Neljän postauksen sisustushaaste. Osa 1.

5. tammikuuta 2013

Sain suloisesta Tirlittan-blogista, kivan neljän postauksen sisustushaasteen. Haaste on alkujaan lähtöisin IMAGEN raikkaasta mustavalkoisesta blogista.


Kiitos haasteen antajalle, sekä suunnittelijalle, tämä haaste on mukavan erillainen!:)
 

Tänään aion siis toteuttaa, haasteen ensimmäisen kohdan. Kohde huoneeksi valikoitui tietenkin olohuone, sillä ensimmäisessä laatikossa mainitaan mm. sohvapöytä ja sohva.

Punaiset joulutekstiilit saivat palata takaisin kaappiin, odottamaan ensi joulua ja tilalle jäi ainoastaan mustavalkoiset tyynyt. Siivoilin tänäänkin lähes kaikki joulutavarat pois ja kova inspiraatio iski alkaa sisustamaan kevättä kotiin:)


Sohvan tyynynpäälliset ja tyynyt ovat Ikeasta, hm:stä ja Hemtexistä. Ruskea iso huopa on Stockmannilta.


Sohvapöydälle somistelin hopeanvärisen ovaalinmuotoisen tarjoiluastian ja siihen iskin ison kansan valkoisia erikokosia kynttilöitä.



Sohvapöytämme on ihanan suuri ja siihen saa mukavasti jalat päälle... telkkua katsellessa. Se kätkee sisäänsä myös viinipullotelineet ja siellä meidän viinit ovatkin säilössä.


Sohvapöytä on ostettu Sasus's Playhousesta. Se oli alkujaan tummanruskea, mutta maalasin sen ulkopuolelta valkoiseksi. Sisäpuolen jätin tummaksi, kontrastia tuomaan. Pöytää saa kyllä myös kokovalkoisena. 



Valaisimena on valkoinen helmiäisenhohtoinen kattovalaisin ja tietenkin myös se iso ihana M-kirjain, joka majailee sohvan vieressä. Haaveilen olohuoneeseen muutamaa uutta valaisinta ja paria hyllyä:)

Voisin jakaa tämän haasteen seuraavien lempiblogieni kanssa:
 
ja
Säännöt ovat helpot:
 
- Neljä eri laatikkoa, neljä eri postausta. Järjestyksellä ei ole väliä.
 
- Postauksessa tulisi olla kaikki laatikon sanat käytettynä, joko kuvina tai tekstissä
 
- Kuvaa saa lainata ja linkitys Imagen blogiin, alkuperäisenä haastajana olisi mukava:)


Mukavaa viikonlopunjatkoa!:)

8 kommenttia:

  1. Ihana blogi!

    Blogissani on sinulle haaste :)
    http://mylittleprettythings1.blogspot.fi/2013/01/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Taija!:)
      Täytyy käydä kurkkaamassa paremmalla ajalla:) Yritän tarttua mahdollisimman moneen haasteeseen, niitä onkin jo jokunen jonossa:)

      Poista
  2. Ihanan näköinen olohuone teillä! Paljettityynyt aiheuttivat erityisesti sydämentykytyksiä, mutta mun mies ei taitaisi vastaavista niin innostua, muistan sen aikanaan kammoksuneen mustia vastaavia, mikä löytyivät makkaristani, hihi... ;) P.S. Sinulle on tunnustus blogissani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru!:)
      Hih, meilläkin tyynyjä on kuulema aivan liikaa miehen mielestä ja niitä ei tarvitse hankkia enää yhtään lisää;D Olin kyllä pudota tuoliltani, kun hän kehui tuota paljettityynyä kivaksi!:D

      Poista

Ilahdun kovasti jos jätät kommentin! :)