Keittiön pikamuodonmuutos

31. elokuuta 2012
Raivasin keittiön kaappeihin tilaa ja laitoin purnukoita sinne piiloon. Ihmeen paljon sitä pitäisikin saada kaappeihin mahtumaan ja kaikki ovat periaatteessa kuitenkin tarpeellisia, kuten pakasterasiat marjoille ja sienille. 

Keittiössämme on siis joka tapauksessa, aivan liian vähän kaappitilaa ja varsinkin pöytätasoa meidän tarpeisiimme. Esimerkiksi kakkutarjottimet vievät pienistä kaapeista jokainen yhden hyllyn, myös kattilat ja paistinpannut vievät paljon tilaa. Kaikki mikä ei mahdu kaappeihin, jää helposti lojumaan tiskipöydälle. On myös hassua viedä keittiötarvikkeita kaappeihin, jotka eivät ole lähimaillakaan keittiötä. Varsinaista leipomistilaa ei ole juuri lainkaan, sillä kaiken vapaan pöytätian, vievät mm. kahvinkeitin ja leivänpaahdin.
 
 Innostuin myös vähän heilumaan mustan maalin kanssa... Meillä on haaveena jossain vaiheessa tehdä keittiöremontti ja olemme välillä miettineet, että mitä jos keittiöön tulisi esimerkiksi mustaa väriä valkoisen kaveriksi. Tein pienen testin, miten musta sopisi kotiimme. Laatat ovat alkujaan keltaisenoranssit ja edellinen asukas oli maalannut ne hopeamaalilla päältä.
 
Maalasin mustalla maalilla laattojen päältä ja kaappien päällä olevan pienen seinäkaistaleen. Ihan hauskan näköinen pikapiriste, mutta en minä silti ihan tällaista keittiötä haluaisi loppuelämäksi:P Mutta, on kyllä parempi ja ryhdikkäämpi, ainakin kun ennen. Tällä mennään, siihen unelmien keittiöremonttiin asti;)

 
 Maalasin myös liitutaulumaalilla jääkaapin viereisen seinän.
 
Mies ei kumma kyllä ollut, edes kamalan ihmeissän, vaikkakin aamulla ennen hänen töihin lähtöään keittiö oli vielä entisellään:D Kaipa hän on tottunut siihen, että mitä tahansa voi sisustusrintamalla tapahtua sillä aikaa

Tässä vanha kuva keittiöstämme.

  Uudessa keittiössä kaapit jatkuisivat oikean reunan seinää pitkin ja samalla saisimme lisää työskentelytilaa. Nyt kaiken tilan vievät kodinkoneet.


8 kommenttia:

  1. Ihan kiva toi alkuperäinekin oli, mutta muutos on hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan ok vanhakin, mutta päälle maalattu maali oli alkanut sen verta rapistumaan, että oranssit vanhat laatat rupesivat näkymään jostain kohti läpi. Ihan siistihän tuo vanha keittiö on ja kun on valkoinen, niin on aika ajaton. Lähinnä harmittaa työ työskentelytilan ja kaappien vähyys.

      Kiitos:) Tuli kyllä nyt kivasti ryhtiä, muutaman tunnin maalaamisella. Keittiö tuntuu hassua kyllä, myös suuremmalta, kun musta väri luo vaikutelman, että seinä olisi syvemmällä:)

      Poista
  2. Voi vitsi ku muuttu ryhikkäämmäksi keittiö mustan maalin avulla! ja sitä paitti vaihtelu virkistää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on:) Tuntuu vähän siltä, kun olisi kokonaan uusi keittiö:)

      Poista
  3. siis herraisä tuota kaapin paljoutta! meillähän ei todellakaan ole noin paljon kaappitilaa ja hyvin mahtuu tavarat. Tosin asttelemalla ja muutamia ärräpäitä joskus lentelee, mutta että teillä ei mahdu ?????? :o pidä kirppis ja luovu jostakin. meillä mies aina sanoo, että se mikä ei mahdu säilöön on ylimääränen ja siitä luovutaan. Ihan hyvä periaate ja piristää kivasti myös itseä, kun tasasin väliajoin jotakin joutuu laittamaan pois. Siinä samalla huomaakin usein, että "tätäkään kuppia ei ole käytetty vuoteen, ei varmaankaan siitä tarpeellisimmasta päästä ja poistoon." mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih:) Meillä mies on innokas ruanlaittaja ja keittiökoneet kaikkine kippoineen ja osineen vie kamalasti tilaa, myös vähän erikoisempia mausteita ym. ruuanlaittoon liittyvyä aineksia on kaapeissa ja tietenkin keittokirjoja. Kaapit eivät myöskään ole kamalan syvät. Pelkät kattilat ja paistinpannut vievät yhden kaapin, muovikulhot yhden, lasit yhden, lautaset yhden, lopuissa on maljakot, kahvinkeittovälineet, mausteita, jauhoja ja muita kuiva-aineksia. Osaa tietenkin käyttää harvemmin, mutta käytössä ovat kuitenkin kaikki. Roskikset vievät vielä tuplakaapin kaikkine pesuaineineen ja välineineen, koska siivouskaappia meillä ei esimerkiksi asunnossa ole ja semmoinenkin olisi suunnitteilla uuteen keittiöön. ym. ja siinäpä se sitten olikin. Kuvissa, ehkä näytää isommalta kun onkaan:)

      Kirppispaikka meillä on pari kk sitten ja lähes kaikki turha lähti uusiin koteihin. Helpottava tunnehan se aina on:)

      Sitä samaa sinne!:)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää - musta välitila on tosi hieno! Itsekin bongasin jokin aika sitten inspiraatiokuvia, joissa oli juurikin mustaa laattaa keittiössä ja ajattelin toteuttaa tulevassa talossa välitilojen pikaensiapuna laattojen maalaamisen mustaksi. Pehtoorikin näytti vihreää valoa (yleensähän miehet periaatteessa vastustavat "kaikkea"...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)

      Tuli kyllä huimasti lisää ilmettä keittiöön. En kysynyt tällä kertaa mitään mieheltä...;) Meni keittiöön töistä tullessa ja sanoin, että täähän on tosi hyvä:D Mieheni on kyllä hyvin rento persoona ja tottunut äkillisiin inspiraatioihini:D Yleensä saa vastaukseksi, että mietitään asiaa...

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)