Slider

Lastenhuoneen päivitys

22. syyskuuta 2014


Maalausurakka alkaa olemaan takana päin ja huonekalut tuntuvat vihdoinkin löytäneen omat paikkansa. Olen niitä viime viikkojen aikana taas aika monta kertaa pyöritellytkin ja nyt taidan olla vähän aikaa tyytyväinen. ;) Tuossa neitien huoneessa kun on vain yksi täyskorkea seinä, niin se tietenkin aika lailla rajoittaa tuota "sisustamista". Printit pääsivät muuten myös viikonloppuna vaaleanpunaiselle kalkkimaaliseinälle ja sopivatkin siihen oikein kivasti. Maalasin lopulta myös tuon seinällä näkyvän aakkos-julisteen kehykset harmaalla.

Värien yhtenäistämisen jälkeen huoneen ilme rauhoittui huomattavasti. Huoneessa on nyt paljon utuisempi ja lämpöisempi tunnelma. Toivottavasti se välittyy myös kuvista. Päävärejä ovat nyt siis kuvissa näkyvät vaaleanpunainen, harmaa ja valkoinen. Värien voimakkuuden kanssa olen pyrkinyt olemaan hyvin tarkkana ja tarkoitus oli alusta asti, että värit pysyvät "hentoina" ja ennen kaikkea sopivat yhteen.

 Aikaisemmin lelut toivat huoneeseen jo sen verran lisäväriä,  että huone alkoi vähitellen muistuttamaan karnevaalialuetta ja tuntui kovin rauhattomalta. Tässä samassa huoneessa kuitenkin myös nukutaan, joten haluan että se on myös sellainen paikka missä pystyy illan tullen rauhoittumaan ja vaikka käpertymään lukemaan iltasatua.


Tältä prinsessojen valtakunnassa nyt siis näyttää.

Haluan toivottaa tässä samassa kaikki uuden lukijat tervetulleiksi. Ihana juttu, että olette löytäneet tänne blogiini. En olisi kyllä ikimaailmassa silloin alussa uskonut, että joskus mennään näin lähellä 500 kirjautuneen lukijan rajaa. Suuri kiitos teille siitä!

Täytyy kyllä ehdottomasti pitää jonkin sortin 500-arvonta.


Oikein ihanaa syksyistä uutta viikkoa kaikille! :)


13 kommenttia:

  1. Onpa nättiä ja hempeetä!! Meilläkin on muutosprojekti käynnissä tytön huoneessa ja ihailin Granitin tiipiitä. Harmi vaan että ne taitaa olla loppu.. Onko toi teidän tiipii mistä hommattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melina! :)
      Meillä on juuri tuo Granitin tiipii.
      Netistä löytyy toki myös paljon kivoja ohjeita tiipiin tekemiseen.

      Poista
  2. Onpas ihanan hempeää ja tyttömäistä.
    Tuollainen teltta olisi kyllä hauska, pitää itsekin miettiä sitten kun on ajankohtaisempi.

    Sanna
    http://luumutar.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hurjan suloinen huone, tuo teltta kiinnitti minunkin huomioni, tosi kiva piilo-ja leikkipaikka.
    Ihanaa syysviikkoa sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :)
      Teltassa on kyllä paljon leikitty.
      Kiitos samoin! :)

      Poista
  4. Kyllä on kaunista ja ihania värisävyjä :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä tosi rauhallisen ja seesteisen näköistä! <3 Mistä olet löytänyt tuon teltan? Sellainen olisi aivan ihana, muistan jo joskus vuosi sitten sellaista haaveilin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! :)
      Teltta on ostettu Granit-liikkeestä Helsingistä. :)

      Poista
  6. Ihana tunnelma uudistetussa huoneessa -prinsessojen valtakunta <3

    VastaaPoista
  7. Oi miten suloinen huone. Tuolla on ihana leikkiä. <3

    VastaaPoista

Kiitos, että vierailit blogissani! Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan