Search

Ensimmäinen syntymäpäivä


Vuosi sitten näihin aikoihin, maanantai iltana klo 22.54 näimme ensimmäisen kerran oman pienen tyttäremme. On huimaa miten aika on mennyt ja kuinka paljon pienokaisemme on oppinut uutta ja kasvanut vain yhdessä vuodessa! Olemme saaneet ihanan pienen tytön osaksi meidän perhettä.
Se tunne kun näkee oman lapsensa ensimmäisen kerran, on uskomaton. Sen tietää jokainen vanhempi. Sitä tunnetta ei oikein riitä mitkään sanat kuvailemaan. Se on suurinta rakkautta ja onnea mitä ihminen voi tuntea, kaikki yhdellä kertaa. Se rakkaus on vain kasvanut päivä päivältä :)
Taakse mahtuu lukemattomia huonosti nukuttuja öitä ja vieläkin meillä herätään muutaman kerran yössä tarkistamaan, onko äiti ja isä varmasti paikalla. Paljon vaippoja, itkuja ja vähemmän sitä omaa aikaa kuin ennen, mutta silti en vaihtaisi päivääkään.
Äidiksi tulo on muuttanut minua paljon. Olen kypsynyt ihmisenä ja arvojärjestykseni on muuttunut paljon. On sanomattakin selvää että haluan tehdä kaikkeni, jotta lapsellani on hyvä olla. Iloinen hymy ja tyytyväinen ilme oman pienen rakkaan kasvoilla, tuo valtavan hyvän olon tunteen.

Kaikki tuntuu tällä hetkellä juuri siltä, kuin kuuluukin. 
Kaiken kruunaa meidän oma, pieni rakas 1-v neito! <3

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

12 kommenttia

  1. Onnea pikkuneidille!
    Ihana postaus ;-D

    VastaaPoista
  2. Liikuttavan ihana postaus<3 Onnea tytölle ja koko perheelle<3

    VastaaPoista
  3. Todella ihanan ihastuttava juhlapöytä !

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea 1-vuotiaalle ja äidille myös! Kauniisti kirjoitettu :) Meidän Lillalla puolestaan on tänään 31.10 2v syntymäpäivä, eli lokakuun tyttöjä kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon!:)
      Lämpöiset onnen toivotukset siis sinnekkin!:)

      Poista
  5. Niin hyvin kiteytetty. Koko arvomaailma muuttui täysin lapsen myötä. Eikä sitä tunnetta voi selittää kun oman lapsensa näkee ensimmäisen kerran. Se on jotain mikä täytyy kokea, jotta sen voi ymmärtää. Minä luulin joskus, etten koskaan halua lapsia. Onneksi mieli muuttui. Tyttäreni on paras asia elämässäni koskaan.

    | mustikkasmoothie.blogspot.com |

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Näinhän se on, on suuri onni olla äiti!:)<3

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)