Slider

Olohuoneessa

15. joulukuuta 2013

 
Olen vähän suunnitellut, että tämä joulu olisi pääasiassa harmaa-valkoinen. Viime jouluna kodissamme oli aika paljon punaista, mikä ei tuntunut loppupeleissä kovinkaan omalta. Ripaus punaista tulee toki tänäkin vuonna näkymään kodissamme, onhan punainen kuitenkin perinteinen joulun väri.
 

 Sohvatyynyt ovat vaihtuneet valkoisiin ja harmaisiin. Valkoiset tyynynpäälliset ovat kaikki vanhoja kaapeista löytyneitä. Harmaat päälliset ovat Pentikin ja Hm:n valikoimasta. Nuo samettiset Hm:n päälliset olivat todella positiivinen yllätys ja hintakaan ei ollut paha ;)
 
Harmaa-valkoinen väriyhdistelmä on kaunis ja todella rauhallinen ja sopii minusta hyvin joulun aikaan.
 

 Meillä on ollut miehen kanssa perinteenä pyörähtää Stockmannilla jouluisessa Argoshallissa ja käydä ostamassa muutama koriste joulukuuseen. Tätä perinnettä on noudatettu aivan ensimmäisestä seurusteluvuodesta lähtien. Teimme tämän vuoden kierroksen jo ja mukaan tarttui pari kirkasta lasista palloa ja muutama hopeansävyinen koriste.
 
Mies kävi hakemassa kuusen varastosta ja sille pitäisi katsoa sopiva paikka. Meillä on vihreä muovinen joulukuusi. Olen ollut tosi tyytyväinen kuuseemme. Se on hyvin aidonnäköinen, tiheä ja ei roskaa :)

Oikein ihanaa sunnuntaita! :)

27 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä niin kaunista <3 ja tosi kiva perinne teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Johanna! :)
      Siitä on tosiaan muodostunut kiva perinne :)

      Poista
  2. Kauniita kuvia kauniista kodista!

    Joulun ei tarvitse olla punainen... itsekin suosin valkoista joulun värinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Eipä niin :) Jokainen menkööt sillä mikä tuntuu omalta ;)

      Poista
  3. Teillä on tosi kauniin harmonista olohuoneessa! Tykkään tosi paljon! Ei tule meillekään kovin punaista joulua, mutta eipä tuo haittaa, kun joulufiilistä saa jo koristeiden muodoilla ja merkityksellä. Ei meillä muutoin tähtiä, joulupalloja ja joulukukkia näy :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melina, ihana kuulla! :)))
      Ihan totta. Joulua voi tehdä kotiin niin monella eri tavalla :)

      Poista
  4. Moikka! Ihana blogi ja tosi kauniit kuvat sulla :) Miten oletkin saanut tällaisen lumettoman harmauden keskellä näin valoisia kuvia? Jos saa udella niin millä asetuksilla olet esim. nämä kuvat ottanut? Minulla tulee niin tunkkaisia kaikista kuvista etten kestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :)

      Tiedän tunteen :D Ulkona on tosiaan kamalan harmaata ja valoisten kuvien ottaminen on tosiaan ärsyttävän haastavaa. Yritän ottaa kuvat, jos vain mahdollista mahdollisimman valoisaan aikaan/aurinkoisina päivinä. Minulla on myös käytössä valovoimainen objektiivi f1.4, mikä helpottaa paljon asiaa. Yritän ottaa kaikki kuvat luonnonvalossa, jolloin kuvista tulee helpommin luonnollisen värisiä. Pyrin myös ottamaan kaikki kuvat raw-muodossa, jolloin kuvia voi helpommin vielä koneella kirkastaa, jos tarvetta esiintyy. Automaatti asetusta käytän harvoin. Kannattaa rohkeasti kokeilla kamerassa eri säätöjä :)

      Poista
  5. Ihania kuvia, tosi kivan näköistä teidän olkkarissa :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia kauniista olohuoneesta! :)

    VastaaPoista
  7. Teillä on niin kaunis olohuone!! :) Ihana perinne teillä :) Joulufiilistely on niin parhautta :)

    VastaaPoista
  8. Tunnelmallista. <3 Ja minäkin tykkään näistä kuvien valoisuudesta!

    VastaaPoista
  9. Jee! Miten kivan blogin löysin näin heti aamulla! Ehdottomasti jään seurailemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :)
      Lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani! :) Toivottavasti viihdyt blogini parissa! :)

      Poista
  10. Kaunista ja tunnelmallista teillä. :)
    Tuo ikkuna on niin kaunis tuossa sohvan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Image! :)
      Ikkuna ja näkymä metsään ovat kyllä ihania :)

      Poista
  11. arvaa miks alunperin aloin lukemaan blogiasi? :) olen kauan jo tuskaillut oman sohvani kanssa ja etenkin sen värin.. sitten näin tämän blogin ja tajusin, että tämänkin värisestä sohvasta saa ihan kauniin jos osaa käyttää oikeanlaisia tyynyjä joten täällä kytätään tarkasti teidän sohvan päällä olevia juttuja ;) ihana blogi on toki muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Ett arvaakaan kuinka monta kertaa täällä myös on tuskailtu tuon sohvan kanssa :D Sohvan väri on ihan ok, mutta muu vetelähkö olemus on kyllä parhaat päivänsä nähnyt. Olen joskus aikoinani sen ostanut, kun muutin pois kotoa. Piilotan sen monesti tyynyvuoren alle ja se on ollut ihan hyvä ratkaisu :D Huomio kiinnittyy näin sohvatyynyihin, eikä niinkään sohvaan. Muutaman kerran olen kuullut, ettei kaikkien tyynyjen keskelle mahdu edes istumaan... ups.

      Kiitos Ruut! :)

      Poista
  12. Hyvältä näyttää :) Minä olen myös viime vuosin päästänyt irti tuosta "jouluna pitää olla punaista" -ajatuksesta, ja olen kallistunut harmaaseen, valkoiseen, ruskeaan puunsävyn ja joukossa ripaus turkoosiakin.
    Siinä on se etu, ettei kyllästy niin nopeasti, ja koristeita voi pitää pidempään, vaikka koko talven.
    Talvinen/ jouluinen tunnelmans syntyy mielestäni enemmänkin tekstuureilla ja pinnoilla, eli talvella pörröistä, villaista, kimmeltävää jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :)
      Niin se on vaan ollut syvällä minunkin muistini syövereihin iskostettuna, että joulu ei ole joulu, ilman punaista :D Onneksi olen myös itse toipumassa punaisuus ähkystä ja koti tuntuu enemmän omalta ilman sitä kuuluisaa punaista.
      Aivan totta puhut! :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan