Slider

Mitä äitienpäivälahjaksi?

5. toukokuuta 2014


Ensi sunnuntaina koittaa toukokuun toinen sunnuntai ja on jälleen aika juhlistaa äitejä. Äitienpäivä on muuten lähtöisin Yhdysvalloista ja Suomessa äitejä on muistettu ensi kertaa vuonna 1918.

Omasta mielestäni äitienpäivälahjan ei tarvitse olla kallis. Jo pienet muistamisen eleet ovat jo tosi ihania ja saavat iloiseksi. Perinteiset aamupala vuoteeseen, itse leivottu kakku, kimppu valkovuokkoja tai itse tehty kortti ilahduttavat takuuvarmasti äitiä.

Moni luultavasti parhaillaan miettii mieten muistaisi äitiään tai vaimoaan, joten kokosin pienen kollaasin edullisista ja käytännöllisista lahjaideoista.




Kaikki kuvat: *
*sisältää mainoslinkin


1. Muuton Hang Around keittiövälineiden varressa on rako, jonka ansioista keittiövälineitä voi pitää kokkauksen aikana kattilan tai paistinpannun reunalla. Hauska idea! :)

 2. Iiittalan Vitriini rasia on kaunis ja sisällä voi säilyttää vaikka koruja.

3. Kapu on kahvimitta ja pussinsulkija. Rullatun kahvipaketin suun voi laittaa Kapun varressa olevaan loveen ja näin kahvi pysyy tuoreena ja kahvimitta on helppo löytää. Tuote valmistetaan Suomessa kotimaisesta koivuvanerista. Kiva ja monikäyttöinen lahja kahvin ystävälle! 

4. Eva Solon puutarhasetti sisältää istutuslapion ja istutustalikon. Kahvan ripustusreikää voi käyttää myös siementen sirotteluun. Työkaluja voi säilyttää sisäkkäin. Oiva lahja viherpeukalolle! :)

5. Arne Jacobsenin Design Letters kupeista voi valita kupin vaikka äidin nimen mukaan!

6. Arabian muumimukit ovat varmasti monen äidin mieleen.


Meillä on täällä kevään tullen noussut pinnalle kova omakotitalokuume ja kovasti pähkäillään odotetaanko vielä vai edetäänkö asian kanssa. Olemme käyneet katsomassa useita taloja, mutta sopivaa ei tunnu löytyvän, vaikka olisimme valmiita remonttihommiinkin. Vähän siis nostaa rakennuskuume päätään. Emme kuitenkaan lähtisi ihan alusta asti rakentamaan, vaan jonkinlainen valmistalopaketti voisi olla se meille sopiva ratkaisu.

Mielelläni siis kuulisinkin kokemuksia valmistalopaketeista.


Mukavaa uutta viikkoa! :)


26 kommenttia:

  1. Numero kaksi olisi meille tervetullut :)

    VastaaPoista
  2. Oijoi. Aikas kivoja kaikki. Kakkonen on mustakin kivoin.

    VastaaPoista
  3. Kiva tuo numero kaksi, voisin ottaa itselleni ja lisäksi luulen, että anoppi saa tänä vuonna tuollaisen, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! :)
      Kakkonen näyttää olevan monen mieleen. Voisin myös itse ottaa sellaisen. :)

      Poista
  4. Täällä käärittiin oman äitini pakettiin juurikin tuo muumimuki ;) Sitä toivottiin vaivihkaa ja päätin toteuttaa toiveen. Itselleni "toivoin" jonkinlaista hemmottelulahjaa :D

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja juttuja kollaasissa! Mä luulen, että ainakin oma äitini voisi tykästyä noihin kaikkiin:D Talonrakennuskuume vaivaa täälläkin (vaikka siis omakotitalossa jo asutaankin). Olisi ihana päästä alusta saakka vaikuttamaan talon suunnitteluun ja rakentamiseen sekä tietty sitten kaikkiin pintamateriaaleihin ym. Meilläkin jonkinmoinen valmistalopaketti olisi varmastikin justiinsa hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. :)
      Samanlaiset mietteet täälläkin. (Tämä meidän asunto on neljän asunnon pienkerrostalo.)
      Ärsyttävä tuo talokuume ;)

      Poista
  6. Meillä ihan sama juttu talokuumeilussa! Sijainniltaan ja pohjaratkaisultaan kivaa taloa ei ole löytynyt.. Monia valmiita omakotitaloja vaivaa pieni tontti.. Rakennuttaminen olisi liian raskasta tässä elämänvaiheessa, mutta silloin olisi helpompaa saada mieleinen. Tosin uuden rakennuttamisessa on se miinuspuoli, että piha on usein ihan raakileen näköinen monta vuotta. Kestää vuosia, ennen kuin puista ja pensaista kasvaa kunnon kokoisia. Lisäksi uusilla asuinalueilla on myös muiden rakennuttamiset kesken vuositolkulla, ja meistä olisi ihanaa nauttia valmiiksi kauniista seudusta ja pihasta.. :) Tuntuu, että kaikkia toiveita on mahdotonta mahduttaa yhteen, joten ehkä täytyy tehdä kompromisseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne. Aina jostain kiikastaa. Joistain asioista sitä on tietenkin valmis vähän tinkimään, mutta ne meidän perusvaatimukset asunnon pitäisi kuitenkin täyttää, kuten huoneiden määrä, ok sijainti ja sopiva hinta.)

      Täällä on kaiken lisäksi hirveän vähän totteja ollut myynnissä. Kaupungilla on tietenkin omia tontteja myynnissä, mutta ne ovat kamalan pieniä ja talot melkein toisissaan kiinni. Kaipaisimme ympärille vähän enemmän omaa rauhaa. :)

      Poista
  7. Meille on tulossa runkovalmistalo kesäkuun puolenvälin jälkeen, josta jatkamme sitten itse naputtelua...:) Onnea on täällä maalla se, että tontin saa melkein mistä vaan ja minkä kokoisena haluaa, eikä ole pahemmin vaatimuksia talon rakentamisen suhteen esimerkiksi ulkonäössä. Talomme on siis alusta asti suunniteltu itse ja omien toiveiden mukaan, muokattuna useista erilaisista pohjaratkaisuista.

    Rakentaminen on varmasti rankkaa ja onneksi nykyään on tarjolla erilaisia valmisratkaisuja. Meillä ei budjetti antanut periksi rakennuttaa taloa avaimet käteen periaatteella ja tosiaan kun maalla asumme, myös valmiin ostaminen on täällä asteen verran hankalempaa, kun tarjontaa ei niin paljoa ole. Rakentamisessa, kuten kaikessa muussakin on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa...:) Olemme myös remontoineet vanhan 50-luvun rintamamiestalon kokonaan ja siihen en enää ikinä lähtisi! Asuminen remontin keskellä ja kompromissien tekeminen yllättävien löytöjen takia ei enää sopisi minulle, vaikka kodistamme tulikin kaunis ja ihana. Mielummin uutta, kuin vanhan korjaamista yllätyksineen!

    Kaisa-Sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olisimme valmiita tekemään niin paljon vain itse, kun osataan. :) Kaikki maalaamiset, listoitukset kaapistojen asennukset, lattiat ym. pienmpää.

      Täällä taas on hirveän tarkkaa miten päin, minkä värinen, minkä kokoinen, montako kerrosta ym. ja katselin määrättyjä värejä ja olivat lähes kaikki eri sävyisiä ruskeita, ei jotenkin houkuttaisi.. Olisi tosi kiva saada tontti vähän syrjemmältä, jos kaikki ei olisi ihan niin tarkkaa. :)

      Meilläkin on nuo kaksi pientä lasta, niin toiveissa olisi aika nopealla aikataululla rakentaminen.

      Tuollaiset yllätykset eivät ole kivoja ja niihin saa helposti uppoamaan rahaa.

      Poista
  8. Kodinvaihtokuume täälläkin, tosin meille riittäisi kerrostalo- tai rivitaloasunto. Itse rakentamalla saa juuri sellaisen kuin itse haluaa eikä tarvi yllättyä seinien sisältä löytyvistä lisäkustannuksista. Jotenkin se työmäärä vain hirvittää ainakin toistaiseksi, vaikka pakettitalon saa kyllä kohtuullisen pienellä vaivalla pystyyn, pienemmällä kuin remontoimalla kokonaan omakotitalon.

    Minulle kelpaisi joko kakkonen tai kirjainmuki. Äidilleni taas voisin antaa tuon puutarhasetin, kauniit ja käytännölliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakettitalo kuulostaa kyllä tosi houkuttelevalta ratkaisulta ja valmiusasteenkin kun saa itse valita, niin samalla pystyy vaikuttamaan budjettiinkin. :)

      Poista
  9. Me rakennutimme kaksi vuotta sitten talomme ja oltaisiin saatu niin sutta ja sekundaa jollei mieheni olisi tiennyt niin paljon rakentamisesta ja jollemme olisi palkannut rakennusalan huippuosaajaa rakennusmestariksemme. Ilman näitä olisi lopputulos ollut katastrofi, rakennustyömaalla umpi Venäläisiä työmiehiä jotka teki virheitä toisensa perään ja työmoraalia ollut ollenkaan. Meille tuli Designtalo, mutta siinä rakennuttaessa samaa kuului monelta muultakin työmaalta eri toimittajilta. Tarkkana pitää olla ja meillä pelastus oli, että mies kävi päivittäin työmaalla niin mitään ei jäänyt huomaamatta ja piilotettua. Meinataan uskaltaa rakennuttaa toinen talo jossain vaiheessa ja samalla systeemillä.. Talon toimittaja on sitten toinen kun ensimmäisellä kerralla mutta edelleen satsataan omaan aktiivisuuteen ja maksetaan mieluusti rakennusmestarille kunnon palkkio siitä, että hän toimii meidän rakennuksen edunvalvojana koko projektin ajan. Tsemppiä koitokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kurja juttu tuollainen! Onneksi kuitenkin kaikki päättyi hyvin! :) Meiltä löytyy myös pari rakennusmestaria suvusta, niin on onneksi vähän tukea ja turvaa.

      Kiitos paljon, että kerroit kokemuksistanne!

      Kiitos! :)

      Poista
  10. Ihania lahjavinkkejä... minä laitoin meidän keittiön magneettiseinälle tarjouksen 3h siivouksesta... jos joku täällä asustava haluaisi napata siitä idean äitienpäivälahjaani:)) Nyt ollaan jo keskiviikossa, eikä siivoojia ole näkynyt, joten on varmaan mennyt kuuroille korville ja silmille...
    Laitoin sinulle haasteen tuonne blogiini... toivottavasti otat sen vastaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Frida! :)

      Kovasti uskon, että meillä kävisi ihan samalla lailla. Muutaman kerran olen ehdottanut miehelle, että semmoinen koko talon perusteellinen siivoaminen olisi ihan kiva lahja ;) Ei ole näkynyt.

      Kiitos haasteesta! Täytyy käydä kurkkaamassa. :)

      Poista
  11. Ihania lahjaideoita. Mulle kanssa mieluisimmat lahjat ovat esim. siivous, jalkahieronta, hyvä ruoka ym.
    Pieniä arjen iloja ja lahjoja.
    Mukavaa loppu viikkoa
    t.Sanna

    VastaaPoista
  12. Nyt seuraa epäjärjestelmällistä ajatuksenjuoksua oman projektimme pohjalta:

    Me rakennutettiin talo omien piirrustusten mukaan paikan päällä, pitkästä tavarasta. Tutut rakennutti samaan aikaan pakettitaloa, eivätkä he kyllä tuntuneet sen helpommalla pääsevän ;) Pakettiratkaisuihinkin liittyy yllättävän paljon paperihommaa, tarjouskilpailutusta jne. Mieheni työskentelee rakennusalalla ja monesti mietin raksa-aikana, miten olisimme selvinneetkään, jos ei olisi ollut tuota miehen tieto-taitoa. Hienoa jos teiltäkin löytyy sellaista apua läheltä!

    Budjetin pitäminen realistisena vaatii kilpauttamista ja hintojen tarkkailua. On niin monta kohtaa, missä rakentajaa yritetään viilata silmään... :( Siispä kaikki sopimukset kannattaa pyytää kirjallisena. Ja tehdä kilpailutukset ja ostot itse, eikä käyttää kolmatta osapuolta, kuten rakentajaa.

    Meille syntyi kesken projektin esikoinen ja oltiin kyllä aika kuolleita ja ollaan vieläkin, vaikka talo valmistui jo puoli vuotta sitten. En tiedä, lähtisinkö enää samaan uudestaan, tämä taitaa jäädä viimeiseksi. :D Mulle vaikeinta koko raksaprojektissa on ollut keskeneräisyyden sietäminen: juurikin tuo Katrin mainitsema pihan keskeneräisyys tuntuu tällä hetkellä pahimmalta. Ehkä tilanne helpottuu sitten, kun saamme tontille edes mullat ja nurmikon.

    Talomme valmistui ensimmäisten joukossa asuinalueellamme, mutta toisin kuin alkuun pelkäsin, muiden talojen keskeneräisyys tai ympärillä pyörivät raksat eivät ole elämäämme sen kummemmin haitanneet! Vaikka olen päivät lapsen kanssa kotona, ei meluun kiinnitä ollenkaan huomiota kun nämä nykytalot ovat niin tiiviitä. Eikä toisten pihojen keskeneräisyyskään, vain tuon oman.

    -Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja sen vielä unohdin sanoa, että hakiessamme tätä tonttia meinasin jo luovuttaa koko leikin alkuunsa, kun näin rakennusmääräykset, jotka eivät olleet ollenkaan omaa makuani vastaavat. Alue sen sijaan oli ja olen todella tyytyväinen, että joustin ulkonäkökysymyksistä, sillä nyt en voi kuvitellakaan asuvani muunlaisessa talossa! Alue on edelleen todella mieleinen ja siihen suosittelen panostamaan. Samoin sisätiloihin ja niiden toimivuuteen.

      -Kiia

      Poista
    2. Hei Kiia!

      Minäkin jaksan vähän huonosti katsella keskeneräisiä juttuja ja haluan asiat nopeasti pois lojumasta. Kyllä varmasti kärsivällisyyttä koetellaan paljon ja usein rakennusprojektin aikana. Onneksi palkinto on kuitenkin ihan mahtava! ;)

      Voimia ja intoa teille pihan laittoon! :)

      Kiitos, kun kerroit kokemuksistanne ja annoit paljon hyviä vinkkejä! :)

      Poista
  13. Kivoja lahjaideoita!

    Juuri löysin blogiisi ja varmasti tulen uudelleenkin :) Meilläkin talokuumeillaan. Tosin talonhankintaa suunnitellaan ensi vuodeksi. Mutta ei sitä ajatusta vain pois päästään saa, vaan miettii ja haaveilee alati :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna-Liisa! :)

      Mukava kuulla ja lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani! :)

      Tiedän niin tunteen! :D

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan