Slider

Neljän postauksen sisustushaaste, osa 3.

15. tammikuuta 2013


Heipä hei! Eilinen päivä oli aivan ihana aurinkoinen talvipäivä ja olo onkin ollut sen johdosta hyvin keväinen ja energinen. Kyllä tuo auringonvalo tekee ihmeitä! 

Olipas muuten mukava huomata, että tänne on löytänyt uusia lukijoita, tervetuloa mukaan seuraamaan blogia:) Iso kiitos, myös kaikille tunnustuksen jättäneille!

Ajattelin tänään iskeä hampaani kiinni neljän postauksen sisustushaasteeseen ja toteuttaa yhden laatikon pois alta. 

Valitsin kohdehuoneeksi meidän makkarin, vaikkei siellä ole ihmeitä tapahtunut, sillä pidän siitä aika lailla sellaisenaan. Ainoastaan jäin kaipaamaan keväisempiä värejä koristetyynynpäällisiin, ne raikastaisivat kivasti huonetta.



Valitsin kolmanneksi laatikoksi tällä kertaa laatikon, missä mainitaan sanat: petaus, matto, yöpöytä ja valaisin.



Petivaatteina meillä oli tällä kertaa Luhdan sulkakuvioiset pussilakanat ja tyynyliinat. Pikku neiti kävi vähän tuunaamassa liitutaulutekstejäni, joten ne vähän levähtivät:) Makkarissa on korkea ja jyrkkä viistokatto ja huoneen toisessa päädyssä olevan matalan päätyseinän, olemme siis maalanneet ja liitutaulu- ja magnettimaaleilla. Toisessa päässä huonetta, on liukuovien taakse kätkeytyvä vaatesäilytystila, jonka oviin olemme miehen kanssa askarrelleet tarratulostuspaperista hahmot. Lisää juttua näistä hahmoista löytyy täältä.

 Makuhuoneen yöpöydillä on valaisimina kaksi Ikean krominväristä pöytävalaisinta.Tv-tasolla seisoskelee Ikean Kulla pöytävalaisin, jonka huusin Huuto.netistä, Kulla-lattiavalaisimen kanssa pilkkahintaan:)


 
En tiedä muistaako joku ne mökiltä löytämäni vahat puuarkut? Klik, klik. Kaksi niistä maalasin silloin mustaksi ja sen parhaimmassa kunnossa olleen jätin puunväriseksi. Ne kaksi mustaksi maalaamaani, kokivat hieman lisätuunausta. Löysin nimittäin kesällä, Loviisan Wanhat talot tapahtumasta yhdeltä kirppikseltä. ison vanhan merikartan, josta leikkasin sopivan kokoiset palat arkkujen kansiin:) Toinen näistä "aarrearkuista" on pikkuneidin huoneessa, leluilla ja toinen on meidän makuuhuoneessa.

 Olohuoneessa ollut talja pääsi makkarin lattialle matoksi. Siihen on kiva upottaa varpaat ja katsella vaikka telkkua.

Photographs by Saa kurkistaa blogi. Please, do not copy any of my picks!

Mukavaa viikon jatkoa!:)

18 kommenttia:

  1. Ompa ihana viihtyisän näköinen makkari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti:)
      Makkari on hyvän kokoinen, niin sitä on kiva laittaa kuntoon:)

      Poista
  2. Täysin uusi blogi minulle. Onpa kaunista, ja oikein ajan kanssa täytyy tutustua tähän uuteen ihanuuteen. Blogissani on kuitenkin sinulle tunnustus, käy kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei:)
      Kiitos sinulle Milarca ja lämpimästi tervetuloa tutustumaan blogiini!:)
      Kiitos paljon tunnustuksesta!:)

      Poista
  3. Ihania nuo teidän mustat "SOHVATYYNYT" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh:)
      Ovat erittäin seurallista rotua ja kaikessa pitäisi olla mukana:D

      Poista
  4. Upea tuo penkki! Onko se oikeasti vanha vai uustuotantoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, penkki on yksi omista suosikki huonekaluistani:)
      Se on oikeasti vanha ja löytö vanhasta naveetasta:)

      Poista
  5. Todella upea makuuhuone. Tuo musta arkku , puiset yöpöydät, hopeat lamput. Ihania ja sopivat niin hienosti yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sanna!:)
      Makkarissamme on hieman hämyisempi ja lämpimämpi tunnelma kynttilöineen ja sävyineen, kun muussa asunnossa:)

      Poista
  6. Heips, klikkauduinkin päivemmällä uudeksi lukijaksesi. Aivan ihana blogi, isot kauniit kuvat ja vielä ihana kotikin, miten mä olen voinut missata tämän blogin?! :) Onneksi edes nyt löysin tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei:)
      Mukava saada uusi lukija, tervetuloa joukkoon!:)
      Kiitos paljon!:) Heh, olen vasta viime aikoina ruvennut aktiivisemmin päivittelemään, ehkä syy löytyy siitä;)

      Poista
  7. Löysin tämän kivan blogisi ihan sattumalta, kun googlasin neidin huoneista kuvia ja sieltä osui postauksesi silmiini ja tulin kurkkimaan. Ihan on mennyt ohi tämä tyylikäs blogisi. Klikkauduinkin lukijaksesi ja jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Ihana kuulla, että löysit tänne!:)
      Lämpimästi tervetuloa kurkkimaan!:)

      Poista
  8. Aivan tosi upeaa! Niin kodikasta. Itse myös haluaisin tuollaisen vanhan päätypenkin. Olen yrittänyt huutonetistä metsästää. Ja upeat kuvat. Mitä kameraa käytät?

    http://interiordesignerinspiredbylove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sanna!:)
      Olin itsekkin etsinyt pitkään vastaavaa penkkiä ja oli uskomatonta, että sellainen suorastaan käveli vastaan:)
      Käytän Canonin 5D mark II:sta.

      Poista
  9. Aivan upea tuo puinen seinähylly, huomio kiinnittyi erityisesti siihen, koska sellaisesta haaveilen. Mistäs tuo on peräisin? :) t. Miss Mo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaankin tuota, tv:n yläpuolella olevaa "hyllyä". Se on vanha ajopuu, jonka löysin merestä ajalemasta. Nostin sen kuivumaan saarireissun ajaksi kalliolle ja sanoin, miehelle, että siitä tulee hylly, joten niimpä se piti sitten raahata veneellä ja autolla kotiin asti;)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan