Slider

Eteisen muutos

8. maaliskuuta 2014

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut eteisen pintaremontista ja ilmeen päivityksestä. Tähän tarjoutuikin kiva mahdollisuus kun pääsin tekemään yhteistyötä Tamperelaisen Seinäruusun kanssa.

Kaksi eteisen seinistähän oli aikaisemmin tapetoitu vaaleansinisellä ruusukuvioisella tapetilla ja eteinen tuntui turhan romanttisesti sisustetulta muuhun asuntoon nähden. Vaaleansiniseen väriin oli myös vähän turhan hankala lähteä yhdistämään muita värejä, ja se rajoitti paljon tilan sisustuksen muuttamista. Vanha tapetti miellytti reilu pari vuotta sitten kovasti silmää, mutta niin se mieli vain muuttuu.


Koska päätarkoitus oli eteisen ilmeen yhtenäistäminen muun asunnon kanssa, valitsin tapetiksi samaisen Cole & Sonin Woods tapetin, jota meiltä jo keittiön välitilasta löytyy. Seinäruususta löytyy muuten koko Suomen suurin tapettivalikoima, joten jos tapetin hankinta on ajankohtaista kannattaa ihmeessä käydä tutustumassa!

Seinäruusun koko valikoimaan ja palveluihin pääset tutustumaan Tampereen Kuninkaankadun myymälässä. Voit myös klikkailla itsesi Seinäruusun Verkkokauppaan ja tutkia sieltä löytyvää tarjontaa.


Eteisen naulakko meni myöskin vaihtoon ja miehen kanssa eräänä iltana vaihtoehtoja verkkokaupoissa selatessamme päädyimme yksimielisesti tammen värisiin Muuton The Dots-ripustimiin ja tilasimme viiden kappaleen paketin *:ista. Tilaamme luultavasti vielä pari Dots-ripustinta lisää.

 Väliaikaiseksi eteisen istuimeksi hain sängynpäädyssämme olleen vanhan penkin. Miehen tarkoituksena on siis vielä rakentaa eteiseen penkki, mihin kengät saadaan kunnolla mahtumaan. Tavarat vielä vähän hakevat paikkoja ja vie tietenkin oman aikansa, että eteisestä tulee oman näköinen, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Ainakin eteinen näyttää ja tuntuu entistä valoisammalta ja tilavammalta.

Tykkään kovasti! :)

Oikein hyvää naistenpäivää ja
 mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! :)

*sisältää mainoslinkin.


35 kommenttia:

  1. Eteinen näyttää tosi hyvältä! :)

    -Tiina

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää ja penkk on tosi herkku :)

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista! Minä haaveilen parhaillaan noista molemmista, sekä tapetista että tuollaisesta vanhasta penkistä!! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä. Nuo Dotsit sopii todella hyvin Ton tapetin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride! :)
      Mies ihastui noihin Dotseihin ne nähtyään niin paljon, ettei muita naulakkovaihoehtoja enään suostunut miettimään! :) Ovat tosiaan hauskat ja sopivat kivasti tuon puuaiheisen tapetin pariksi.

      Poista
  5. Upea muutos. Hyvää naistenpäivää

    VastaaPoista
  6. Näyttää kivalta:) Itseasiassa meillä on tuo sama tapetti eteisessä sekä kaksi tammista dotsia pienemmällä maalatulla seinäpätkällä. Lisäksi löytyy vierasnaulakoksi hayn loop. Meillä penkki/tuoli vielä vähän hakusessa... teillä kyllä sopii tuokin penkki:)

    VastaaPoista
  7. Upea muutos. Hyvää naistenpäivää <3

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka kaunis :). Kivaa iltaa.

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva muutos :)
    Mukavaa sunnuntaita

    VastaaPoista
  10. Kaunis seinä!! <3

    http://www.pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. IHASTUTTAVAA!! Tuo penkki on varsinainen namu. <3 Olen metsästänyt sellaista meidän makkariin sängyn jalkopäätyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Ihana kuulla! :)
      Onnea metsästykseen. Toivottavasti sopiva penkki löytyy pian! :)

      Poista
  12. Lopputulos näyttää todella kivalta ja raikkaalta! Tapetti on tosi kaunis ja "suomalainen" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uusikaunispäivä!
      Minäkin pidän juuri tuosta tapetin "suomalaisuudesta" ja kun täällä metsän keskellä asutaan, niin sopii oikein kivasti! :)

      Poista
  13. Tuo tapetti on vaan niin klassikko ja kaunis. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  14. Ai miten mahtavan näköinen seinä! Tuo vanha penkki kruunaa koko komeuden! :)

    VastaaPoista
  15. Ihanan näköistä! Kaikkien aikojen lempitapettini muuten tuo Woods-tapetti! En tunnustaudu muutoin tapetti-ihmiseksi, mutta Woods on UPEA. Penkki ja dotsit kruunaavat koko komeuden,

    Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon Saila! :)
      Taitaa olla myös minun lempitapettini! ;)

      Poista
  16. Upealta näyttää!:)
    Kiitos muuten vielä kertaalleen Kubuksesta! Juuri kirjoittelin pätkän tästä onnenpotkusta.;)
    http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2014/03/ma-voitin-ma-voitin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Taina! :)
      Eipä kestä! Välitän kiitokset vielä miehelle, hän arpoi voittajan! :)
      Täytyykin käydä kurkkaamassa! :)

      Poista
  17. Näyttää kyllä todella kauniilta! Ja heti kiinnitin huomiota ettei ole isoja vaatekaappeja ja miten hienolta se näyttääkään! Kyllä kannatti tehdä muutos. Mullakin tekis mieli tehdä täällä muutosta, mutta sitten miettii kannattaako tähän kotiin enää niin tehdä muutoksia, jos vaikka jossain vaiheessa tämä myytäisi. Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :)
      Meillä oli eteisessä edellisten asukkaiden jättämä tosi iso vaatekaappi, kun ostettiin tämä asunto. Mytiin se pois, kun vei ihan hirveesti tilaa ja peitti ikkunan.
      Tiedän tunteen. Täällä haaveillaan omakotitalon rakentamisesta/ostamisesta, mutta kun ei tiedä meneekö siihen vuosi vai kymmenen, niin eipähän nyt sitten ainakaan tuo eteinen ärsytä ja kivempi sitä on katsella... :D

      Poista
  18. No kyllähän tuo tapetti nyt vaan on niiiiin herkku, ettei siitä pääse yli eikä ympäri, vaikka sitä olen meidänkin keittiössä jo useamman vuoden tuijotellut. Itsellänikin kävi jossain välissä mielessä, että jos olisin samalla tapetilla tapetoinut meidän pienen eteissyvennyksen, mutta toistaiseksi ei ole siihen puuhaan ryhdytty. Seinätilaa kun siinä on todella vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin lempparitapetti.
      Meillä myöskin keittiön välitilassa, eikä kyllästymisestä ole tietoakaan! :)

      Poista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan