Slider

Eteisen raikastus

6. helmikuuta 2013

Täällä ollaan jo kovasti keväisellä mielellä ja pitenevät päivät saavat aikaan sen, että haluan ottaa irti kaiken siitä valosta mitä ulkoa tulee. Verhot pidetään auki ja kaipailen myös lisää keväisiä värejä ja raikkautta kotiin. 

Se haaveilemani eteisen lattian parketin maalaaminen valkoiseksi ei onnistunut, sillä parkettia ei laminaatin alta eteisestä löytynytkään. Valkoinen lattia olisi raikastanut kapean eteisen kerta heitolla ja tuonutt mukavasti lisätilan tuntua. Koska jokin korvaava ratkaisu eteisen ilmeen päivittämiseksi oli keksittävä ja kaapissa kummitteli valkoinen maalipurkki päätin tarttua pensseliin.


Savunharmaa eteisen valurautapenkki sai pari kerrosta valkoista maalia päällensä, kuten myös seinälle roikkuvat tuikkukipot. Valkoinen maali raikasti ja yhtenäisti ilmettä huomattavasti. Yksi ruokahuoneen valkoisista taljoista pääsi penkin päälle.



Leikkasin palan Woods-tapettia suureen kehykseen ja asetin sen eteisen pikkupöydän päälle. Vaaleansinisen pienen lampunvarjostimen vaihdoin kaapista löytyneeseen suurempaan valkoiseen. Kenkälaatkoksi pääsi mökiltä löytämämme vanha puinen kaukalo. En harmi kyllä tiedä mikä on ollut sen alkuperäinen käyttötarkoitus. Se on kuitenkin juuri sopivan kokoinen penkin alle ja siihen mahtuu mukava läjä kenkiä:)


Kyllä tuo valkoinen maali vain tekee ihmeitä!


Oikein mukavaa viikonjatkoa!

10 kommenttia:

  1. Kaunis! Todella kaunis tapetti ja upea kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Katja!:)
      Eteisestä tuli kyllä paljon pirtsakampi:) Harmaa väri teki tilasta, niin tunkkaisen oloisen.

      Poista
  3. On niin kaunis eteinen, et mä oon ihan sanaton:) Nää sun kuvat, ne on niin ihania. Saan varmasti kysyä, et sulla täytyy olla joku tosi hyvä kamera?, et saa noin jumalaisen kauniita kuvia. Kylläpä piristi, tuli k-a-u-h-i-a-n keväinen olo:) Mut mä jään nyt katselemaan kuvia ylös-alas- ja taas ylös, haittaak se? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Janica!:)
      Voi kiitos:) Kamerana minulla on tällä hetkellä, Canonin 5d mark II. Olen jokusen vuoden jo kameran kimpussa häärinyt. Aloitin aikoinaan miehen järjestelmäkameralla, se oli muistaakseni Canonin 450d. Tuntuu, että itse sitä on aina tosi kriittinen omia kuvia kohtaan ja aina vain löytää parannettavaa:D
      Ei haittaa ollenkaan, ole hyvä vain:D:D

      Poista
  4. Vautsi! Ihmettelinkin, että jotain on muuttunut. Onnea Inspirationin johdosta! Ihanan raikas eteinen. Nyt vaan enemmän niitä auringonsäteitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti:) Ihana juttuhan tuo oli, kun tarjottiin mahdollisuutta liittyä Indiedays Iinspirationiin!:)
      Kiitos:)
      Juuri näin, lisää aurinkoa, kiitos!:)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan