Slider

Tauluhyllyillä & haaste

8. toukokuuta 2014

Aloitettiin aamu tänään vähän eri tavalla, kun normaalisti. Kävimme nimittäin pikku kakkosen kanssa studiolla kuvauksissa ja neiti pääsee jossain vaiheessa ihan lehden kanteen asti. Minua jäi harmittamaan esikoisen kohdalla, että hän ehti jo liian vanhaksi, ennen kuin minulle tuli edes koko ajatus mieleen ja nyt toisen lapsen kohdalla päätin olla tarpeeksi ajoissa liikkeellä. 

Nyt neidille jää kiva ja vähän erilainen muisto vauva-ajastaan. 

Kirjoitan tytöille aika tiheästi asioita ylös vauvakirjoihin ja vauvakirjan väliin olen laittanut säilöön paljon kaikkea heihin liittyvää, kuten ultrakuvia, onnittelukortteja, palan lastenhuoneen tapettia, piirrustuksia ym. Tarkoituksena on tehdä molemmille tytöille omat laatikot, joista löytyy vauvakirjat ym. kivoja lapsuusajan muistoja. :)


Olkkarin tauluhyllyjen ilme on kyllästyttänyt ja vaivannut minua jo pidenpään, joten nostin kaikki tavarat hyllyiltä pois ja asettelin ne uudelleen. Kirpparilta löytynyt sinkkinen talolyhtykin pääsi hyllylle. Hirveän paljon aikaa saa muuten kulumaan hyllyjen järjestämiseen!

Nyt hyllyjä jaksaa taas katsoa vähän aikaa. ;)


Sain Koti kaupungin laidalla - blogin Fridalta viiden kysymyksen haasteen. Kiitos Frida haasteesta! Tässä haasteessa on tarkoitus vastata viiteen kysymykseen, ja antaa haaste sitten eteenpäin. Haasteeseen voi keksiä myös omat kysymykset.

Haasteita on kiva saada ja niiden kautta tulee usein kerrottua jotain sellaista, mistä ei välttämättä muuten tulisi kirjoitettua.


1. Mikä on pihasi paras paikka?

Meillä ei varsinaisesti ole omaa pihaa. Asumme neljän asunnon kolmikerroksisessa pienkerrostalossa, metsän keskellä. Tontti on hehtaarin kokoinen ja kaikkien asukkaiden yhteiskäytössä. Lähin talo löytyy metsän takaa. Tämä on siis aika uniikki ja hauska kerrostaloksi. Oma suuri parveke meiltä löytyy ja se on tosi mukava asia. Talo on rinteessä ja meidän koti sijaitsee kahdessa ylimmäisessä kerroksessa. Rinteen päältä on kiva näköala vastapäiselle lammelle. Tykkään kovasti näkymästä ja se on minusta pihan paras paikka. :)

2. Millainen on sinun ihana kesäpäiväsi?

Ihana kesäpäivä sisältää paljon ulkona olemista. Grillailua ja auringosta nauttimista. En ole mikään varsinainen auringon palvoja, joten liian kuumassa tai aurinkorannalla en kauan viihdy. Mies harrastaa kalastamista ja meillä on pienehkö vene. Välillä lähdetään saareen grillaamaan makkaraa ja uimaan.

3. Onko sinulla jokin erikoinen tai erityinen taito? Viherpeukalo?

Eipä taida olla.
Joskus olen saanut kuulla, että olen hyvä kuuntelemaan. :)

4. Mitä värejä suosit sisustuksessa ja mitä pihalla?

Sisällä valkoista, maanläheisiä sävyjä, vaaleita puunsävyjä ja harmaata. Ripaus mustaa mahtuu joukkoon.

Ulkona mennään aika samoilla väreillä. Mistään hirveän värikkäästä en pidä ulkonakaan.

5. Lempikasvisi?

Vastaan tähän ruokahuoneen appelsiinipuu, sillä se on pysynyt jo vuoden elossa minun hoidollani! :)



Minun kysymykseni:

1. Hauska juttu lapsen suusta tai jokin muu hauska/iloinen asia.
2. Kuinka pian on miehen "ihan kohta" tai "huomenna"? Entäpä naisen?
3. Mistä haaveilet ja mitä teet toteuttaaksesi haaveesi?
4. Elämäsi paras asia?
5. Esine/asia mistä et ole valmis luopumaan?

Haasteen laitan eteenpäin:

Kolmen koti rannikolla.
Valkoinen soihtu.
Blogi Vanilija.

Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommenttia jättäneille! :)

Mukavaa torstai-iltaa!:)


16 kommenttia:

  1. Täällä myös innokas vauvakirjoihin kirjoittelija. Ikean laatikoihin olen laittanut jotain tavaroita yms talteen. http://syvalta.blogspot.fi/2013/10/muistot-talteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! :) Kävin kurkkaamassa ja keksin muutaman uuden jutun laatikoihin ;)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta♥ Näitä on aina niiiiin mukava lueskella ja mukava myös itse ottaa osaa:)!

    Ihanat esineet ja asetelmat tauluhyllyissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :)
      Haasteet ovat hauskoja ja usein tulee paljastettua jotain uutta itsestään. :)

      Kiitos! <3

      Poista
  3. Kiitos Minttu haasteesta ja ihanaa loppuviikoa ja kivaa tulevaa viikonloppua Bourdouxiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :)
      Kiitos samoin! :)
      Olet tainnut sekoittaa minut johonkin toiseen, sillä emme ole lähdössä reissuun. Mieli kyllä kovasti tekisi! :)

      Poista
    2. Aina oppii uutta! :D
      Sekoitin Ranskan Bordeauxiin. Vissiin olisin oikeasti sen loman tarpeessa! :D

      Poista
  4. Minä tein myös ison kansion tytölle ja yksi iso laatikko jo täynnä kaikenlaisia muistoja. Hyviä vinkkejä otan vastaan mitä taaperoajoista kirjoittaisi ylös! On kauheasti kirjoitustahti vähentynyt kansioon, mutta pitäisikin blogiin tehdä pitkästä aikaa juttu tuosta kansiosta.

    Tauluhyllyt on kivoja kun niihin vaan keksii kivat kuvat ja tavarat. Minä en keksinyt ja korvasin keittiön hyllyn isolla liitutaululla eilen http://sweetlivingandthings.blogspot.fi/2014/05/liitutaulutarra-keittioon.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin on kirjoitustahti vähentynyt isomman neidin kohdalla, kehitys kun ei ole enää ihan niin nopetempoista, kun mitä vauvoilla. :) Olen kirjoittanut ylös hauskoja sanontoja ja sanoja, lempipaikkoja, reissuista, omista tuntemuksistani lapsia kohtaan esimerkiksi syntymäpäivinä, luonteenpiirteitä, lempileluja ym. :)

      Voisin pistää aiheen mieleen ja kirjoittaa aiheesta jossain vaiheessa oman postauksen. :)

      Ihan totta. Minullakin on mennyt kauan, että olen löytänyt hyllyille sopivia esineitä. Aluksi muutama hyllyistä oli tyhjänä pitkään. Liitutaulut ovat ihania! :)

      Poista
  5. Nuo sinun tauluhyllyasetelmasi ovat aivan superihanat! Niin kivoja täysin erilaisia juttuja.. Mä olen tosi mielikuvitukseton keksimään niille muuta kuin valokuvia tai julisteita. Sinulta muuten sain idean laittaa tarjotin hyllylle! Minäkin olen tehnyt lapsille valokuva-askartelukirjoja lapsille, se on ihan lempipuuhaani! :) Mutta aina unohdan kirjoittaa ylös niitä ihania lausahduksia, siinä pitäisi kunnostautua! Ei se vaatisi kuin vihon keittiön laatikkoon, johon olisi aina nopea kirjoittaa sutkautukset ylös.. Esikoiselta leikattiin tällä viikolla 15 cm tukkaa pois, ja säästin niitä nipun, ja ajattelin tehdä jonkun taulun sellaisiin "paksuihin" kehyksiin, ja vaikka pitsivillasukat ym.. Mutta siis tosi inspiroivat nuo tauluhyllyt, sain paljon ideoita, kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon Katri! :)

      Sama vaiva vähän täällä, mutta kyllä se ajan kanssa siitä luonnistuu.
      Minäkin olen välillä unohtanut ja se harmittaa ihan hirveästi. Mutta ei kaikkea voi millään muistaa. :)
      Kuulostaa ihanalta idealta! :)

      Ei kestä. Mukava kuulla, että löysin ideoita! :)

      Poista
  6. Kiitos Minttu mukavasta haasteesta - teen tämän joku päivä :)
    Ihanaa huomista äitienpäivää.

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :) Jään odottamaan toteutusta: :)

      Sitä samaa! <3

      Poista
  7. olipa kiva lukea tätä ja täuluhyllyt näyttää kyllä tosi kivoilta! Tykkään :)

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan