Slider

Keittiƶn pikamuodonmuutos

31. elokuuta 2012

Raivasin keittiƶn kaappeihin tilaa ja laitoin purnukoita sinne piiloon. Ihmeen paljon sitƤ pitƤisikin saada kaappeihin mahtumaan ja kaikki ovat periaatteessa kuitenkin tarpeellisia, kuten pakasterasiat marjoille ja sienille. 

KeittiƶssƤmme on siis joka tapauksessa, aivan liian vƤhƤn kaappitilaa ja varsinkin pƶytƤtasoa meidƤn tarpeisiimme. Esimerkiksi kakkutarjottimet vievƤt pienistƤ kaapeista jokainen yhden hyllyn, myƶs kattilat ja paistinpannut vievƤt paljon tilaa. Kaikki mikƤ ei mahdu kaappeihin, jƤƤ helposti lojumaan tiskipƶydƤlle. On myƶs hassua viedƤ keittiƶtarvikkeita kaappeihin, jotka eivƤt ole lƤhimaillakaan keittiƶtƤ. Varsinaista leipomistilaa ei ole juuri lainkaan, sillƤ kaiken vapaan pƶytƤtian, vievƤt mm. kahvinkeitin ja leivƤnpaahdin.
 
 Innostuin myƶs vƤhƤn heilumaan mustan maalin kanssa... MeillƤ on haaveena jossain vaiheessa tehdƤ keittiƶremontti ja olemme vƤlillƤ miettineet, ettƤ mitƤ jos keittiƶƶn tulisi esimerkiksi mustaa vƤriƤ valkoisen kaveriksi. Tein pienen testin, miten musta sopisi kotiimme. Laatat ovat alkujaan keltaisenoranssit ja edellinen asukas oli maalannut ne hopeamaalilla pƤƤltƤ.
 
Maalasin mustalla maalilla laattojen pƤƤltƤ ja kaappien pƤƤllƤ olevan pienen seinƤkaistaleen. Ihan hauskan nƤkƶinen pikapiriste, mutta en minƤ silti ihan tƤllaista keittiƶtƤ haluaisi loppuelƤmƤksi:P Mutta, on kyllƤ parempi ja ryhdikkƤƤmpi, ainakin kun ennen. TƤllƤ mennƤƤn, siihen unelmien keittiƶremonttiin asti;)

 
 Maalasin myƶs liitutaulumaalilla jƤƤkaapin viereisen seinƤn.
 
Mies ei kumma kyllƤ ollut, edes kamalan ihmeissƤn, vaikkakin aamulla ennen hƤnen tƶihin lƤhtƶƤƤn keittiƶ oli vielƤ entisellƤƤn:D Kaipa hƤn on tottunut siihen, ettƤ mitƤ tahansa voi sisustusrintamalla tapahtua sillƤ aikaa

TƤssƤ vanha kuva keittiƶstƤmme.

  Uudessa keittiƶssƤ kaapit jatkuisivat oikean reunan seinƤƤ pitkin ja samalla saisimme lisƤƤ tyƶskentelytilaa. Nyt kaiken tilan vievƤt kodinkoneet.


8 kommenttia:

  1. Ihan kiva toi alkuperƤinekin oli, mutta muutos on hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan ok vanhakin, mutta pƤƤlle maalattu maali oli alkanut sen verta rapistumaan, ettƤ oranssit vanhat laatat rupesivat nƤkymƤƤn jostain kohti lƤpi. Ihan siistihƤn tuo vanha keittiƶ on ja kun on valkoinen, niin on aika ajaton. LƤhinnƤ harmittaa tyƶ tyƶskentelytilan ja kaappien vƤhyys.

      Kiitos:) Tuli kyllƤ nyt kivasti ryhtiƤ, muutaman tunnin maalaamisella. Keittiƶ tuntuu hassua kyllƤ, myƶs suuremmalta, kun musta vƤri luo vaikutelman, ettƤ seinƤ olisi syvemmƤllƤ:)

      Poista
  2. Voi vitsi ku muuttu ryhikkƤƤmmƤksi keittiƶ mustan maalin avulla! ja sitƤ paitti vaihtelu virkistƤƤ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NƤinhƤn se on:) Tuntuu vƤhƤn siltƤ, kun olisi kokonaan uusi keittiƶ:)

      Poista
  3. siis herraisƤ tuota kaapin paljoutta! meillƤhƤn ei todellakaan ole noin paljon kaappitilaa ja hyvin mahtuu tavarat. Tosin asttelemalla ja muutamia ƤrrƤpƤitƤ joskus lentelee, mutta ettƤ teillƤ ei mahdu ?????? :o pidƤ kirppis ja luovu jostakin. meillƤ mies aina sanoo, ettƤ se mikƤ ei mahdu sƤilƶƶn on ylimƤƤrƤnen ja siitƤ luovutaan. Ihan hyvƤ periaate ja piristƤƤ kivasti myƶs itseƤ, kun tasasin vƤliajoin jotakin joutuu laittamaan pois. SiinƤ samalla huomaakin usein, ettƤ "tƤtƤkƤƤn kuppia ei ole kƤytetty vuoteen, ei varmaankaan siitƤ tarpeellisimmasta pƤƤstƤ ja poistoon." mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih:) MeillƤ mies on innokas ruanlaittaja ja keittiƶkoneet kaikkine kippoineen ja osineen vie kamalasti tilaa, myƶs vƤhƤn erikoisempia mausteita ym. ruuanlaittoon liittyvyƤ aineksia on kaapeissa ja tietenkin keittokirjoja. Kaapit eivƤt myƶskƤƤn ole kamalan syvƤt. PelkƤt kattilat ja paistinpannut vievƤt yhden kaapin, muovikulhot yhden, lasit yhden, lautaset yhden, lopuissa on maljakot, kahvinkeittovƤlineet, mausteita, jauhoja ja muita kuiva-aineksia. Osaa tietenkin kƤyttƤƤ harvemmin, mutta kƤytƶssƤ ovat kuitenkin kaikki. Roskikset vievƤt vielƤ tuplakaapin kaikkine pesuaineineen ja vƤlineineen, koska siivouskaappia meillƤ ei esimerkiksi asunnossa ole ja semmoinenkin olisi suunnitteilla uuteen keittiƶƶn. ym. ja siinƤpƤ se sitten olikin. Kuvissa, ehkƤ nƤytƤƤ isommalta kun onkaan:)

      Kirppispaikka meillƤ on pari kk sitten ja lƤhes kaikki turha lƤhti uusiin koteihin. Helpottava tunnehan se aina on:)

      SitƤ samaa sinne!:)

      Poista
  4. HyvƤltƤ nƤyttƤƤ - musta vƤlitila on tosi hieno! Itsekin bongasin jokin aika sitten inspiraatiokuvia, joissa oli juurikin mustaa laattaa keittiƶssƤ ja ajattelin toteuttaa tulevassa talossa vƤlitilojen pikaensiapuna laattojen maalaamisen mustaksi. Pehtoorikin nƤytti vihreƤƤ valoa (yleensƤhƤn miehet periaatteessa vastustavat "kaikkea"...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Tuli kyllƤ huimasti lisƤƤ ilmettƤ keittiƶƶn. En kysynyt tƤllƤ kertaa mitƤƤn mieheltƤ...;) Meni keittiƶƶn tƶistƤ tullessa ja sanoin, ettƤ tƤƤhƤn on tosi hyvƤ:D Mieheni on kyllƤ hyvin rento persoona ja tottunut Ƥkillisiin inspiraatioihini:D YleensƤ saa vastaukseksi, ettƤ mietitƤƤn asiaa...

      Poista

Kiitos, ettƤ vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan