympäri taloa, haudutettua teetä, villainen torkkupeitto ympärille ja sohvan nurkkaan neuleen kanssa. Tänään on oikein hyvä päivä siihen.
VastaaPoistaT.
U-P
Paljon kynttilöitä, takkatuli, kuppi kuumaa ja lämmin viltti :)
VastaaPoistaNäistä koostuu tunnelmalliset talvi-illat :)
Kiitos kivasta blogista <3
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
VastaaPoistaKiitos kaikille osallistujille! :)